Joulu lähenee ja siihen liittyvä hömppä vain lisääntyy. Ryntäillään kaupoissa, hankitaan ylenpalttisen paljon syömisiä ja lahjoja (vaikka niitä saisi heti joulun jälkeen paljon halvemmalla…) ja stressaannutaan oikein urakalla. Paitsi mie.
Onneksi lapsoset ovat niin isoja, että älyävät pyytää suoraan massia tai lahjakortteja; helpottaa elämää kummasti. Lähipiirin suku on niin pieni, ettei senkään osaston hoitamisesta paljoa huolta tule. Umpimielinen luonteeni lisäksi minimoi kaveripiirini.
Kiltteys on äärimmäisen suhteellinen käsite, mutta kiltteydestä olisi kuulemma hyötyä. Eikös niitä lahjoja pitäisi lahjattomankin jollakin tavalla ansaita. Puritaaniarvojen Suomessa ei kuitenkaan mitään saa saada ilman maksimaalista ponnistelua tai kärsimystä. Olenko lausunut ilkeyksiä kanssaihmisestä (jo vain), ollut tyly ja epäkohtelias (yes!) tai muuten epäsosiaalinen (sitäkin). Odotusarvot lahjusteni suhteen ovat huonommat kuin Kehittyvien Maakuntien Suomen kavereilla.
Jos jostain syystä jotain olisi tulossa, en edes tietäisi, mitä toivoisin pukilta; maailmanrauhaa, mielenrauhaa vai ihan suoraan rauhoittavia?
Mutta eiköhän tämä tästä.
Otsikossa (se ei ole muuten miun joululahjatoive) on taas näitä aina toimivia AC/DC:n testosteronisanoituksia. Tuollaisesta lahjasta moni peräkammarin poika olisi iloinen, jos sellaista kehtaisi pyytää.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
STIFF UPPER LIP
Kovasti on viime aikoina puhututtanut tämä Ollilan Jorman brändityöryhmä ja sen esitykset Suomen erikoispiirteiden esiin nostamisesta. Samalla on pullahtanut esiin LUTin oma brändäys, jossa tämänpäiväisen Etelä-Saimaa lehden mukaan lähestytään/puhutellaan abiturientteja rämäkästi. Siitä firmalle pisteet, vaatimattomuus ei näissä asioissa ole kaunista.
Hauska termi tämä brändi, joka on lainasanana kotoutunut suomen kieleen. Usein sanan kuullessani tulee mieleen seuraava ajatuspolku: jalo juoma, jota valmistetaan vain ja ainoastaan Ranskassa Cognagin maakunnassa saadaan myydä konjakkina hyvällä katteella ympäri maailmaa. Periaatteessa sama tuote, joka valmistettu kyseisen maakunnan ulkopuolella missä tahansa on sitten brandyä (kotimaisella lausuttuna siis brändiä).
Sitten jos vielä mennään eteenpäin kohti Suomea, niin törmätään käsitteeseen ”leikattu konjakki”, jonka valmistusmenetelmää taistelija Vanhala ihmetteli Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa (…miten konjakkia voi leikata…). Siitä sitten päästään klassiseen kotimaiseen leikattuun konjakkiin, jota on vuosikymmeniä myyty Jaloviinan nimellä, toki myös tunturikonjakkina tämä mainio tuote tunnetaan. Takaisin alkuun. Olisiko ollut suomalaisempaa nimetä koko Ollilan vetämä työryhmä alun perin jaloviinatyöryhmäksi? Ehkä ei, koska arvatenkin sillä nimellä toimivia muitakin kilpailevia innovatiivisia tiimejä saattaa löytyä…
Ei sitä brändiäkään jaksa loputtomasti rakentaa, luovuus tarvitsee aikaa.
Loppuisi jo koulu - saapuisi jo joulu.
Loppuis brändin luominen, alkais brandyn juominen.
Suomelle ja LUTille, koittaa hieno huominen.
Ja radiossa laulaa taas - Jamppa Tuominen.
Maanantaina oli taas tämä Lucia-päivä. Suomen suomalaisille on tutumpi tämä Lusija-päivä, siihen liittynee se joululaulu, jossa joikhataan jotain ”…on vaiennut vaikerrus vankilan…”. Tasa-arvoakin on kotomaassa niin monenlaista.
Otsikossa oli taas AC/DC riimejä. Stiff upper lip termi on hyvä varttuneille miespuolisille insinööreille, koska sen mukaan miehessä voi olla vielä muutakin jäykkää kuin käytös. Sanakirjan mukaan ilmaisu tarkoittaa ”olla näyttämättä tunteitaan”, mutta kuulemma se tarkoittaa muutakin.
Hauska termi tämä brändi, joka on lainasanana kotoutunut suomen kieleen. Usein sanan kuullessani tulee mieleen seuraava ajatuspolku: jalo juoma, jota valmistetaan vain ja ainoastaan Ranskassa Cognagin maakunnassa saadaan myydä konjakkina hyvällä katteella ympäri maailmaa. Periaatteessa sama tuote, joka valmistettu kyseisen maakunnan ulkopuolella missä tahansa on sitten brandyä (kotimaisella lausuttuna siis brändiä).
Sitten jos vielä mennään eteenpäin kohti Suomea, niin törmätään käsitteeseen ”leikattu konjakki”, jonka valmistusmenetelmää taistelija Vanhala ihmetteli Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa (…miten konjakkia voi leikata…). Siitä sitten päästään klassiseen kotimaiseen leikattuun konjakkiin, jota on vuosikymmeniä myyty Jaloviinan nimellä, toki myös tunturikonjakkina tämä mainio tuote tunnetaan. Takaisin alkuun. Olisiko ollut suomalaisempaa nimetä koko Ollilan vetämä työryhmä alun perin jaloviinatyöryhmäksi? Ehkä ei, koska arvatenkin sillä nimellä toimivia muitakin kilpailevia innovatiivisia tiimejä saattaa löytyä…
Ei sitä brändiäkään jaksa loputtomasti rakentaa, luovuus tarvitsee aikaa.
Loppuisi jo koulu - saapuisi jo joulu.
Loppuis brändin luominen, alkais brandyn juominen.
Suomelle ja LUTille, koittaa hieno huominen.
Ja radiossa laulaa taas - Jamppa Tuominen.
Maanantaina oli taas tämä Lucia-päivä. Suomen suomalaisille on tutumpi tämä Lusija-päivä, siihen liittynee se joululaulu, jossa joikhataan jotain ”…on vaiennut vaikerrus vankilan…”. Tasa-arvoakin on kotomaassa niin monenlaista.
Otsikossa oli taas AC/DC riimejä. Stiff upper lip termi on hyvä varttuneille miespuolisille insinööreille, koska sen mukaan miehessä voi olla vielä muutakin jäykkää kuin käytös. Sanakirjan mukaan ilmaisu tarkoittaa ”olla näyttämättä tunteitaan”, mutta kuulemma se tarkoittaa muutakin.
perjantai 10. joulukuuta 2010
RAW POWER
On hienoa olla suomalainen. Vaikka taivas mättää lunta oikein tuelta ja tuulee tanakasti, niin silti yhteiskunnan perusasiat eivät isommin häiriinny. Useimmissa maailman maissa tämänpäiväinen lumimyrsky lopettaisi työt, lasten kouluun menemisen ja lopputuloksena olisi muutama kymmenen kuollutta paleltumien ja tapaturmien seurauksena.
Miten sitten meillä? Aamukahvit pötsiin, takinkaulukset ylös ja baanalle. Tämän mahdollistaa yhteiskunnan infrastruktuuri, meiltä löytyy aurauskalustoa, autoissa on talvirenkaat ja talven kanssa on opittu elämään. Ja sitten vielä tämä asenne (vrt. otsikko).
Kuulin, että VR:ltä joku delegaatio on menossa tutustumaan Venäjän rautatiesysteemiin ja sen toimivuuteen talvella. Tätä opintomatkaa ei voi pitää turhana, koska naapurimaa saa junat hyrräämään vaikka Siperiassa. Eli taas se Siperia opettaa suomalaisia.
Minulle on käynyt taas tämä klassinen ilmiö, että alkaa olla ruuti loppu (raw power vähissä), kuten usein loppuvuodesta tai ennen kesälomaa. Nyt on sellainen olo, että eikös nämä tämän kalenterivuoden hommat ole jo taputeltu. Mutta vielä pitäisi sitkailla…
Joulun odotusta.
Otsikossa mainittu Raw Power on kappale samannimiseltä Iggy & Stooges –yhteyeen levyltä vuodelta 1973. Ja kyllä lähtee…
Miten sitten meillä? Aamukahvit pötsiin, takinkaulukset ylös ja baanalle. Tämän mahdollistaa yhteiskunnan infrastruktuuri, meiltä löytyy aurauskalustoa, autoissa on talvirenkaat ja talven kanssa on opittu elämään. Ja sitten vielä tämä asenne (vrt. otsikko).
Kuulin, että VR:ltä joku delegaatio on menossa tutustumaan Venäjän rautatiesysteemiin ja sen toimivuuteen talvella. Tätä opintomatkaa ei voi pitää turhana, koska naapurimaa saa junat hyrräämään vaikka Siperiassa. Eli taas se Siperia opettaa suomalaisia.
Minulle on käynyt taas tämä klassinen ilmiö, että alkaa olla ruuti loppu (raw power vähissä), kuten usein loppuvuodesta tai ennen kesälomaa. Nyt on sellainen olo, että eikös nämä tämän kalenterivuoden hommat ole jo taputeltu. Mutta vielä pitäisi sitkailla…
Joulun odotusta.
Otsikossa mainittu Raw Power on kappale samannimiseltä Iggy & Stooges –yhteyeen levyltä vuodelta 1973. Ja kyllä lähtee…
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Can I Play with Madness?
ORGANISAATIOKÄYTÄNNÖISTÄ, OSA 2
Nyt organisaatiokäytännön osaan kaksi. Sodankäynti perustuu siihen, että etulinja (meillä vaikka se porukka, joka yrittää hankkia massia muulle yhteisölle, jota ilman yhteisömme ei ihan oikeasti pärjää) silloin tällöin tarvitsee taistelussaan avuksi muuta porukkaa, ns. tukitoimintoja. Sodankäyntimaailmassahan tämä tarkoittaa sitä, että saamme sapuskaa, lääkintähuoltoa, ammuksia tai vaikkapa epäsuoraa tulta haluttuna hetkenä vaadittuun kohteeseen, jonne olemme hyökkäämässä. Mitä tämä tarkoittaa arkikielellä?
Meille se tarkoittaa sitä, että ennen H-hetkeä (= hakemuksen jättöpäivää) puulaakin johto on antanut ennalta kerrotun suunnitelman mukaan taustavaikutustukea valmisteilla olevista hankkeista yhteistyökumppaneille, teollisuudelle ja päättäjille. Tämä yleensä pelaa hyvin, jos asiasta kerrotaan ajoissa rehtorille/dekaanille etc. vastuuhenkilöille/vaikuttajille, jotka nujakoivat oikeissa seurapiireissä. Tietysti edellyttäen, että nämä osaavat lobata asiansa hissimatkan aikana ilman seitsemän tunnin veret seisauttavia kalvosulkeisia, joista kuulemma tunnistaa suomalaisen Brysselin lobbaajan. Onneksi meillä tuntuvat osaavan.
Sen sijaan talousjuttujen ja uusien hankkeiden sopimustekniikkaan liittyvissä asioissa on meillä joskus viiveitä. Asiat ovat toki välillä pirun hankalia, eikä niitä kaikkia voi etukäteen mallintaa, mutta siltä joskus harmittaa, että niiden hoitaminen prosessissa tuppaa kestämään lähes yhtä pitkään kuin tämä helppo ulkoisen rahan hankinta. Ilokseni olen pannut merkille, että tämä asia yhteisössä on tiedostettu ja sen resursointia ollaan parantamassa. Etulinjan vinkkelistä katsottuna; täällä ei syyllisiä kaivata, vaan Lahtista ja konekivääriä (=tulivoimaa).
Jotenkin pitää saada aikaan kombinaatio alkaen tiedekuntatason yhteisestä juonesta (siis ilman laitossiiloja), joka johtaisi luontevasti yliopistotason kokonaisuuteen, jossa eri osaamisryppäät täydentäisivät toisiaan ja saataisiin aikaan poikkitieteellistä yhteistyötä (win-win) ja uudenlaisia vaikuttavia tutkimusprojekteja.
Suoritin varusmiespalvelukseni aikoinaan Panssariprikaatissa (siis paljon ennen nykyisiä valmiusprikaateja), jossa tämänkaltainen kokonaisuus (=yhteistoimiinta) oli hallinnassa. Perusideana oli, että se vaadittu läpimurto tehdään ihan tosissaan eri aselajien yhteisellä atakilla. LUTin tapauksessa siis eri tiedekuntien yhteisellä osaamisella/tekemisellä. Mutta askel kerrallaan, laitetaan ensin tiedekuntatason yhteistyö esimerkillisen hyväksi. Mutta kovaa harjoittelua tämä yhteistoiminta ainakin Panssariprikaatissa vaati...
Ruudinpolttoaihe lopetetaan nyt, mutta menköön tämä hylsyissä kahlaaminen vielä tulevan itsenäisyyspäivän piikkiin.
Otsikossa oli muuten Iron Maidenia. Ja vastuksena otsikon kysymykseen, että ihan hyvin voi…
Nyt organisaatiokäytännön osaan kaksi. Sodankäynti perustuu siihen, että etulinja (meillä vaikka se porukka, joka yrittää hankkia massia muulle yhteisölle, jota ilman yhteisömme ei ihan oikeasti pärjää) silloin tällöin tarvitsee taistelussaan avuksi muuta porukkaa, ns. tukitoimintoja. Sodankäyntimaailmassahan tämä tarkoittaa sitä, että saamme sapuskaa, lääkintähuoltoa, ammuksia tai vaikkapa epäsuoraa tulta haluttuna hetkenä vaadittuun kohteeseen, jonne olemme hyökkäämässä. Mitä tämä tarkoittaa arkikielellä?
Meille se tarkoittaa sitä, että ennen H-hetkeä (= hakemuksen jättöpäivää) puulaakin johto on antanut ennalta kerrotun suunnitelman mukaan taustavaikutustukea valmisteilla olevista hankkeista yhteistyökumppaneille, teollisuudelle ja päättäjille. Tämä yleensä pelaa hyvin, jos asiasta kerrotaan ajoissa rehtorille/dekaanille etc. vastuuhenkilöille/vaikuttajille, jotka nujakoivat oikeissa seurapiireissä. Tietysti edellyttäen, että nämä osaavat lobata asiansa hissimatkan aikana ilman seitsemän tunnin veret seisauttavia kalvosulkeisia, joista kuulemma tunnistaa suomalaisen Brysselin lobbaajan. Onneksi meillä tuntuvat osaavan.
Sen sijaan talousjuttujen ja uusien hankkeiden sopimustekniikkaan liittyvissä asioissa on meillä joskus viiveitä. Asiat ovat toki välillä pirun hankalia, eikä niitä kaikkia voi etukäteen mallintaa, mutta siltä joskus harmittaa, että niiden hoitaminen prosessissa tuppaa kestämään lähes yhtä pitkään kuin tämä helppo ulkoisen rahan hankinta. Ilokseni olen pannut merkille, että tämä asia yhteisössä on tiedostettu ja sen resursointia ollaan parantamassa. Etulinjan vinkkelistä katsottuna; täällä ei syyllisiä kaivata, vaan Lahtista ja konekivääriä (=tulivoimaa).
Jotenkin pitää saada aikaan kombinaatio alkaen tiedekuntatason yhteisestä juonesta (siis ilman laitossiiloja), joka johtaisi luontevasti yliopistotason kokonaisuuteen, jossa eri osaamisryppäät täydentäisivät toisiaan ja saataisiin aikaan poikkitieteellistä yhteistyötä (win-win) ja uudenlaisia vaikuttavia tutkimusprojekteja.
Suoritin varusmiespalvelukseni aikoinaan Panssariprikaatissa (siis paljon ennen nykyisiä valmiusprikaateja), jossa tämänkaltainen kokonaisuus (=yhteistoimiinta) oli hallinnassa. Perusideana oli, että se vaadittu läpimurto tehdään ihan tosissaan eri aselajien yhteisellä atakilla. LUTin tapauksessa siis eri tiedekuntien yhteisellä osaamisella/tekemisellä. Mutta askel kerrallaan, laitetaan ensin tiedekuntatason yhteistyö esimerkillisen hyväksi. Mutta kovaa harjoittelua tämä yhteistoiminta ainakin Panssariprikaatissa vaati...
Ruudinpolttoaihe lopetetaan nyt, mutta menköön tämä hylsyissä kahlaaminen vielä tulevan itsenäisyyspäivän piikkiin.
Otsikossa oli muuten Iron Maidenia. Ja vastuksena otsikon kysymykseen, että ihan hyvin voi…
perjantai 26. marraskuuta 2010
PIKKUJOULUN MUISTILISTA
Pikkujoulut, nuo jokavuotisten juhlien kliimaksi, ovat näinä aikoina kiivaasti kuumimmillaan. Yliopistolla on juhlat tänään ja niin on monissa firmoissakin.
Itse skippaan partyt tältä vuodelta, mutta laitan tähän myös LUTin ulkopuolisten lukijoiden tiedoksi riimittelyä, joka julkaistiin tänään yliopiston intrassa. Tarina on geneerinen - sopii siis kaikille (one size fits all).
Odotettu ilta koittaa, on aika taksi alle soittaa.
Ensin pantiin lakki naulaan, sitten mentiin pikasaunaan.
Soviteltiin krakaa kaulaan, sitten karaokee laulaan.
Ahistaa tää rippipuku, onneks ei nää oma suku.
Haittaa ei ees lisäkilot, siellä oottaa synnit, ilot.
Juhliin ei tuu omaa akkaa, muuten tääkin lento sakkaa.
Puolisolta tiukka ohje, kiinnosta ei muiden pohje!
Kuormasta jos syöt, sitten paukkuu nahkavyöt!
Loppui taasen kiire, piina. Pohjat antaa Jaloviina.
Kettuile ei pomo tänään, muuten vedän sitä nenään.
Onneks miulla painitrikoo, ilman sitä pomo hikoo.
Työpaikkana on opin ahjo, mahtuu sinne moni kahjo.
Pakko olla hauska ilta, muuten palaa hihat, silta!
Missä kaikki omat tutut? Pakko kuulla niiden jutut!
Aika rankka nousukänni, mistä löytyy kusiränni?
Ruokaa on taas monenlaista, vaikka en mie niitä maista.
Juomaa löytyy – punaviini, onkin miulle juoma fiini.
Pöytään tuodaan uusi possu, miulle maistuis kolmas Kossu.
Parketilla hyvät luistot, känni poisti loput muistot.
Humppaan vielä yhden pelin, sekin taisi mennä selin.
Vielä yksi kolmosolut; sitten kotimatkan polut.
Yössä hehkuu orpo Nortti, kohta kuivuu ajokortti.
Hyvin vatkas humppalanne, pimeen pullon myi taas manne.
Herättelee aamun ruska, sattuu paljon, suuri tuska.
Sekopäinen ilta oli – laatta lensi – alkoholi?
On paha olo aamulla, naamakin on kuin haamulla.
Buranaa kun kotoo etsin, saisi siitä huonon sketsin.
Ruuaksi on graavikalaa, muistot melkein mieleen palaa.
Todellisuus aika tyly, sattuu päähän melu, jyly.
Kiva taasen töihin mennä, vaikka ajatus ei lennä.
Miten se on tänne tullu, onko Vesa ihan hullu?
Jos ehdit, niin varjele Luoja meitä näiltä, Erotustekniikan keskuksen sekopäiltä.
Nyt riimittely loppuu tähän, auttoi tässä Eero vähän.
-----------------------------
Siis näihin kuviin ja tunnelmiin - hilpeetä joulun odotusta.
Itse skippaan partyt tältä vuodelta, mutta laitan tähän myös LUTin ulkopuolisten lukijoiden tiedoksi riimittelyä, joka julkaistiin tänään yliopiston intrassa. Tarina on geneerinen - sopii siis kaikille (one size fits all).
Odotettu ilta koittaa, on aika taksi alle soittaa.
Ensin pantiin lakki naulaan, sitten mentiin pikasaunaan.
Soviteltiin krakaa kaulaan, sitten karaokee laulaan.
Ahistaa tää rippipuku, onneks ei nää oma suku.
Haittaa ei ees lisäkilot, siellä oottaa synnit, ilot.
Juhliin ei tuu omaa akkaa, muuten tääkin lento sakkaa.
Puolisolta tiukka ohje, kiinnosta ei muiden pohje!
Kuormasta jos syöt, sitten paukkuu nahkavyöt!
Loppui taasen kiire, piina. Pohjat antaa Jaloviina.
Kettuile ei pomo tänään, muuten vedän sitä nenään.
Onneks miulla painitrikoo, ilman sitä pomo hikoo.
Työpaikkana on opin ahjo, mahtuu sinne moni kahjo.
Pakko olla hauska ilta, muuten palaa hihat, silta!
Missä kaikki omat tutut? Pakko kuulla niiden jutut!
Aika rankka nousukänni, mistä löytyy kusiränni?
Ruokaa on taas monenlaista, vaikka en mie niitä maista.
Juomaa löytyy – punaviini, onkin miulle juoma fiini.
Pöytään tuodaan uusi possu, miulle maistuis kolmas Kossu.
Parketilla hyvät luistot, känni poisti loput muistot.
Humppaan vielä yhden pelin, sekin taisi mennä selin.
Vielä yksi kolmosolut; sitten kotimatkan polut.
Yössä hehkuu orpo Nortti, kohta kuivuu ajokortti.
Hyvin vatkas humppalanne, pimeen pullon myi taas manne.
Herättelee aamun ruska, sattuu paljon, suuri tuska.
Sekopäinen ilta oli – laatta lensi – alkoholi?
On paha olo aamulla, naamakin on kuin haamulla.
Buranaa kun kotoo etsin, saisi siitä huonon sketsin.
Ruuaksi on graavikalaa, muistot melkein mieleen palaa.
Todellisuus aika tyly, sattuu päähän melu, jyly.
Kiva taasen töihin mennä, vaikka ajatus ei lennä.
Miten se on tänne tullu, onko Vesa ihan hullu?
Jos ehdit, niin varjele Luoja meitä näiltä, Erotustekniikan keskuksen sekopäiltä.
Nyt riimittely loppuu tähän, auttoi tässä Eero vähän.
-----------------------------
Siis näihin kuviin ja tunnelmiin - hilpeetä joulun odotusta.
perjantai 12. marraskuuta 2010
Knocking on the Heaven´s Door
Olen tykästynyt tähän LUTin uuteen uljaaseen ulkoiseen viestintäasuun, Open your mind. Tämän höpötyksen otsikon voi nykyideologialla muuttaa muotoon Open your Door.
Jatkossa henkilökunta tulee saamaan kännyköihinsä arkiaamuisin ääniviestejä, joissa sanotaan Open your eyes, siihen on mukava herätä. Kun sitten hyppää autoon ja lähtee töihin pitää muistaa Open your radio, että ehtii paneutua yhteiskunnan polttaviin haasteisiin, joita sitten päivän aikana ehtii tieteen keinoin ratkomaan.
Varainhankinnan asiamies Pertti Kolari lähestyy teollisuutta viestillä Open your wallet – ja massia virtaa tilille. Jos meilläkin olisi lääketieteellinen tiedekunta, niin tuleville hammaslääkäreille voisi opettaa korrektin tavan sanoa potilaalle, että Open your mouth ja kirurgiopiskelijoille että (I´m going to) Open your stomach.
Kun on koko päivän kehittänyt suomalaista yhteiskuntaa, niin illalla voi sitten hyvällä omallatunnolla Open your television ja jos ohjelma on yhtä paskaa kuin normaalisti, niin mainostauolla ehtii hyvin Open your fridge ja tehdä ravitsevan voileivän. Perjantaina, kun heittäytyy tosi villiksi, niin saattaa vaikka Open your beer.
Tässä blogissa on se paha puoli, että jos LUTin käyttämän mainostoimiston heput lukevat tämän, niin myyvät vielä yllä esitetyt avoimen innovaation (Open your innovation) tuotteet putiikkiimme takaisin kohtuullisella katteella ja mie pysyn köyhänä. Mutta onneksihan liioista lukijoista ei ole ollut vaaraa tähänkään saakka…
PS. Otsikon biisi on rämäkämpi ja karheampi Guns N Roses versiona kuin se ikihippi Dylanin alkuperäinen.
Jatkossa henkilökunta tulee saamaan kännyköihinsä arkiaamuisin ääniviestejä, joissa sanotaan Open your eyes, siihen on mukava herätä. Kun sitten hyppää autoon ja lähtee töihin pitää muistaa Open your radio, että ehtii paneutua yhteiskunnan polttaviin haasteisiin, joita sitten päivän aikana ehtii tieteen keinoin ratkomaan.
Varainhankinnan asiamies Pertti Kolari lähestyy teollisuutta viestillä Open your wallet – ja massia virtaa tilille. Jos meilläkin olisi lääketieteellinen tiedekunta, niin tuleville hammaslääkäreille voisi opettaa korrektin tavan sanoa potilaalle, että Open your mouth ja kirurgiopiskelijoille että (I´m going to) Open your stomach.
Kun on koko päivän kehittänyt suomalaista yhteiskuntaa, niin illalla voi sitten hyvällä omallatunnolla Open your television ja jos ohjelma on yhtä paskaa kuin normaalisti, niin mainostauolla ehtii hyvin Open your fridge ja tehdä ravitsevan voileivän. Perjantaina, kun heittäytyy tosi villiksi, niin saattaa vaikka Open your beer.
Tässä blogissa on se paha puoli, että jos LUTin käyttämän mainostoimiston heput lukevat tämän, niin myyvät vielä yllä esitetyt avoimen innovaation (Open your innovation) tuotteet putiikkiimme takaisin kohtuullisella katteella ja mie pysyn köyhänä. Mutta onneksihan liioista lukijoista ei ole ollut vaaraa tähänkään saakka…
PS. Otsikon biisi on rämäkämpi ja karheampi Guns N Roses versiona kuin se ikihippi Dylanin alkuperäinen.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
WELLCOME TO THE JUNGLE
WELLCOME TO THE JUNGLE
ORGANISAATIOKÄYTÄNNÖISTÄ
Organisaatioteorioista on kirjoitettu hyllymetreittäin, mutta tosielämä on paljon teorioita suoraviivaisempaa. Organisaatioteorioilla ja kommunismilla (tai millä tahansa aatteella)
on se yhteinen tekijä, että ne toimivat pirun huonosti oikeilla ihmisillä.
Parin vuosikymmenen aikana liikkeenjohdossa on siirrytty vähintään puolisotilaalliseen terminologiaan. Homma starttasi Karl von Clausewitzin kirjan ”Sodankäynnistä” aktiivisesta lainailusta, josta ymmärtääkseni lanseerattiin käsite nimeltä strategia (oppi sodan voittamiseksi). Sittemmin suurissa siviiliorganisaatioissa on siirrytty rakenteeseen, jossa toimijoina ovat divisioonat, kuten armeijassa. Kaikilla itseään kunnioittavilla puulaakeilla on oma visio, joka kuulemma Nykysuomen sanakirjan mukaan tarkoittaa harhanäkyä.
Yksittäisten henkilöiden nimikkeet ovat myös muuttuneet. Joissain piireissä on tavallista käyttää toimitusjohtajasta CEO tai teknologiajohtajasta CTO, joissa O tarkoittaa sanaa officer, joka on varsin sotilaallishenkinen ilmaisu. Ollessani oman toimen ohella vuosi takaperin Fimeccin palveluksessa ohjelmapäällikkönä (siellä oli muuten sekä CEO ja CTO) ehdotin CEO:lle, että mie voisin sitten olla CPO (siis chief propaganda officer) – ei mennyt läpi.
Olemme siis pahimmillaan tilanteessa, jossa divisioona hyökkää kohti harhanäkyä. Divisioonan tavoitteena on ottaa haltuun käteni osoittamassa suunnassa, joskin virtuaalimaailmassa, sijaitseva jakeluteiden strategisesti tärkeä risteys, lähellä tiedon valtatietä. Tämä hyökkäys mahdollistaa tunkeutumisen uusille markkinoille (markkina-alue ja markkinapenetraatio kasvavat) ja sillä varmistetaan oman firman asemat, ennen kuin kilpailija saa käyttöönsä uudet ihmeaseet (= tuotteet).
Hoh-hoijaa. On tämä nykyisin pirun monimutkaista. Ylimitoitetun (ja liian tarkan) suunnittelun tuloksista ei ole paljon apua etulinjassa, koska yleensä siellä tapahtuu asioita, joiden ennustaminen ei ole mahdollista. Olen edelleen sitä mieltä, että isot linjat, perusprinsiipit ja tilanteen mukainen nopea toiminta mahdollistavat aina lähes järkevän toiminnan eteen tulevissa tilanteissa. Ei tässä arjessa paljoa liturgiat auta, mutta reippaasta asenteesta ei ole pelkästään haittaa.
Otsikossa oli (yllätys, yllätys) taas paheellisen Guns N´Roses yhtyeen edelleenkin häkellyttävän hyvän kappaleen nimi. Riimit alkavat sanoilla:
Welcome to the jungle
We got fun 'n' games
We got everything you want
Honey we know the names
We are the people that can find
Whatever you may need
If you got the money honey
We got your disease…
ORGANISAATIOKÄYTÄNNÖISTÄ
Organisaatioteorioista on kirjoitettu hyllymetreittäin, mutta tosielämä on paljon teorioita suoraviivaisempaa. Organisaatioteorioilla ja kommunismilla (tai millä tahansa aatteella)
on se yhteinen tekijä, että ne toimivat pirun huonosti oikeilla ihmisillä.
Parin vuosikymmenen aikana liikkeenjohdossa on siirrytty vähintään puolisotilaalliseen terminologiaan. Homma starttasi Karl von Clausewitzin kirjan ”Sodankäynnistä” aktiivisesta lainailusta, josta ymmärtääkseni lanseerattiin käsite nimeltä strategia (oppi sodan voittamiseksi). Sittemmin suurissa siviiliorganisaatioissa on siirrytty rakenteeseen, jossa toimijoina ovat divisioonat, kuten armeijassa. Kaikilla itseään kunnioittavilla puulaakeilla on oma visio, joka kuulemma Nykysuomen sanakirjan mukaan tarkoittaa harhanäkyä.
Yksittäisten henkilöiden nimikkeet ovat myös muuttuneet. Joissain piireissä on tavallista käyttää toimitusjohtajasta CEO tai teknologiajohtajasta CTO, joissa O tarkoittaa sanaa officer, joka on varsin sotilaallishenkinen ilmaisu. Ollessani oman toimen ohella vuosi takaperin Fimeccin palveluksessa ohjelmapäällikkönä (siellä oli muuten sekä CEO ja CTO) ehdotin CEO:lle, että mie voisin sitten olla CPO (siis chief propaganda officer) – ei mennyt läpi.
Olemme siis pahimmillaan tilanteessa, jossa divisioona hyökkää kohti harhanäkyä. Divisioonan tavoitteena on ottaa haltuun käteni osoittamassa suunnassa, joskin virtuaalimaailmassa, sijaitseva jakeluteiden strategisesti tärkeä risteys, lähellä tiedon valtatietä. Tämä hyökkäys mahdollistaa tunkeutumisen uusille markkinoille (markkina-alue ja markkinapenetraatio kasvavat) ja sillä varmistetaan oman firman asemat, ennen kuin kilpailija saa käyttöönsä uudet ihmeaseet (= tuotteet).
Hoh-hoijaa. On tämä nykyisin pirun monimutkaista. Ylimitoitetun (ja liian tarkan) suunnittelun tuloksista ei ole paljon apua etulinjassa, koska yleensä siellä tapahtuu asioita, joiden ennustaminen ei ole mahdollista. Olen edelleen sitä mieltä, että isot linjat, perusprinsiipit ja tilanteen mukainen nopea toiminta mahdollistavat aina lähes järkevän toiminnan eteen tulevissa tilanteissa. Ei tässä arjessa paljoa liturgiat auta, mutta reippaasta asenteesta ei ole pelkästään haittaa.
Otsikossa oli (yllätys, yllätys) taas paheellisen Guns N´Roses yhtyeen edelleenkin häkellyttävän hyvän kappaleen nimi. Riimit alkavat sanoilla:
Welcome to the jungle
We got fun 'n' games
We got everything you want
Honey we know the names
We are the people that can find
Whatever you may need
If you got the money honey
We got your disease…
torstai 21. lokakuuta 2010
FEAR OF THE DARK - RUN TO THE HILLS
Mikähän tässä vaivaa, kun tulee nukuttua huonosti, erityisesti sunnuntain ja maanantain väliset yöt? Ikä, stressi, tunnollisuus? Normaalisti viimeistään sunnuntai-iltapäivänä alkaa tahtomattaan fundeeraamaan seuraavaa työviikkoa ja niitä tehtäviä, joita pitäisi saada valmiiksi. Järki sanoo, että turha niitä miettiä, koska hilpeä arki kuitenkin sekoittaa kaikki suunnitelmat moneen kertaan viikon aikana. Mutta kuitenkin ne työasiat hiipivät mieleen.
Erityisesti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä näkee outoja unia, joihin sitten herätä poksahtaa viimeistään viiden kieppeillä. Viime aikoina unissa on toistunut teema, jossa olen tekemässä metsäautotietä jossain korvessa. Kaikki on mukamas hienosti suunniteltu ja sovittu, on tilattu työkoneet ja pataljoona porukkaa avuksi, mutta koskaan ketään ei tule paikalle sovittuna aikana. Uni jatkuu siten, että odottelen aikani, sitten yritän muka itse hoitaa koko operaation, mutta kymmenen minuutin päästä huomaan tehtävän toivottomaksi ja lopetan. Tässä kohdassa aina herään. Mitenköhän se jatkuisi?
Yliopiston toinen rakennusvaihe pääsee remontoitavaksi ja pitäisi alkaa mättämään romppeita muuttolaatikoihin. Onneksi tuli viimeksi muutettua vuosi sitten, joten fyysisen omaisuuden määrä on onneksi pieni. Tuleepahan siivottua tarpeettomat paperit pois taas kerran. Uusi osoite onkin seiskavaiheessa ja monta kerrosta nykyistä kämppäni ylempänä – hieno homma, kirjaimellisesti ylennys.
Viime aikojen onnistumisia on ollut lippujen saaminen ensi kesän kulttuuritapahtumaan Helsingin olympiastadionille, jonne saapuu laulu- ja soitinyhtye Iron Maiden, jonka kunniaksi lainasin taas vaihteeksi otsikkoon kahden rallin nimet, jotka epämääräisesti liittyvät myös tähän tekeleeseen. On se jännä, että aina tulee mentyä kuuntelemaan sellaisia bändejä, joiden lipunmyyntimateriaaliin Lippupisteessä tai muualla sisältyy teksti ”suositellaan kuulosuojaimia”.
Erityisesti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä näkee outoja unia, joihin sitten herätä poksahtaa viimeistään viiden kieppeillä. Viime aikoina unissa on toistunut teema, jossa olen tekemässä metsäautotietä jossain korvessa. Kaikki on mukamas hienosti suunniteltu ja sovittu, on tilattu työkoneet ja pataljoona porukkaa avuksi, mutta koskaan ketään ei tule paikalle sovittuna aikana. Uni jatkuu siten, että odottelen aikani, sitten yritän muka itse hoitaa koko operaation, mutta kymmenen minuutin päästä huomaan tehtävän toivottomaksi ja lopetan. Tässä kohdassa aina herään. Mitenköhän se jatkuisi?
Yliopiston toinen rakennusvaihe pääsee remontoitavaksi ja pitäisi alkaa mättämään romppeita muuttolaatikoihin. Onneksi tuli viimeksi muutettua vuosi sitten, joten fyysisen omaisuuden määrä on onneksi pieni. Tuleepahan siivottua tarpeettomat paperit pois taas kerran. Uusi osoite onkin seiskavaiheessa ja monta kerrosta nykyistä kämppäni ylempänä – hieno homma, kirjaimellisesti ylennys.
Viime aikojen onnistumisia on ollut lippujen saaminen ensi kesän kulttuuritapahtumaan Helsingin olympiastadionille, jonne saapuu laulu- ja soitinyhtye Iron Maiden, jonka kunniaksi lainasin taas vaihteeksi otsikkoon kahden rallin nimet, jotka epämääräisesti liittyvät myös tähän tekeleeseen. On se jännä, että aina tulee mentyä kuuntelemaan sellaisia bändejä, joiden lipunmyyntimateriaaliin Lippupisteessä tai muualla sisältyy teksti ”suositellaan kuulosuojaimia”.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
MONEY TALKS
Puhuuko raha meistä vai puhummeko rahasta?
Rahasta puhuminen on tullut keskeiseksi osaksi yliopiston arkea. Syy tähän on vuodenajassa, koska tähän aikaan vuodesta tehdään kiivaasti 2011 talousarviota ja samalla tarkennellaan vielä kuluvan vuoden talousennusteita. Itse asiassa liian vähän kuulee puhuttavan laadukkaasta tutkimuksesta, valtakunnan parhaasta yliopistotason opetuksesta tai yliopiston erinomaisesta yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta verrattuna siihen energiaan, jonka käytämme eurokeskusteluun. Edelliset kolme teema ovat kuitenkin lainsäädännön yliopistolle määrittelemiä tehtäviä, joten hyvä niistäkin olisi puhua.
Rahan pitäisi, ainakin näin yliopistolla, olla väline eikä itseisarvo. Eurot mahdollistavat asioita ja joudumme puurtamaan, että saisimme niitä sisälle yliopistoon, koska ministeriön perusrahoitus ei nykymaailmassa riitä. Mihin rahaa tarvitaan?
Tarvitsemme euroja, jotta voimme kehittää toimintaamme entistä paremmaksi ja nostaa osaamistamme oman korkealaatuisen, kansainvälisen tutkimuksen avulla, josta uusin osaaminen siirtyy opiskelijoille ja saa vielä aikaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta, esimerkiksi aktivoimalla uutta yritystoimintaa tai parantamalla olemassa olevien yritysten osaamista. Tämä on tiedeyliopiston keskeinen tehtävä.
Päätän lähetykseni täältä tähän; siis näihin kuviin ja tunnelmiin. Pitäisi vielä tänään yrittää kerätä vähän massia tähän firmaan…
Otsikoksi valikoitui ”tahattomasti” taas kerran laulu- ja soitinyhtye AC/DC:n kappale.
Rahasta puhuminen on tullut keskeiseksi osaksi yliopiston arkea. Syy tähän on vuodenajassa, koska tähän aikaan vuodesta tehdään kiivaasti 2011 talousarviota ja samalla tarkennellaan vielä kuluvan vuoden talousennusteita. Itse asiassa liian vähän kuulee puhuttavan laadukkaasta tutkimuksesta, valtakunnan parhaasta yliopistotason opetuksesta tai yliopiston erinomaisesta yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta verrattuna siihen energiaan, jonka käytämme eurokeskusteluun. Edelliset kolme teema ovat kuitenkin lainsäädännön yliopistolle määrittelemiä tehtäviä, joten hyvä niistäkin olisi puhua.
Rahan pitäisi, ainakin näin yliopistolla, olla väline eikä itseisarvo. Eurot mahdollistavat asioita ja joudumme puurtamaan, että saisimme niitä sisälle yliopistoon, koska ministeriön perusrahoitus ei nykymaailmassa riitä. Mihin rahaa tarvitaan?
Tarvitsemme euroja, jotta voimme kehittää toimintaamme entistä paremmaksi ja nostaa osaamistamme oman korkealaatuisen, kansainvälisen tutkimuksen avulla, josta uusin osaaminen siirtyy opiskelijoille ja saa vielä aikaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta, esimerkiksi aktivoimalla uutta yritystoimintaa tai parantamalla olemassa olevien yritysten osaamista. Tämä on tiedeyliopiston keskeinen tehtävä.
Päätän lähetykseni täältä tähän; siis näihin kuviin ja tunnelmiin. Pitäisi vielä tänään yrittää kerätä vähän massia tähän firmaan…
Otsikoksi valikoitui ”tahattomasti” taas kerran laulu- ja soitinyhtye AC/DC:n kappale.
tiistai 28. syyskuuta 2010
DAY LATE, DOLLAR SHORT
Viime viikot töissä ovat olleet totaalista mättöä. Lähintä tehtävää tai askaretta kohti ammutaan nopeita heittolaukauksia, mutta tähtäämiseen ei ole ollut aikaa, eikä siihen, että ehtisi laskemaan osumia. Ei ole ollut aikaa miettiä – tai edes tehdä laadukasta työtä, siis kerralla valmista jälkeä. Tämä on tietenkin johtanut siihen, että samoja sätöksiä pääsee sitten paikkailemaan useampia kertoa, vaikka itse uskookin jo päässeensä niistä eroon. Mukava, motivoiva kierre.
Päivitin kalvosarjat viimeinkin uudelle voimapiste-pohjalle ja niitä olen päässyt käyttämään useamman kerran viikossa, välillä suomeksi ja toisinaan englanniksi. Eikös voimapiste ole englanniksi PowerPoint? Uuden kalvosarjan kanssa tulee skarpattua enemmän kuin sen vanhan setin kanssa, jonka muisti lähes ulkoa. Esitysteni laatu on väliaikaisesti petraantunut?
Viikonloppuna pääsi riehumaan korpeen. Operaationa oli tällä kertaa sadevesiputkien asentaminen saunamökin vesikouruilta pöpelikköön/ojaan. Helppo homma, ei muuta kuin lapio heilumaan ja mikä parasta, kerrankin sai laittaa jotain vinoon (putkeen piti saada kaato). Ongelmaksi meinasi muodostua se, että kerrankin sain tehtyä jotain lähes suoraan, sen ainoan kerran kun ei olisi tarvinnut.
Alku meni hyvin, maa oli pehmeää hiekkaa ja soraa. Yksi annos oli lapiossa ja kuusi ilmassa, mutta sitten kalahti. Päästiin ”vanhan penkan” puolelle, jossa muutaman sentin pintahiekan alla olikin kovaan painunutta multaa, sitten vielä kovempaan painunutta hiekkaa ja savea ja vielä KIVIÄ. Muutaman metrin kaivaminen otti koville. Läähätin välillä lapio ja rautakanki sylissä maassa räkä poskella.
Mieleen tulivat isäni sanat ”viksumpi antaa periksi”. Ajattelin olla kerrankin se viksu ja soittaa jonkinlaisen Bobcatin paikalle, mutta sitten muistin jumalaisen AC/DC yhtyeen biisin ”Hard as a rock”. Separaattorille ei muuten kivet kettuile, on miulla ainakin kovempi tahto ja asenne kuin yhdelläkään niistä. Kaivan ne perkeleet ylös kangella vaikka pitäisi mennä Kiinaan saakka. Onneksi ei ihan tarvinnut, mutta homma tuli hoidettua. Iskä oli väärässä, kerrankin.
Mikähän kumma siinä on, että suomalaisilta, keski-äkäisiltä miehiltä silloin tällöin posahtaa verisuoni kuupasta tai pumppu pettää…vaikka asenne on rock?
Otsikko kuvaa viime aikojen työtunnelmia; päivän myöhässä ja perse auki. Näin sattuvasti runoili aikoinaan laulu- ja soitinyhtye Hanoi Rocks.
Päivitin kalvosarjat viimeinkin uudelle voimapiste-pohjalle ja niitä olen päässyt käyttämään useamman kerran viikossa, välillä suomeksi ja toisinaan englanniksi. Eikös voimapiste ole englanniksi PowerPoint? Uuden kalvosarjan kanssa tulee skarpattua enemmän kuin sen vanhan setin kanssa, jonka muisti lähes ulkoa. Esitysteni laatu on väliaikaisesti petraantunut?
Viikonloppuna pääsi riehumaan korpeen. Operaationa oli tällä kertaa sadevesiputkien asentaminen saunamökin vesikouruilta pöpelikköön/ojaan. Helppo homma, ei muuta kuin lapio heilumaan ja mikä parasta, kerrankin sai laittaa jotain vinoon (putkeen piti saada kaato). Ongelmaksi meinasi muodostua se, että kerrankin sain tehtyä jotain lähes suoraan, sen ainoan kerran kun ei olisi tarvinnut.
Alku meni hyvin, maa oli pehmeää hiekkaa ja soraa. Yksi annos oli lapiossa ja kuusi ilmassa, mutta sitten kalahti. Päästiin ”vanhan penkan” puolelle, jossa muutaman sentin pintahiekan alla olikin kovaan painunutta multaa, sitten vielä kovempaan painunutta hiekkaa ja savea ja vielä KIVIÄ. Muutaman metrin kaivaminen otti koville. Läähätin välillä lapio ja rautakanki sylissä maassa räkä poskella.
Mieleen tulivat isäni sanat ”viksumpi antaa periksi”. Ajattelin olla kerrankin se viksu ja soittaa jonkinlaisen Bobcatin paikalle, mutta sitten muistin jumalaisen AC/DC yhtyeen biisin ”Hard as a rock”. Separaattorille ei muuten kivet kettuile, on miulla ainakin kovempi tahto ja asenne kuin yhdelläkään niistä. Kaivan ne perkeleet ylös kangella vaikka pitäisi mennä Kiinaan saakka. Onneksi ei ihan tarvinnut, mutta homma tuli hoidettua. Iskä oli väärässä, kerrankin.
Mikähän kumma siinä on, että suomalaisilta, keski-äkäisiltä miehiltä silloin tällöin posahtaa verisuoni kuupasta tai pumppu pettää…vaikka asenne on rock?
Otsikko kuvaa viime aikojen työtunnelmia; päivän myöhässä ja perse auki. Näin sattuvasti runoili aikoinaan laulu- ja soitinyhtye Hanoi Rocks.
tiistai 14. syyskuuta 2010
SMELLS LIKE TEEN SPIRIT
Lapsuuteni ei ollut raumaattinen. Tämä siksi, että en ole Raumalta kotoisin vaan Valkeakoskelta, kuten harvat lukijani ovat ehkä tiedostaneet.
Koskiin (= Valkeakoski) ei liity paljon muita traumoja kuin se, että pienenä ärsytti, kun kotipaikkakuntani tuli ilmi. Aina sanottiin, että siellä haisee. Kyllä haisikin, mutta rahallehan siellä kärysi. Haju johtui pitkälti silloisesta Yhtyneiden sulfiittisellutehtaasta, joka muikeiden käryjen lisäksi välillä tuprautti ilmoille glaubersuolaa, joka valkaisi maan keskellä kesääkin.
Sulfiittisellutehdas olisi muuten nykyisen biojalostamokeskustelun aikaan kova juttu. Sivutuotteena tulisi automaattisesti sulfiittispriitä (paljon puhuttua bioetanolia) ja muitakin komponenttilähteitä olisi mukavasti tarjolla jatkojalostettavaksi. Luultavasti sulfiittiprosessiin liittyvät 1960-luvun ympäristöongelmat olisi saatu hoidettua jo aikaa sitten.
Haiseeko Raisiossa ja jos, niin mille? En muista kenenkään ottaneen tätä kiperää kysymystä esille. Voiko Raisio paikkakuntana olla neutraali? Jos karttaa katsoo, niin se sijaitsee suunnilleen puolivälissä Pallivahaa (osa Turun kaupunginosaa Kärsämäkeä) ja Lemua (= sikäläinen kunta). Ja lopun arvaatte…
Otsikko oli taas laulu- ja soitinyhtye Nirvanan 1991 julkaistun Nevermind-levyn tunnetuin kappale.
Koskiin (= Valkeakoski) ei liity paljon muita traumoja kuin se, että pienenä ärsytti, kun kotipaikkakuntani tuli ilmi. Aina sanottiin, että siellä haisee. Kyllä haisikin, mutta rahallehan siellä kärysi. Haju johtui pitkälti silloisesta Yhtyneiden sulfiittisellutehtaasta, joka muikeiden käryjen lisäksi välillä tuprautti ilmoille glaubersuolaa, joka valkaisi maan keskellä kesääkin.
Sulfiittisellutehdas olisi muuten nykyisen biojalostamokeskustelun aikaan kova juttu. Sivutuotteena tulisi automaattisesti sulfiittispriitä (paljon puhuttua bioetanolia) ja muitakin komponenttilähteitä olisi mukavasti tarjolla jatkojalostettavaksi. Luultavasti sulfiittiprosessiin liittyvät 1960-luvun ympäristöongelmat olisi saatu hoidettua jo aikaa sitten.
Haiseeko Raisiossa ja jos, niin mille? En muista kenenkään ottaneen tätä kiperää kysymystä esille. Voiko Raisio paikkakuntana olla neutraali? Jos karttaa katsoo, niin se sijaitsee suunnilleen puolivälissä Pallivahaa (osa Turun kaupunginosaa Kärsämäkeä) ja Lemua (= sikäläinen kunta). Ja lopun arvaatte…
Otsikko oli taas laulu- ja soitinyhtye Nirvanan 1991 julkaistun Nevermind-levyn tunnetuin kappale.
perjantai 10. syyskuuta 2010
ROSKAA JA SIVISTYSTÄ
Pidettiin maanantaina taloyhtiön hallituksen kokous. Erehdyin ihmettelemään ääneen, että miten kesällä roskalaatikot olivat usein täynnä, vaikka osa asukkaista oli mökeillä. Sain valaistusta asiaan. Roskalaatikkoomme kuulemma tulee roskia muualtakin kuin omasta taloyhtiöstä. Aktiiviset, minua enemmän kotona olevat asukkaat olivat bonganneet autoja (ei meidän talon ihmisiä), jotka olivat piipahtaneet pihassamme ja käyneet laittamassa jätesäkillisen roskia meidän roskikseen. En ollut uskoa kuulemaani.
Sain lisävalaistusta asiaan. Yksi taloyhtiömme hallituksen jäsen, jolla on vapaa-ajan asunto Puumalassa, kertoi samanlaisesta ilmiöstä. Heillä on mökkitien alussa kimpparoskikset, joita säännöllisesti tyhjennellään. Kesä-heinäkuussa sotku on kuulemma kuitenkin valtava, koska kesämökeilleen tulevat ”helsingin herrat” tuovat farmarivolvoillaan ensin kotoaan jätesäkillisen roskia mukanaan ja sitten viikonlopun vietosta lähtiessään tiputtavat keräykseen toisen säkillisen. Vaatii yritystä, että viikonlopun aikana mökillä pystyy tuottamaan jätesäkillisen roskia, koska suurimman osan niistä voisi turvallisesti polttaa tai kompostoida.
Edellä kuvattu roskaaminen on kaukana sivistyksestä, johon otsikossa viittasin. Pääsin sivistymään, kun eduskunnan sivistysvaliokunta kävi yliopistolla kylässä. Pidin heille päivällä kuivan palopuheen märästä aiheesta – vedestä. Illalla juteltiin sitten heidän kanssaan enemmänkin. He tuntuivat aidosti kiinnostuneilta yliopistostamme ja tykkäsivät kovasti ohjelmasta, hyvä niin.
Viime viikon blogi meni munilleen ja tämäkin oli (vähintään otsikoltaan) roskaa. Mitähän seuraavaksi? Kuinka alas vajoan?
Sain lisävalaistusta asiaan. Yksi taloyhtiömme hallituksen jäsen, jolla on vapaa-ajan asunto Puumalassa, kertoi samanlaisesta ilmiöstä. Heillä on mökkitien alussa kimpparoskikset, joita säännöllisesti tyhjennellään. Kesä-heinäkuussa sotku on kuulemma kuitenkin valtava, koska kesämökeilleen tulevat ”helsingin herrat” tuovat farmarivolvoillaan ensin kotoaan jätesäkillisen roskia mukanaan ja sitten viikonlopun vietosta lähtiessään tiputtavat keräykseen toisen säkillisen. Vaatii yritystä, että viikonlopun aikana mökillä pystyy tuottamaan jätesäkillisen roskia, koska suurimman osan niistä voisi turvallisesti polttaa tai kompostoida.
Edellä kuvattu roskaaminen on kaukana sivistyksestä, johon otsikossa viittasin. Pääsin sivistymään, kun eduskunnan sivistysvaliokunta kävi yliopistolla kylässä. Pidin heille päivällä kuivan palopuheen märästä aiheesta – vedestä. Illalla juteltiin sitten heidän kanssaan enemmänkin. He tuntuivat aidosti kiinnostuneilta yliopistostamme ja tykkäsivät kovasti ohjelmasta, hyvä niin.
Viime viikon blogi meni munilleen ja tämäkin oli (vähintään otsikoltaan) roskaa. Mitähän seuraavaksi? Kuinka alas vajoan?
perjantai 3. syyskuuta 2010
REKKAMIES TONNEJA TAKANA (JA EDESSÄ...)
Kävin maanantaina hoitamassa tyttäreni muuttoa hänen opiskelupaikkakunnalleen – Turkuun. Muuttoa varten vuokrasin hillittömän suuren pakettiauton, jolla oli korkeutta kuin Pasilan TV-tornilla ja akselivälikin oli lähes kilometri. Sain vuokrata auton, koska ajoin aikoinaan C-kortin ja kuorma-autoksi tuo menopeli olikin rekisteröity. Pääsin siis ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1979 autokoulun ajamaan isompaa ajoneuvoa. Reissu meni hyvin, ei siinä mitään ja homma tuli hoidettua. Autossa oli rajoitin, joka katkaisi polttoaineen syötön 90 km/h kohdalla ja se vasta olikin vinkeä ominaisuus vasta-alkajalle. Piti ennakoida liikennettä ihan eri vinkkelistä kuin normaalisti. Tämä ajokokemus nosti arvostustani oikeita raskaan kaluston kuskeja kohtaan entisestään. Ovat hyvähermoisia alansa ammattilaisia vaativassa hommassa, johon meikäläisestä ei olisi.
Muutama sana tämän jutun otsikossa olleista tonneista. Olen aikaisemmissa jutuissa kertonut datsaprojetista, myrskytuhoista ja muista pikku askartelua vaativista hommista. Datsan pihahommia varten tilasin kaksi kuormaa hiekkaa ja yhden kuorman soraa. Niitä on sitten manuaalisesti (lapio ja kottikärryt menetelmällä) siirrelty sopiviin kohteisiin. Kasat pienenevät, mutta askartelun jälkeen kroppaan koskee. Syy selvisi, kuin saimme laskun näistä kuormista. Tuli tilattua yhteensä 48.000 kiloa tavaraa…
Kävin eilen lähikaupassa ostoksilla. Kassajonossa edelläni ollut rouva oli ostanut kananmunia. Kassatyttö oli napakka ja tarkisti vielä kassalla, että munat olivat ehjiä. Hyvä näin. Kun oma vuoroni kassalla tuli, aloin tirskumaan kassatytön ihmetellessä. Jos olisin saanut sanottua, mitä mielessä liikkui, se olisi ollut jotain seuraavaa: Voiko vain maksaa vai tarkastatko munat?
Munista tuli mieleen ikiaikainen mainos Valkeakoskelta. Koskissa oli aikoinaan ns. kauppahalli, jossa oli maaseututuotteita myyvä kauppias, muistaakseni nimeltään Vieno Lind. Pääsiäisen, suuren munajuhlan aattona, Valkeakosken Sanomissa oli em. kauppiaan ilmoitus, jossa luki: meillä ei kiskota munista.
Tulihan munattua tämänkin viikon blogi.
Muutama sana tämän jutun otsikossa olleista tonneista. Olen aikaisemmissa jutuissa kertonut datsaprojetista, myrskytuhoista ja muista pikku askartelua vaativista hommista. Datsan pihahommia varten tilasin kaksi kuormaa hiekkaa ja yhden kuorman soraa. Niitä on sitten manuaalisesti (lapio ja kottikärryt menetelmällä) siirrelty sopiviin kohteisiin. Kasat pienenevät, mutta askartelun jälkeen kroppaan koskee. Syy selvisi, kuin saimme laskun näistä kuormista. Tuli tilattua yhteensä 48.000 kiloa tavaraa…
Kävin eilen lähikaupassa ostoksilla. Kassajonossa edelläni ollut rouva oli ostanut kananmunia. Kassatyttö oli napakka ja tarkisti vielä kassalla, että munat olivat ehjiä. Hyvä näin. Kun oma vuoroni kassalla tuli, aloin tirskumaan kassatytön ihmetellessä. Jos olisin saanut sanottua, mitä mielessä liikkui, se olisi ollut jotain seuraavaa: Voiko vain maksaa vai tarkastatko munat?
Munista tuli mieleen ikiaikainen mainos Valkeakoskelta. Koskissa oli aikoinaan ns. kauppahalli, jossa oli maaseututuotteita myyvä kauppias, muistaakseni nimeltään Vieno Lind. Pääsiäisen, suuren munajuhlan aattona, Valkeakosken Sanomissa oli em. kauppiaan ilmoitus, jossa luki: meillä ei kiskota munista.
Tulihan munattua tämänkin viikon blogi.
tiistai 24. elokuuta 2010
PARATIISI UHATTUNA?
Legendaarinen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth sanoi jo vuosia sitten, että Suomi on paras maa suomalaisille. Hiljattain julkaistun kansainvälisen vertailun mukaan Suomi onkin maailman paras maa, eli Adolfin kaukoviisas näkemys on virallisesti vahvistettu. Onkohan Suomi oikeasti paras maa kaikille? Tuleekohan tänne korpeen tunkua?
Paras maa kuulostaa lähes paratiisilta, josta Rauli Badding Somerjoki lauloi takavuosina. Viime aikoina on kuitenkin ollut merkkejä, että paratiisi olisi vakavasti uhattuna. Kiihtyvällä vauhdilla on alkanut esiintyä Ilmestyskirjamaisia enteitä, esimerkiksi Venäjän metsäpalojen aiheuttama savun haju (viittaa lopunajan rikinkatkuun), lämpöennätyksiä täynnä oleva kesä (valmentaa alakerran iloihin), poikkeuksellisen kovat ja toistuvat myrskyt (Asta, Veera, Lahja,…) ja kaiken kukkuraksi Etelä-Saimaassa oli juttu, että pitkään jatkuneet kaakkoiset ilmavirtaukset ovat tuoneet Suomeen liki kymmensenttisiä heinäsirkkoja! Eikö tämän evidenssin perusteella pitäisi kiivaasti tehdä johtopäätöksiä? Odotan maamme hallitukselta, tai jos ei jouda, niin ainakin yliopiston hallitukselta jämäkkää kannanottoa tilanteeseen.
Tuommoista tuli pohdittua poikani konfirmaatiojumalanpalveluksen aikana. Tilaisuuden aluksi, kun siirryin porstuasta peremmälle, rippileirin isoiset tarjosivat virsikirjaa hyppysiini. Jotenkin enteellisesti vastasin, että osaan AC/DC:n ”Highway to hell” – kappaleen riittävän hyvin ulkoa muutenkin. Viitaten edellä lueteltuihin ennusmerkkeihin, joita en ole edes itse keksinyt, ihmiskunnan ”Highway to hell” saattaa olla jo menossa.
Nyt viimeistään pitää aloittaa hyvä elämä, minunkin. Olen blogissani kirjoitellut kauhukuvauksia tietojärjestelmistä ja niiden ihanuudesta, esimerkiksi Rondosta ja Travelista. Ne ovat oikeastaan aika hyviä, anteeksi pahat sanani ja paatokseni niitä kohtaan. Viimeisen viikon olen askarrellut EURA2007 systeemin kanssa ja voin vilpittömästi todeta, että Travelit ja Rondot jäävät tässä kisassa käytettävyydeltään hopealle, siis vieläkin kamalampaa on olemassa. Hurraa!
Yksi tuomiopäivään liittyvä asia realisoitunee huomenna. Ennakkotietojen mukaan Suomen Akatemian hallitus tekee silloin päätöksen niistä tutkimuksen huippuyksiköistä, jotka pääsevät hakemusvaiheessa toiselle kierrokselle. Akatemia odotti noin sataaviittäkymmentä hakemusta, joista noin 35 pääsee jatkoon. Yliopiston Erotustekniikan keskuksella on napakka hakemus sisällä, joten odotamme suurella mielenkiinnolla huomista päätöstä.
Paras maa kuulostaa lähes paratiisilta, josta Rauli Badding Somerjoki lauloi takavuosina. Viime aikoina on kuitenkin ollut merkkejä, että paratiisi olisi vakavasti uhattuna. Kiihtyvällä vauhdilla on alkanut esiintyä Ilmestyskirjamaisia enteitä, esimerkiksi Venäjän metsäpalojen aiheuttama savun haju (viittaa lopunajan rikinkatkuun), lämpöennätyksiä täynnä oleva kesä (valmentaa alakerran iloihin), poikkeuksellisen kovat ja toistuvat myrskyt (Asta, Veera, Lahja,…) ja kaiken kukkuraksi Etelä-Saimaassa oli juttu, että pitkään jatkuneet kaakkoiset ilmavirtaukset ovat tuoneet Suomeen liki kymmensenttisiä heinäsirkkoja! Eikö tämän evidenssin perusteella pitäisi kiivaasti tehdä johtopäätöksiä? Odotan maamme hallitukselta, tai jos ei jouda, niin ainakin yliopiston hallitukselta jämäkkää kannanottoa tilanteeseen.
Tuommoista tuli pohdittua poikani konfirmaatiojumalanpalveluksen aikana. Tilaisuuden aluksi, kun siirryin porstuasta peremmälle, rippileirin isoiset tarjosivat virsikirjaa hyppysiini. Jotenkin enteellisesti vastasin, että osaan AC/DC:n ”Highway to hell” – kappaleen riittävän hyvin ulkoa muutenkin. Viitaten edellä lueteltuihin ennusmerkkeihin, joita en ole edes itse keksinyt, ihmiskunnan ”Highway to hell” saattaa olla jo menossa.
Nyt viimeistään pitää aloittaa hyvä elämä, minunkin. Olen blogissani kirjoitellut kauhukuvauksia tietojärjestelmistä ja niiden ihanuudesta, esimerkiksi Rondosta ja Travelista. Ne ovat oikeastaan aika hyviä, anteeksi pahat sanani ja paatokseni niitä kohtaan. Viimeisen viikon olen askarrellut EURA2007 systeemin kanssa ja voin vilpittömästi todeta, että Travelit ja Rondot jäävät tässä kisassa käytettävyydeltään hopealle, siis vieläkin kamalampaa on olemassa. Hurraa!
Yksi tuomiopäivään liittyvä asia realisoitunee huomenna. Ennakkotietojen mukaan Suomen Akatemian hallitus tekee silloin päätöksen niistä tutkimuksen huippuyksiköistä, jotka pääsevät hakemusvaiheessa toiselle kierrokselle. Akatemia odotti noin sataaviittäkymmentä hakemusta, joista noin 35 pääsee jatkoon. Yliopiston Erotustekniikan keskuksella on napakka hakemus sisällä, joten odotamme suurella mielenkiinnolla huomista päätöstä.
tiistai 10. elokuuta 2010
PITKÄ, KUUMA KESÄ...
on menossa edelleenkin ja se on hienoa. Kesälomalla riitti paljon puuhaa ja askaretta, joka auttoi miettimään muitakin metkuja kuin strategioita ja PowerPoint-esityksiä. Mökkityömaalla tuli askarreltua ja kunto koheni.
Havainnot muusta maailmasta Ruokolahden korvessa olivat paljolti radion varassa. Ei ollut ikävä telkkaria tai tietokonetta, ehtiihän niitä väijymään sitten syksyllä. Yleisurheilun EM-kisojen aikaan taas kerran ihmettelin tätä kotimaista ”teen parhaani ja katson mihin se riittää” – menttaliteettia, kuten myös selostajien sekoilua ja mitalien jakamista joidenkin kauden kärkitulosten tai urheilijoiden omien ennätysten perusteella. Tosiasiahan oli taas kerran monessa lajissa, että joku ulkomaalainen tuli puskista ja teki oman ennätyksensä finaalissa (vastoin selostajien hehkutusta) ja nappasi mitalin. Näin kävi esimerkiksi keihäänheitossa sekä miesten että naisten puolella ja molemmat yllättäjät tulivat Saksasta. Milloin tulisi taas joku Suomesta, edellisistä on jo tovi aikaa…
Mitaleihin edellyttävä tulostaso monissa lajeissa oli sen verran vaisu, että suomalaisillakin olisi ollut saumaa pärjätä hyvin, jos niitä omia ennätyksiä kisoissa olisi tehty. Mutta ei sitten. Olympialaiset ja MM-kisat ovat sen verran kovempia kapinoita, että siellä pitää tehdä jo ihmeitä pärjätäkseen, nyt olisi pärjännyt paljon vähemmällä.
Asta-myrsky kävi kylässä loman loppupuolella. Saatiin riehua taas päivä konesahan kanssa ennen kuin mökkitie oli avattu liikenteelle ja datsan lähitienoo saatiin edes alustavaan kävelykuntoon. Eikä se pärisyttely vielä tähän lopu, raivattavaa riittää pitkälle syksyyn, jos se edes riittää. Myrskyn jälki oli monin paikoin kolkon näköistä (kuin sotakirjojen valokuvia aiheesta Summa ja Kollaa) ja edelleenkin koko tuhoalueella on teitä raivaamatta ja talot sähköittä.
Täällä LUT-työmaalla on melkein yhtä kuuma kuin hellepäivänä konesahahommissa viiltosuojahousut jalassa, vaikka ei tee mitään, ainakaan fyysistä. Kumma juttu.
Talvella kirosin tätä ilmastonmuutosta (siis tammi-helmikuun pakkasjakson aikaan) ja jupisin, että ilmasto näyttää tosiaan muuttuvan – pysyvästi kylmäksi. Pitää ottaa tuota höpötystä takaisin ja toivoa, että tätä lämpöä saataisiin lisää, aluksi vaikka jouluun asti. Uskaltaisin sitten ehkä olla toisenkin viikon lyhyissä kalsareissa.
Havainnot muusta maailmasta Ruokolahden korvessa olivat paljolti radion varassa. Ei ollut ikävä telkkaria tai tietokonetta, ehtiihän niitä väijymään sitten syksyllä. Yleisurheilun EM-kisojen aikaan taas kerran ihmettelin tätä kotimaista ”teen parhaani ja katson mihin se riittää” – menttaliteettia, kuten myös selostajien sekoilua ja mitalien jakamista joidenkin kauden kärkitulosten tai urheilijoiden omien ennätysten perusteella. Tosiasiahan oli taas kerran monessa lajissa, että joku ulkomaalainen tuli puskista ja teki oman ennätyksensä finaalissa (vastoin selostajien hehkutusta) ja nappasi mitalin. Näin kävi esimerkiksi keihäänheitossa sekä miesten että naisten puolella ja molemmat yllättäjät tulivat Saksasta. Milloin tulisi taas joku Suomesta, edellisistä on jo tovi aikaa…
Mitaleihin edellyttävä tulostaso monissa lajeissa oli sen verran vaisu, että suomalaisillakin olisi ollut saumaa pärjätä hyvin, jos niitä omia ennätyksiä kisoissa olisi tehty. Mutta ei sitten. Olympialaiset ja MM-kisat ovat sen verran kovempia kapinoita, että siellä pitää tehdä jo ihmeitä pärjätäkseen, nyt olisi pärjännyt paljon vähemmällä.
Asta-myrsky kävi kylässä loman loppupuolella. Saatiin riehua taas päivä konesahan kanssa ennen kuin mökkitie oli avattu liikenteelle ja datsan lähitienoo saatiin edes alustavaan kävelykuntoon. Eikä se pärisyttely vielä tähän lopu, raivattavaa riittää pitkälle syksyyn, jos se edes riittää. Myrskyn jälki oli monin paikoin kolkon näköistä (kuin sotakirjojen valokuvia aiheesta Summa ja Kollaa) ja edelleenkin koko tuhoalueella on teitä raivaamatta ja talot sähköittä.
Täällä LUT-työmaalla on melkein yhtä kuuma kuin hellepäivänä konesahahommissa viiltosuojahousut jalassa, vaikka ei tee mitään, ainakaan fyysistä. Kumma juttu.
Talvella kirosin tätä ilmastonmuutosta (siis tammi-helmikuun pakkasjakson aikaan) ja jupisin, että ilmasto näyttää tosiaan muuttuvan – pysyvästi kylmäksi. Pitää ottaa tuota höpötystä takaisin ja toivoa, että tätä lämpöä saataisiin lisää, aluksi vaikka jouluun asti. Uskaltaisin sitten ehkä olla toisenkin viikon lyhyissä kalsareissa.
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
PUNKIN KANSSA VOI ELÄÄ...
Pari viikkoa sitten Etelä-Saimaassa oli juttu, jossa oli mielenkiintoinen otsikko. Siinä luki, että Punkin kanssa oppii elämään. Voin vakuuttaa, että oppii kyllä ja siitä ihan nauttiikin. Sain itse punkinpureman noin vuonna 1977, toki vain gramofoninneulasta, mutta kuitenkin.
1977 ilmestyi PUNK-alan perusteos, laulu- ja soitinyhtye Sex Pistolsin ”Never mind the bollocks” levy, joka laittoi monella tavalla populäärimusiikkitoimialaa uusiksi. Hyvä niin. Loppui se kilometrin mittaisten progesoolojen diggailu ja asiat hoidettiin kompaktisti kahdessa minuutissa tavalla, jota ei tarvinnut selitellä.
Neuvonpito ja parranpärinä jatkuu edelleenkin siitä, kuka keksi punkrockin. Hyville ideoille löytyy aina monta isää ja vielä pari äitiäkin, kuten tavallista. Vuotta ennen Pistolsia oli ilmestynyt alan amerikkalainen klassikko eli Ramones-yhtyeen ensimmäinen levy. Kaikki varhaiset punkheput tykkäsivät Iggy & Stooges bändistä, joka alkoi rymistellä muistaakseni jo 1972. Mutta mitä väliä sillä keksijällä on, kunhan homma toimii.
Sex Pistols ei 1970-luvun lopulla päässyt esiintymään Suomessa, holhoavat sedät ja tädit ministeriöstä Helsingissä eivät antaneet esiintymislupaa. Samat ”fiksut” heput keskustelivat samaan aikaan siitä, onko korrektia, kun Aku Ankka seikkailee munasillaan (ei käytä housuja). Onneksi Pistols saatiin ensimmäiselle Suomen visiitille Helsingin jäähalliin pari vuotta sitten ja kelpo veto se olikin. Ramones jäi aikoinaan näkemättä (=harmittaa), vaikka bändi ehti tempaisemaan uransa aikana huikeat 2263 keikkaa. Vaikka en Ramoja nähnyt niin sentään tuli nähtyä 1979 Ruisrockissa The Clash, joka oli vielä tuolloin huippuvireessä (London Calling levyyn saakka). Klassikko-orkesteri sekin.
MOT. Punkin kanssa voi elää.
PS. Tässä ei ollut mitään piruilua varsinaiseen asiaan liittyen. Oikea punkinpurema on vakava juttu ja kävin itsekin ottamassa punkkirokotteen.
Ajan kohta työprosessin alas ja yritän saada virikkeitä syksyä varten loman aikana. Hilpeetä kesää ja hauskaa juhannusta. Ja sepalukset kiinni.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
HÄTÄISIÄ HAVAINTOJA
Viime viikko meni hektisesti, kun olin pienellä roolilla mukana erinomaisesti sujuneiden kansainvälisten konferenssiemme järjestelyissä. Järjestelyt sujuivat molemmissa tapahtumissa erinomaisesti, josta lämmin kiitos runsaalle talkooväelle, jotka ovat laittaneet itsensä likoon viime syyskuusta asti. Palaute oli niin muikeaa, että meinasin alkaa punoittamaan…hienoa!
Konferenssihöpinöissä saimme solmittua äärimmäisen hyviä ja innostuneita kontakteja moniin tahoihin, joista osan uskon lähiaikoina kääntyvän myös yhteisiksi kansainvälisiksi tutkimushankkeiksi.
Koska viime viikolla ohjelmani oli pääosin iltavuoropainotteinen, niin jatkoin samalla linjalla myös perjantaina ”hyvissä olosuhteissa” (+ 10 oC ja sadetta tuelta) Hyväri-rock tapahtumaa seuraten. Tilaisuuden ensimmäistä esiintyjää piti erityisesti kannustaa, kyseessähän oli Alakylän Tukkajumalat eli trash-metallia soittava nuorten miesten bändi Madred Lappeenrannasta. Keikka meni hyvin muusikoiden omista kommenteista huolimatta. Nuorilla soittajilla tuntuu (nykyisin) olevan kova itsekritiikki soittamisensa suhteen. Ajat muuttuvat…
Seuraava esiintyjä olisi ollut Jenni Vartiainen, mutta skippasin sen, koska olin jo keskiviikkona ollut illan Timo Vartiaisen hostaamassa NoFS-konferenssin Get together partyssa. Tykkään itse enemmän Timon puheista kuin Jennin lauluista. Ylppö ja Ihmiset ei pudonnut minulle, mutta seuraavana soittanut Peer Gunt (=Kouvolan Motorhead) kylläkin. Se oli vanhojen herrojen raivoisa esitys loistavalla otteella! Kannatti nähdä. Seuraavana esiintyikin sitten L. Tähkä ja Elonkerjuu, jota en jäänyt väijymään. Isolla osalla vähälukuista festariyleisöä saattoi seuraavana aamuna enemmän mielessä Olonkorjuu kuin Elonkerjuu…
Vielä puolitoista viikkoa raivoisaa ryntäilyä, ennen kuin pääsen ajamaan prosessin alas. Kiireen tuntu on hurja, kun on tullut hövelisti luvattua yhtä sun toista hommaa hoidettavaksi ennen lomaa. Kyllä tämä tästä taas lutviutuu. Taas. Mennään tämän suon yli niin että heilahtaa...
Konferenssihöpinöissä saimme solmittua äärimmäisen hyviä ja innostuneita kontakteja moniin tahoihin, joista osan uskon lähiaikoina kääntyvän myös yhteisiksi kansainvälisiksi tutkimushankkeiksi.
Koska viime viikolla ohjelmani oli pääosin iltavuoropainotteinen, niin jatkoin samalla linjalla myös perjantaina ”hyvissä olosuhteissa” (+ 10 oC ja sadetta tuelta) Hyväri-rock tapahtumaa seuraten. Tilaisuuden ensimmäistä esiintyjää piti erityisesti kannustaa, kyseessähän oli Alakylän Tukkajumalat eli trash-metallia soittava nuorten miesten bändi Madred Lappeenrannasta. Keikka meni hyvin muusikoiden omista kommenteista huolimatta. Nuorilla soittajilla tuntuu (nykyisin) olevan kova itsekritiikki soittamisensa suhteen. Ajat muuttuvat…
Seuraava esiintyjä olisi ollut Jenni Vartiainen, mutta skippasin sen, koska olin jo keskiviikkona ollut illan Timo Vartiaisen hostaamassa NoFS-konferenssin Get together partyssa. Tykkään itse enemmän Timon puheista kuin Jennin lauluista. Ylppö ja Ihmiset ei pudonnut minulle, mutta seuraavana soittanut Peer Gunt (=Kouvolan Motorhead) kylläkin. Se oli vanhojen herrojen raivoisa esitys loistavalla otteella! Kannatti nähdä. Seuraavana esiintyikin sitten L. Tähkä ja Elonkerjuu, jota en jäänyt väijymään. Isolla osalla vähälukuista festariyleisöä saattoi seuraavana aamuna enemmän mielessä Olonkorjuu kuin Elonkerjuu…
Vielä puolitoista viikkoa raivoisaa ryntäilyä, ennen kuin pääsen ajamaan prosessin alas. Kiireen tuntu on hurja, kun on tullut hövelisti luvattua yhtä sun toista hommaa hoidettavaksi ennen lomaa. Kyllä tämä tästä taas lutviutuu. Taas. Mennään tämän suon yli niin että heilahtaa...
torstai 3. kesäkuuta 2010
ROCKAAKO NYM? ENTÄ NoFS?
LUT Erotustekniikan keskus isännöi ensi viikolla kahta kansainvälistä konferenssia, NYMmiä ja NoFSia. NYM on järjestyksessään 12. Network Young Membrains tapahtuma, joka kokoaa membraanitekniikan nuoria tutkijoita Lappeenrantaan ympäri Eurooppaa. NoFS on järjestysnumeroltaan 13. Nordic Filtration Symposium, joka keskittyy kiintoaineen erottamiseen nesteestä. Yhteensä näihin tilaisuuksiin tulee noin 150 osallistujaa ympäri maailmaa. Lisätietoja tapahtumista http://www.lut.fi/en/cst/events/nym12 ja http://www.lut.fi/en/CST/events/nofs2010
Ajattelin tähän juttuun kirjoittaa kansainvälisten konferenssien valmistelusta ja vaikutuksista. Jutun ensimmäiseen kappaleeseen osui kuitenkin taikasana Young, josta ei voi tulla mieleen mitään muuta kuin toissailtainen hurmoshetki Tampereella Ratinan Stadionilla, jolloin lavalle astui AC/DC, jossa soittaa kaksi Youngin veljestä. Mutta oikeastaan tieteellisellä konferenssilla ja rockkonsertilla on paljon yhteistä.
Kansainvälisen konferenssin saamisesta pitää yleensä kilvoitella muiden tarjokkaiden kanssa vuosi pari ennen h-hetkeä. Järjestäjällä pitää olla uskottavat resurssit ja tahtotila, jotta valmistelut saadaan ajoissa hoidettua. Esiintymispaikka tai stadion pitää varata ja ennakkomainonta aloittaa hyvissä ajoin, jotta saadaan parhaista abstrakteista juuri oikeat mukaan. Konferenssijulkaisun kasaaminen muistuttaa bändin biisilistan tekemistä; missä järjestyksessä jutut vedetään.
Hirvittävä määrä työtä, ja usein vielä lähes talkoilla, tehdään ennen tapahtumaa. Ensi viikon konferenssien valmistelu alkoi jo viime vuoden syyskuussa. Osallistujamäärä yleensä elää lähes kalkkiviivoille asti, joka taas vaikuttaa kahvi- tai lounasvarauksiin ja moneen muuhun. Pientä säätöä tulee aina. Varsinainen tapahtuma tehdään osallistujille, ei itselle. Heille annetaan ammattimaisesti paketoituna alan uusin tutkimustieto suullisten esitysten, postereiden, konferenssijulkaisun ja oheismateriaalin muodossa. Samaan pakettiin pitää vielä saada mahtumaan ikimuistoinen tunnelma, jonka aikaansaaminen on vaativampaa kuin muun materiaalin. Rock-puolella vastaava setti olisi livekeikka, siitä tehty livelevy ja bändipaita.
Osallistujat tapaavat paljon saman alan ihmisiä (vrt. rockkonsertti) ja saavat uusia tuttuja. Tilaisuudet ovat erinomaisia paikkoja henkilökohtaisen verkoston laajentamisessa, josta on etenkin nuorille tutkijoille hyötyä karriäärin myöhemmissä vaiheissa. Hyvällä konferenssilla pitää olla myös hieman tuuria. Islannin tulivuoret eivät saa purkautua ensi viikolla ja kelikin saisi olla edes siedettävä. Osa osallistujista tulee Suomeen ensimmäistä kertaa ja on hienoa jättää etenkin heille myönteinen muistijälki maastamme ja tavastamme toimia.
Konferenssiemme valmisteluporukka on ammattitaitoista ja joustoa löytyy yllättävienkin tilanteiden hoitamiseen. Olen varma siitä, että tapahtumiimme osallistuvat tulevat olemaan samankaltaisessa hurmostilassa kuin minä nyt AC/DC:n jäljiltä.
Ja vastaus otsikon kysymykseen on; KYLLÄ ROCKAA!
Ajattelin tähän juttuun kirjoittaa kansainvälisten konferenssien valmistelusta ja vaikutuksista. Jutun ensimmäiseen kappaleeseen osui kuitenkin taikasana Young, josta ei voi tulla mieleen mitään muuta kuin toissailtainen hurmoshetki Tampereella Ratinan Stadionilla, jolloin lavalle astui AC/DC, jossa soittaa kaksi Youngin veljestä. Mutta oikeastaan tieteellisellä konferenssilla ja rockkonsertilla on paljon yhteistä.
Kansainvälisen konferenssin saamisesta pitää yleensä kilvoitella muiden tarjokkaiden kanssa vuosi pari ennen h-hetkeä. Järjestäjällä pitää olla uskottavat resurssit ja tahtotila, jotta valmistelut saadaan ajoissa hoidettua. Esiintymispaikka tai stadion pitää varata ja ennakkomainonta aloittaa hyvissä ajoin, jotta saadaan parhaista abstrakteista juuri oikeat mukaan. Konferenssijulkaisun kasaaminen muistuttaa bändin biisilistan tekemistä; missä järjestyksessä jutut vedetään.
Hirvittävä määrä työtä, ja usein vielä lähes talkoilla, tehdään ennen tapahtumaa. Ensi viikon konferenssien valmistelu alkoi jo viime vuoden syyskuussa. Osallistujamäärä yleensä elää lähes kalkkiviivoille asti, joka taas vaikuttaa kahvi- tai lounasvarauksiin ja moneen muuhun. Pientä säätöä tulee aina. Varsinainen tapahtuma tehdään osallistujille, ei itselle. Heille annetaan ammattimaisesti paketoituna alan uusin tutkimustieto suullisten esitysten, postereiden, konferenssijulkaisun ja oheismateriaalin muodossa. Samaan pakettiin pitää vielä saada mahtumaan ikimuistoinen tunnelma, jonka aikaansaaminen on vaativampaa kuin muun materiaalin. Rock-puolella vastaava setti olisi livekeikka, siitä tehty livelevy ja bändipaita.
Osallistujat tapaavat paljon saman alan ihmisiä (vrt. rockkonsertti) ja saavat uusia tuttuja. Tilaisuudet ovat erinomaisia paikkoja henkilökohtaisen verkoston laajentamisessa, josta on etenkin nuorille tutkijoille hyötyä karriäärin myöhemmissä vaiheissa. Hyvällä konferenssilla pitää olla myös hieman tuuria. Islannin tulivuoret eivät saa purkautua ensi viikolla ja kelikin saisi olla edes siedettävä. Osa osallistujista tulee Suomeen ensimmäistä kertaa ja on hienoa jättää etenkin heille myönteinen muistijälki maastamme ja tavastamme toimia.
Konferenssiemme valmisteluporukka on ammattitaitoista ja joustoa löytyy yllättävienkin tilanteiden hoitamiseen. Olen varma siitä, että tapahtumiimme osallistuvat tulevat olemaan samankaltaisessa hurmostilassa kuin minä nyt AC/DC:n jäljiltä.
Ja vastaus otsikon kysymykseen on; KYLLÄ ROCKAA!
torstai 27. toukokuuta 2010
TAHTOA, TIIMITYÖTÄ JA TULOKSIA
Viime sunnuntaina oli jääkiekon MM-kisojen loppuottelu. Koska Suomi ei ollut siinä pelaamassa, niin sitä pystyi lähes kiihkottomasti seuraamaankin. Ottelu oli vivahteikas ja jännittävä. Etukäteen Venäjä oli selkeä voittajasuosikki nimivahvan joukkueensa ansiosta ja Tsekki selkeästi altavastaaja keskitason joukkueellaan. Mutta toisin kävi.
Tsekin joukkue sai loistavan alun, tekivät maalin jo ensimmäisestä hyökkäyksestä. Porukka pelasi sovitulla systeemillä ja koko ajan joukkueena. Kaikessa tekemisessä yhdistyi halu voittaa (= tahto) ja yhteinen tavoite (= tiimityö), jonka tuloksena tuli maailmanmestaruus.
Suomella oli kisoissa myös uusi joukkue, kuten tsekeillä, mutta tahtoa ja tiimityötä siitä ei löytynyt riittävästi. Miten tahtoa ja tiimityötä ruokitaan, miten ne luodaan? Miksi me suomalaiset emme ole kovin hyviä näissä asioissa?
Tahto ja tiimityö ovat keskeisiä myös nykypäivän työpaikoilla. Tarvitaan monenlaisia osaajia (maalivahti, puolustajia ja hyökkääjiä), joiden pitää toimia yhdessä yhteisen tahtotilan saavuttamiseksi. Tahtotilaa kutsutaan työpaikoilla strategiaksi, joka alun perin oli ”oppi sodan voittamiseksi”. Ovatko strategiset liturgiat aina niin selviä, että tuntee tekevänsä niiden mukaan? Ymmärrämmekö asiat samalla tavalla? Olen itse ollut monilla työmailla toteuttamassa monenlaisia tragedioita. Yliopistomme nykyinen strategia on mielestäni harvinaisen selkeä, siitä pisteet ykkösvaiheen viitoskerrokseen.
Työpaikoilla on vähintään yhtä tärkeää kuin kiekkojoukkueessakin saavuttaa pelaavien kentällisten keskinäinen luottamus. Työpaikan jäähytilanteessa, jossa pelataan alivoimaa, esimerkiksi kaverin sairasloman vuoksi, pitäisi muun porukan osata huomioida tämä ja paikata parhaansa mukaan.
Onneksi kisat ovat nyt ohi, huh! Mertaranta sanoo aina hyökkääjän hyvien harhautusten jälkeen, että taas se ja se vei puolustajat kahville. Mitä jos ne ei tykkää kahvista?
Ensi viikolla menen Tampereelle. ”Tampereelle” on Alivaltiosihteeri-orkesterin käännös AC/DC:n kappaleesta Highway to Hell. Mukavaa mennä Ratinan stadionille. Siellä ei ole muita kuin minä ja AC/DC. Ja ehkä kolmekymmentätuhatta muuta koulupukuista Angus Young-kloonia. THUNDER!
Tsekin joukkue sai loistavan alun, tekivät maalin jo ensimmäisestä hyökkäyksestä. Porukka pelasi sovitulla systeemillä ja koko ajan joukkueena. Kaikessa tekemisessä yhdistyi halu voittaa (= tahto) ja yhteinen tavoite (= tiimityö), jonka tuloksena tuli maailmanmestaruus.
Suomella oli kisoissa myös uusi joukkue, kuten tsekeillä, mutta tahtoa ja tiimityötä siitä ei löytynyt riittävästi. Miten tahtoa ja tiimityötä ruokitaan, miten ne luodaan? Miksi me suomalaiset emme ole kovin hyviä näissä asioissa?
Tahto ja tiimityö ovat keskeisiä myös nykypäivän työpaikoilla. Tarvitaan monenlaisia osaajia (maalivahti, puolustajia ja hyökkääjiä), joiden pitää toimia yhdessä yhteisen tahtotilan saavuttamiseksi. Tahtotilaa kutsutaan työpaikoilla strategiaksi, joka alun perin oli ”oppi sodan voittamiseksi”. Ovatko strategiset liturgiat aina niin selviä, että tuntee tekevänsä niiden mukaan? Ymmärrämmekö asiat samalla tavalla? Olen itse ollut monilla työmailla toteuttamassa monenlaisia tragedioita. Yliopistomme nykyinen strategia on mielestäni harvinaisen selkeä, siitä pisteet ykkösvaiheen viitoskerrokseen.
Työpaikoilla on vähintään yhtä tärkeää kuin kiekkojoukkueessakin saavuttaa pelaavien kentällisten keskinäinen luottamus. Työpaikan jäähytilanteessa, jossa pelataan alivoimaa, esimerkiksi kaverin sairasloman vuoksi, pitäisi muun porukan osata huomioida tämä ja paikata parhaansa mukaan.
Onneksi kisat ovat nyt ohi, huh! Mertaranta sanoo aina hyökkääjän hyvien harhautusten jälkeen, että taas se ja se vei puolustajat kahville. Mitä jos ne ei tykkää kahvista?
Ensi viikolla menen Tampereelle. ”Tampereelle” on Alivaltiosihteeri-orkesterin käännös AC/DC:n kappaleesta Highway to Hell. Mukavaa mennä Ratinan stadionille. Siellä ei ole muita kuin minä ja AC/DC. Ja ehkä kolmekymmentätuhatta muuta koulupukuista Angus Young-kloonia. THUNDER!
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
TIKKURILA KONSULTIKSI?
Olen seurannut lätkän MM-kisoja telkkarista pikkuisella intensiteetillä. Kiekkoilua on mukava seurata, väkivaltaisten miesten nopea laji. Suomen pelejä ei aina uskalla katsoa, mutta muutama huomio niistäkin. Koska maalinteko on (taas) ollut niin hirvittävän vaikeaa, niin kannattaisiko palkata Tikkurila konsultiksi siinä asiassa? Neuvonantajana Tikkurila omaa riittävät referenssit maalinteosta, kun sillä maalitehtaita on sentään useammassa maassa.
Eilinen pelimme isoa Veetä (Venäjää) vastaan oli hyvästä alusta huolimatta nuhruinen esitys. Ainoa plussa oli Suomen nollapeli, kun ei saatu yhtään maalia aikaiseksi. Venäjä on kuitenkin aina kaadettavissa, on sen rynnistys ennenkin pysähtynyt koukkaamalla (esimerkkinä Raatteen tie), mutta ehkä eiliset tuomarit olisivat seonneet vielä enemmän näistä koukkauksista (2 minuuttia penaltia).
Mertaranta käyttää jo klassikoiksi muodostunutta alan slangia selostuksissaan. Tuulennopea laituri? Ei tule muuta mieleen kuin huonosti ankkuroitu laituri, jota leppeä suvituuli kuljettelee ympäri Saimaata. Pelaajalla on herkät kädet ja nopeat jalat? Pitäisikö olla lisäksi terve pää, jonka tarkoituksena on lähettää hermosignaaleja pelaajan lihaksiin?
Raskas pakki? Raskain pakki, jonka olen kohdannut, oli ensimmäisessä ”autossani”, legendaarisessa Moskvits Elitessä. Mosse maksoi hurjat 700 markkaa. Mosse oli pakko-ostos kesätyöpaikalle siirtymistä varten opiskeluaikana. Kun ostin sen himmelin, niin se oli klassisen vaaleankeltainen (Russian yellow eli yksi aamuvirtsan värisävyistä). Ei käy, ei ole rock, ajattelin. Lainasin naapurin äijältä maaliruiskun ja vedin Mossen mustalla Sadolinilla kauttaaltaan, kromiosat töräytin sitten kullanvärisellä vannemaalisrayllä ja vot, upea tuli. Niin upea, että pääsin sinä kesänä monesti keskustelemaan viranomaisten kanssa. Varmaankin kateuksissaan pysäyttelivät. Ei riittäneet kaikkien palkat eliittilaatuun.
Hallintojefe Saksa tuossa taannoin ilmoitti modernisti siirtyneensä ”inkkarit kanootista” kaudesta ”muumit laaksossa” vaiheeseen näin terminologisesti. Olen itse pyrkinyt pitämään vain murot kupissa, sekin on haasteellista.
Mutta kesäkuun ensimmäinen päivä lähestyy. On kuin joulua odottaisi. Saa nähdä koskettaako AC/DC silloin kirjoittajaa biisinsä ”Touch too much” mukaisesti?
Eilinen pelimme isoa Veetä (Venäjää) vastaan oli hyvästä alusta huolimatta nuhruinen esitys. Ainoa plussa oli Suomen nollapeli, kun ei saatu yhtään maalia aikaiseksi. Venäjä on kuitenkin aina kaadettavissa, on sen rynnistys ennenkin pysähtynyt koukkaamalla (esimerkkinä Raatteen tie), mutta ehkä eiliset tuomarit olisivat seonneet vielä enemmän näistä koukkauksista (2 minuuttia penaltia).
Mertaranta käyttää jo klassikoiksi muodostunutta alan slangia selostuksissaan. Tuulennopea laituri? Ei tule muuta mieleen kuin huonosti ankkuroitu laituri, jota leppeä suvituuli kuljettelee ympäri Saimaata. Pelaajalla on herkät kädet ja nopeat jalat? Pitäisikö olla lisäksi terve pää, jonka tarkoituksena on lähettää hermosignaaleja pelaajan lihaksiin?
Raskas pakki? Raskain pakki, jonka olen kohdannut, oli ensimmäisessä ”autossani”, legendaarisessa Moskvits Elitessä. Mosse maksoi hurjat 700 markkaa. Mosse oli pakko-ostos kesätyöpaikalle siirtymistä varten opiskeluaikana. Kun ostin sen himmelin, niin se oli klassisen vaaleankeltainen (Russian yellow eli yksi aamuvirtsan värisävyistä). Ei käy, ei ole rock, ajattelin. Lainasin naapurin äijältä maaliruiskun ja vedin Mossen mustalla Sadolinilla kauttaaltaan, kromiosat töräytin sitten kullanvärisellä vannemaalisrayllä ja vot, upea tuli. Niin upea, että pääsin sinä kesänä monesti keskustelemaan viranomaisten kanssa. Varmaankin kateuksissaan pysäyttelivät. Ei riittäneet kaikkien palkat eliittilaatuun.
Hallintojefe Saksa tuossa taannoin ilmoitti modernisti siirtyneensä ”inkkarit kanootista” kaudesta ”muumit laaksossa” vaiheeseen näin terminologisesti. Olen itse pyrkinyt pitämään vain murot kupissa, sekin on haasteellista.
Mutta kesäkuun ensimmäinen päivä lähestyy. On kuin joulua odottaisi. Saa nähdä koskettaako AC/DC silloin kirjoittajaa biisinsä ”Touch too much” mukaisesti?
perjantai 7. toukokuuta 2010
ANNANKO VAI ENKÖ ANNA?
Otsikko ei liity opiskelijoiden keskinäiseen vonkaamisen baaritiskillä valomerkin aikaan vaan on relevantti yhteenveto maamme eduskunnassa tällä viikolla käydystä keskustelusta. Keskustelussahan pohdittiin sitä, pitäisikö kreikkalaisille antaa. Siis noin tuhatviisisataa miljoonaa euroa ikään kuin lainaksi periaatteessa hyvällä korolla osana EU:n elvytyspakettia.
Puolitoista miljardia ei kuullosta suurelta, mutta tuhatviisisataa miljoonaa sen tekee. Aika rapsakka kasa massia. Ja kyseessähän on vain pienen Suomen pieni osuus yhteensä sadankymmenen miljardin euron läjästä. Toivottavasti tämä sitten riittää, eikä jonossa ole kohta Espanja, Portugali, Irlanti, Britannia ja …, koska sitten ei ihan aikuisten oikeesti kenelläkään enää riitä paalua paikkaamaan näitä sotkuja, paitsi ehkä Kiinalla, joka ostaa koko EU:n pois kuleksimasta. Ja jos ei riitä, niin kilteistä kiltein mallioppilas Suomikin on taas kerran kellertävässä nesteessä, joka ei ole Pommacia. Surkeinta sellaisessa tilanteessa olisi kuitenkin kuunnella ruåtsalaisten kettuilua, jota satavarmaan riittäisi ainakin siihen kuuluisaan maailman tappiin saakka. Vähintään.
A8 vai R8? Audit ovat laatuauton maineessa, mutta tämä R8 ei viittaa vanhaan Renaultin malliin kahdeksan vaan Rondo R8-softaan. Rondo on hauska ohjelmisto, jota täällä yliopistolla käytellään (silloin kun se sattuu toimimaan) laskujen kuittailuun. Tänään yritin käydä kuittaamassa kolme minulle osoitettua laskua. Siis toimitus, josta pitäisi selvitä parissa minuutissa. Aikaa paloi 26 minuuttia, koska R8 meni vähän väliä jumiin (program is not responsing) ja jouduin poistumaan ohjelmasta ja buuttaamaan koneeni neljästi. A8 vai R8? R8 aiheutti minulle ihan helvetillistä kiihtyvyyttä ja siirryin hihattomaan asuun (hihat paloi) kesken päivää koleahkosta kelistä huolimatta. Kahta en vaihda. Toinen on R8 ja toinen Travel.
Viime kerran kuva oli helppo oppinsa ennen peruskoulua saaneille, nuorempein piti kuulemma tukeutua wikiin. Kitusen Martti oli legendaarinen karhunkaataja (1747 – 1833), joka kaatoi toistasataa isoa karhua ja vielä pienet päälle. Mutta kun huomioidaan Maran teholliset pelivuodet, niin voidaan todeta, että ei Maralle maittanut…
AC/DC fanitus kiivastuu kun kesäkuun ensimmäisen päivä lähestyy. Sitten pääsee autoon ja eikun Highway to hell!
Puolitoista miljardia ei kuullosta suurelta, mutta tuhatviisisataa miljoonaa sen tekee. Aika rapsakka kasa massia. Ja kyseessähän on vain pienen Suomen pieni osuus yhteensä sadankymmenen miljardin euron läjästä. Toivottavasti tämä sitten riittää, eikä jonossa ole kohta Espanja, Portugali, Irlanti, Britannia ja …, koska sitten ei ihan aikuisten oikeesti kenelläkään enää riitä paalua paikkaamaan näitä sotkuja, paitsi ehkä Kiinalla, joka ostaa koko EU:n pois kuleksimasta. Ja jos ei riitä, niin kilteistä kiltein mallioppilas Suomikin on taas kerran kellertävässä nesteessä, joka ei ole Pommacia. Surkeinta sellaisessa tilanteessa olisi kuitenkin kuunnella ruåtsalaisten kettuilua, jota satavarmaan riittäisi ainakin siihen kuuluisaan maailman tappiin saakka. Vähintään.
A8 vai R8? Audit ovat laatuauton maineessa, mutta tämä R8 ei viittaa vanhaan Renaultin malliin kahdeksan vaan Rondo R8-softaan. Rondo on hauska ohjelmisto, jota täällä yliopistolla käytellään (silloin kun se sattuu toimimaan) laskujen kuittailuun. Tänään yritin käydä kuittaamassa kolme minulle osoitettua laskua. Siis toimitus, josta pitäisi selvitä parissa minuutissa. Aikaa paloi 26 minuuttia, koska R8 meni vähän väliä jumiin (program is not responsing) ja jouduin poistumaan ohjelmasta ja buuttaamaan koneeni neljästi. A8 vai R8? R8 aiheutti minulle ihan helvetillistä kiihtyvyyttä ja siirryin hihattomaan asuun (hihat paloi) kesken päivää koleahkosta kelistä huolimatta. Kahta en vaihda. Toinen on R8 ja toinen Travel.
Viime kerran kuva oli helppo oppinsa ennen peruskoulua saaneille, nuorempein piti kuulemma tukeutua wikiin. Kitusen Martti oli legendaarinen karhunkaataja (1747 – 1833), joka kaatoi toistasataa isoa karhua ja vielä pienet päälle. Mutta kun huomioidaan Maran teholliset pelivuodet, niin voidaan todeta, että ei Maralle maittanut…
AC/DC fanitus kiivastuu kun kesäkuun ensimmäisen päivä lähestyy. Sitten pääsee autoon ja eikun Highway to hell!
torstai 29. huhtikuuta 2010
KUUKAUDEN WAPPUKUVA JA SEKALAISTA
Aluksi huhtikuun wappukuva ja arvoitus. Mitä yhteistä on kuvan hepulla ja Martti Kitusella?
Pahoittelen laiskuuttani (mukamas kiireitä, bullshit), kun en saanut juttua aikaiseksi viime viikolla. Jotain on sentään tahkottu.
Gimme, gimme shock treatment! Kävin saamassa SHOKkihoitoa Shok Summit 2010 tapahtumassa Helsingissä. Tapahtumaan oli kerääntynyt strategisten huippuosaamisen keskittymiin liittyviä päättäjiä niin politiikan (kansliapäällikköä, ministeriä) kuin teollisuudenkin johtoa (Eloranta, Vanjoki, …) yhteensä 500 henkilöä. Valistunut lukija kysyy oikeutetusti, että mitä helvettiä minä siellä sitten tein näiden viksujen ihmisten seassa. Hyvä kysymys.
Tilaisuus oli mukava läpileikkaus shokkimaailman historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Valtiosalaisuuksia ei kuultu, mutta oli mukava tavata monia CST:n kumppaneita tapaamisaikoja varaamatta ja kalenteria selaamatta. Kun tulin pois, olin valaistunut vaikka päässä soikin edellisen kirjoitetun kappaleen ensimmäinen lause, joka on myös kappale laulu- ja soitinyhtye Ramonesilta. Jos olisin ollut pettynyt päivän antiin, soittaisin Ramonesilta vielä Teenage lobotomyn ja Now I wanna sniff some gluen.
Kaikesta ihmiskunnan ”viisaudesta” huolimatta olemme edelleen haavoittuvaisia. Kun islantilaiset ex-pankkiirit pikkuisen polttelevat kuumia kuittejaan pihagrillissä, niin koko Euroopan lentoliikenne pysähtyy. Vähäx reiluu?
Hilpeetä Wappua!
Kaikesta ihmiskunnan ”viisaudesta” huolimatta olemme edelleen haavoittuvaisia. Kun islantilaiset ex-pankkiirit pikkuisen polttelevat kuumia kuittejaan pihagrillissä, niin koko Euroopan lentoliikenne pysähtyy. Vähäx reiluu?
Hilpeetä Wappua!
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
SÄPINÄÄ
Säpinää! lauloi Maukka Perusjätkä joskus takavuosina ja huudatti samalla moottorisahaa. Itse otin ensisavut punaisesta Jonseredista viime perjantaina kotipihassa ja maltoin silti olla kaatamatta lipputankoa innostuksestani huolimatta, tosin pidättyväisyys ei ollut helppoa. Taannoisen silitystunnustukseni jälkeen piti tehdä jotain äijämäistä ja kyllä konesahan kahvoissa olemisesta tuli kunnon testosteroniolo. Sille konesahalle on ihan oikeatakin käyttöä, ei sitä hankittu ainoastaan itsetunnon kohotustarkoituksiin…
Blogikollegani, hallintogruppenfuhrer Saksa, kirjoitti omassa tuoreimmassa blogissaan puhetilaisuudesta, jota ilokseni olin kuuntelemassa. Juhis tömäytti helvetin hyvän esityksen, jossa oli faktaa, vauhtia ja tyylikästä stand-up komiikkaa, mutta asia meni kympillä perille, perkele. Joillakuilla paikalla olleista saattoi olla ennakkoaavistus, että kun mustaan pukuun pukeutunut (= Mies mustissa), kauppatieteilijä ja vielä hallintohommissa oleva heppu saapuu kertomaan asioita, niin tylsyyden maksimi on saavutettu. Pieleen meni. Kun osaa asiansa, niin homman voi vetää omalla tyylillä ja jäädä vielä positiivisesti mieleen.
Edellisellä työmaalla, siis Kaakkois-Suomen TE-keskuksessa, olimme strategiamme mukaisesti verkostovaikuttajia. Tämä oli fiksu linja, kimpassa niitäkin kehittämishommia pitää tehdä ja pyrkiä nivomaan monenlaisia osaajia ja toimijoita yhteen tavoitteiden saavuttamiseksi. Esitin kerran TE-johtaja Pirhoselle, joka on äärimmäisen nopeaälyinen ja huumorintajuinen mies, uutta huomionosoitusta, jossa TE-keskus palkitsisi vuoden verkostovaikuttajan. Tämä oli ehdotuksen alku ja johtaja innostui siitä heti, muttei sitten tykännyt jatkosta, kun olisin halunnut palkittavaksi myös vuoden verkostovaikeuttajan. En ole aktiivisesti seurannut, onko homma edennyt, tokkopa.
En päätäkään tätä lätinää perinteiseen Thunder-huudahdukseen vaan uuden konesahan kunniaksi otetaan vaihteeksi jotain muuta, vaikka TIMBER!
Blogikollegani, hallintogruppenfuhrer Saksa, kirjoitti omassa tuoreimmassa blogissaan puhetilaisuudesta, jota ilokseni olin kuuntelemassa. Juhis tömäytti helvetin hyvän esityksen, jossa oli faktaa, vauhtia ja tyylikästä stand-up komiikkaa, mutta asia meni kympillä perille, perkele. Joillakuilla paikalla olleista saattoi olla ennakkoaavistus, että kun mustaan pukuun pukeutunut (= Mies mustissa), kauppatieteilijä ja vielä hallintohommissa oleva heppu saapuu kertomaan asioita, niin tylsyyden maksimi on saavutettu. Pieleen meni. Kun osaa asiansa, niin homman voi vetää omalla tyylillä ja jäädä vielä positiivisesti mieleen.
Edellisellä työmaalla, siis Kaakkois-Suomen TE-keskuksessa, olimme strategiamme mukaisesti verkostovaikuttajia. Tämä oli fiksu linja, kimpassa niitäkin kehittämishommia pitää tehdä ja pyrkiä nivomaan monenlaisia osaajia ja toimijoita yhteen tavoitteiden saavuttamiseksi. Esitin kerran TE-johtaja Pirhoselle, joka on äärimmäisen nopeaälyinen ja huumorintajuinen mies, uutta huomionosoitusta, jossa TE-keskus palkitsisi vuoden verkostovaikuttajan. Tämä oli ehdotuksen alku ja johtaja innostui siitä heti, muttei sitten tykännyt jatkosta, kun olisin halunnut palkittavaksi myös vuoden verkostovaikeuttajan. En ole aktiivisesti seurannut, onko homma edennyt, tokkopa.
En päätäkään tätä lätinää perinteiseen Thunder-huudahdukseen vaan uuden konesahan kunniaksi otetaan vaihteeksi jotain muuta, vaikka TIMBER!
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
MUNAJUHLAN JÄLKEEN...
Pääsiäinen on lusittu harvinaisen hyvän kelin vallitessa. Pyhinä tuli tavattua rajallinen (eli siedettävä) määrä sukulaisia, ehti katselemaan ja kuuntelemaan uutisia ja vähän lukemaankin, eli varsin mukavasti meni.
Yksi mieleenpainuvimmista uutisista oli USAn armeijan uusi ase talebanien taltuttamiseksi. Laitetaan panssariajoneuvon kannelle kunnon ämyrit ja soitetaan pahiksille Metallicaa ja muuta heviä nappulat kaakossa.
Miten tämä muka voisi olla joku pelote? Ei ainakaan minulle, koska hakeudun mielelläni kuuntelemaan heviä tuon tuostakin ja olen vielä valmis maksamaan siitä. Toisaalta hevi ei kuulosta heviltä, jos se ei KUULU kunnolla. Eikö pahempaa olisi soittaa pahiksille jotain surkeampaa musiikkia? Vaikkapa niin kutsuttua taiteellista nykymusiikkia? Entäs etno ja maailmanmusiikki? Suomalaiset 70-luvun käännösiskelmät? Kun Taiska alkaisi vetämään Mombasaa tai Danny Kuusamoa 120 dB voimakkuudella, niin kyllä siinä talebaanin ote AK-47 porakoneesta kirpoaisi… tai ainakin niitä itkettäisi niin paljon, etteivät näkisi tähdätä.
Toinen juttu yhdistää uskontoa ja jääkiekkoa: Jesus saves but Satan scores the rebound. Edellä esitetty lause voisi olla totta NHL-kiekkoilussa, koska Jesus on varsin tavallinen espanjankielinen etunimi, toisaalta Miroslav Satan (kotimaa Slovakia) pelaa edelleenkin.
Yksi mieleenpainuvimmista uutisista oli USAn armeijan uusi ase talebanien taltuttamiseksi. Laitetaan panssariajoneuvon kannelle kunnon ämyrit ja soitetaan pahiksille Metallicaa ja muuta heviä nappulat kaakossa.
Miten tämä muka voisi olla joku pelote? Ei ainakaan minulle, koska hakeudun mielelläni kuuntelemaan heviä tuon tuostakin ja olen vielä valmis maksamaan siitä. Toisaalta hevi ei kuulosta heviltä, jos se ei KUULU kunnolla. Eikö pahempaa olisi soittaa pahiksille jotain surkeampaa musiikkia? Vaikkapa niin kutsuttua taiteellista nykymusiikkia? Entäs etno ja maailmanmusiikki? Suomalaiset 70-luvun käännösiskelmät? Kun Taiska alkaisi vetämään Mombasaa tai Danny Kuusamoa 120 dB voimakkuudella, niin kyllä siinä talebaanin ote AK-47 porakoneesta kirpoaisi… tai ainakin niitä itkettäisi niin paljon, etteivät näkisi tähdätä.
Toinen juttu yhdistää uskontoa ja jääkiekkoa: Jesus saves but Satan scores the rebound. Edellä esitetty lause voisi olla totta NHL-kiekkoilussa, koska Jesus on varsin tavallinen espanjankielinen etunimi, toisaalta Miroslav Satan (kotimaa Slovakia) pelaa edelleenkin.
maanantai 29. maaliskuuta 2010
RADALLE
Matkustelen silloin tällöin junalla. Viime perjantaina kävin Tikkurilassa ja menomatka meni mukavasti Variksen Jarin kanssa höpötellessä ja kahvia hörppiessä. Intouduimme puhumaan VR-nimisen firman viime aikojen palvelusta ja junien kulkemisesta aikataulujen mukaan. Talvella VR sai paljon nuuskaa liikenteen takkuamisesta ja muistaaksemme liikenneministeri ehti kommentoimaan tilannetta tyyliin, että kyseessä on lähinnä tiedotusongelma (siis ei juurikaan linkitystä käytettyyn kalustoon tai rataverkoston, erityisesti vaihteiden kunnossa- ja puhtaanapitoon), mikäli oikein muistimme.
Tästä päädyttiinkin muutamaan innovaatioon. Kanta-asiakkaille voisi lippua ostaessa printauttaa matkalipun taakse jo hakijan nimellä ja yhteystiedoilla varustetun esitäytetyn korvaushakemuksen. Teknisesti tämä lienee mahdollista, ei sen ainakaan vaikeaa pitäisi olla.
Toinen, hieman radikaalimpi uutuus olisi sellainen, että matkaliput printataan asemalla läpipainopakkauspohjalle (tuttu lääkkeistä ja muutamista purukumeista), jossa olisi valmiina reipas setti joko Diapameja tai betasalpaajia. Myöhästymisen sattuessa porukka voisi sitten junanlähettäjien tai konduktöörin ohjeistamana napsia hidastavia isommin hermojaan menettämättä. Tämän luulisi lisäävän myöhässä olevien matkustavaisten ymmärrystä liikenteen harjoittajaa kohtaan.
Nyt vielä tarvittaisiin hieman kustannuslaskentaa ja optimointia, kumpi vaihtoehdoista olisi edullisempi. Ja sitten tarvittaisiin vielä joukko koekäyttäjiä…
Tästä päädyttiinkin muutamaan innovaatioon. Kanta-asiakkaille voisi lippua ostaessa printauttaa matkalipun taakse jo hakijan nimellä ja yhteystiedoilla varustetun esitäytetyn korvaushakemuksen. Teknisesti tämä lienee mahdollista, ei sen ainakaan vaikeaa pitäisi olla.
Toinen, hieman radikaalimpi uutuus olisi sellainen, että matkaliput printataan asemalla läpipainopakkauspohjalle (tuttu lääkkeistä ja muutamista purukumeista), jossa olisi valmiina reipas setti joko Diapameja tai betasalpaajia. Myöhästymisen sattuessa porukka voisi sitten junanlähettäjien tai konduktöörin ohjeistamana napsia hidastavia isommin hermojaan menettämättä. Tämän luulisi lisäävän myöhässä olevien matkustavaisten ymmärrystä liikenteen harjoittajaa kohtaan.
Nyt vielä tarvittaisiin hieman kustannuslaskentaa ja optimointia, kumpi vaihtoehdoista olisi edullisempi. Ja sitten tarvittaisiin vielä joukko koekäyttäjiä…
maanantai 22. maaliskuuta 2010
SILITYSTERAPIAA
Armeijan ”palikkatestissä” oli aikoinaan kysymys joka kuului ”tuntuuko sinusta joskus siltä, että päätäsi kiristää teräksinen panta?” Kyllä tuntuu, eikä ainoastaan joskus. Työhommissa asiat etenevät usein tuskaisen hitaasti vaikka niitä yrittää kahdella kädellä mättää eteenpäin. Tunne johtunee varmaan myös omasta kärsimättömyydestäni.
Mutta tähän on lääke. Nyt menee hempeilyksi ja äijämaineeni karisee pohjamutiin, mutta kerron sen silti. Olen jo vuosikausia hoitanut kotona silitysrastia. Silittämisessä on monta positiivista juttua. Kokee tekevänsä edes joskus jotain hyödyllistä kotiyhteisön eteen, ehtii pohtimaan asioita ja kerrankin konkreettisesti näkee, miten jokin asia etenee. Se jälkimmäinen asia on varmaankin se kannustavin ja palkitsevin. Nelihenkisessä perheessä silitettävää riepua ja rytkyä riittää, mutta tämä toiminta on osa viikkorytmiäni. Ei se niin kivaa ole, että sitä olisi luppoaikoina ikävä tai että silittämisen puutteesta saisi vieroitusoireita. Silitysoperaatio menee sujuvasti, kun kantaa operaatiopaikalle musakoneen ja kuuntelee samalla paheellista rockmusiikkia.
PS. Hallintojohtaja Juhis otti uusimmassa blogissaan esille asian, josta juputin viime syksynä blogissani (24.11.2009) otsikolla Työyhteisöjen kehittämisen edistämisen parantamisesta ( http://separaattori.blogspot.com/2009/11/tyoyhteisojen-kehittamisen-edistamisen.html ).
Samoilla linjoilla olemme. Voisiko asialle tehdä jotain? Jos vaikka luotaisiin kaikkien järjestelmien äitijärjestelmä, joka automaattisesti laittaisi rasteja ruutuihin ja generoisi hassunhauskoja historiallisia yhteenvetoja (=raportteja) ja tekisi kaikkea muuta sellaista, joka nykyisin tappaa aikaa tulevaisuuden tekemiseltä.
Mutta valoisa aika on jo yötä pidempi. Kevään ensimmäistä ukkosta odotellessa, THUNDER!
Mutta tähän on lääke. Nyt menee hempeilyksi ja äijämaineeni karisee pohjamutiin, mutta kerron sen silti. Olen jo vuosikausia hoitanut kotona silitysrastia. Silittämisessä on monta positiivista juttua. Kokee tekevänsä edes joskus jotain hyödyllistä kotiyhteisön eteen, ehtii pohtimaan asioita ja kerrankin konkreettisesti näkee, miten jokin asia etenee. Se jälkimmäinen asia on varmaankin se kannustavin ja palkitsevin. Nelihenkisessä perheessä silitettävää riepua ja rytkyä riittää, mutta tämä toiminta on osa viikkorytmiäni. Ei se niin kivaa ole, että sitä olisi luppoaikoina ikävä tai että silittämisen puutteesta saisi vieroitusoireita. Silitysoperaatio menee sujuvasti, kun kantaa operaatiopaikalle musakoneen ja kuuntelee samalla paheellista rockmusiikkia.
PS. Hallintojohtaja Juhis otti uusimmassa blogissaan esille asian, josta juputin viime syksynä blogissani (24.11.2009) otsikolla Työyhteisöjen kehittämisen edistämisen parantamisesta ( http://separaattori.blogspot.com/2009/11/tyoyhteisojen-kehittamisen-edistamisen.html ).
Samoilla linjoilla olemme. Voisiko asialle tehdä jotain? Jos vaikka luotaisiin kaikkien järjestelmien äitijärjestelmä, joka automaattisesti laittaisi rasteja ruutuihin ja generoisi hassunhauskoja historiallisia yhteenvetoja (=raportteja) ja tekisi kaikkea muuta sellaista, joka nykyisin tappaa aikaa tulevaisuuden tekemiseltä.
Mutta valoisa aika on jo yötä pidempi. Kevään ensimmäistä ukkosta odotellessa, THUNDER!
tiistai 16. maaliskuuta 2010
JA TAAS MAALAISET HELSINGISSÄ
Kirjoittelin syksyllä kokemuksia pääkaupungin taksipalveluista, jolloin umpiystävällinen taksikuski kehotti meitä valitsemaan ratikan kyytinsä sijaan.
Sattumalta olin taas maanantaina T. Halmeen kanssa menossa Fimecc-rientoihin Helsinkiin ja kohteena oli samainen STX-telakka kuin viime reissulla. Olimme lähteneet varmuuden vuoksi ensimmäisellä junalla (VR:n luotettavuudessahan ei ole ongelmia, ainoastaan tiedotuksessa..), että ehtisimme ajoissa perille. Muistimme viime episodin ja päätimme rohkeasti mennä tällä kertaa sporalla.
Asemalta raavittiin HKL:n kartta mukaan ja sitten rohkeasti baanalle. Kartan mukaan ensin piti ottaa ratikka numero 3 ja ajella sillä jonnekin Etelärannan kieppeille, josta pääsee vaihtamaan linja ykköselle, joka vie lähes perille.
Kolmonen löytyi ja jäimme isänmaan aamukoitossa pois Etelärannan kohdalla odottelemaan ykköstä. Kello oli 9:07. Ei kuulunut ykköstä. Etsimme pysäkin seinästä aikataulun, josta kävi sitten ilmi, että edellinen oli mennyt 9:05 ja seuraava menisi sitten VIIDEN TUNNIN PÄÄSTÄ eli noin klo 14.
Syntyi keveää keskustelua ja jos kirosanat jättää pois (mitä Juhis harvoin tekee), niin emme sanoneet oikeastaan mitään. Tavallaan oli ihan hiljaista, vaikka nauratti ja harmitti isolla veellä yhtä aikaa. Otimme lopulta uuden linja kolmosen ratikan ja ajoimme sillä Tehtaankatua niin pitkälle kuin sillä pääsi ja jatkoimme jalan muutaman korttelin matkan. Pääsimme perille ajoissa.
Mikähän kirous tähän Halmeen kanssa STX:n suuntaan reissaamiseen liittyy? Vai oliko kyseessä Rock and Roll Damnation, joka puolestaan on AC/DC:n erinomainen biisi…
Sattumalta olin taas maanantaina T. Halmeen kanssa menossa Fimecc-rientoihin Helsinkiin ja kohteena oli samainen STX-telakka kuin viime reissulla. Olimme lähteneet varmuuden vuoksi ensimmäisellä junalla (VR:n luotettavuudessahan ei ole ongelmia, ainoastaan tiedotuksessa..), että ehtisimme ajoissa perille. Muistimme viime episodin ja päätimme rohkeasti mennä tällä kertaa sporalla.
Asemalta raavittiin HKL:n kartta mukaan ja sitten rohkeasti baanalle. Kartan mukaan ensin piti ottaa ratikka numero 3 ja ajella sillä jonnekin Etelärannan kieppeille, josta pääsee vaihtamaan linja ykköselle, joka vie lähes perille.
Kolmonen löytyi ja jäimme isänmaan aamukoitossa pois Etelärannan kohdalla odottelemaan ykköstä. Kello oli 9:07. Ei kuulunut ykköstä. Etsimme pysäkin seinästä aikataulun, josta kävi sitten ilmi, että edellinen oli mennyt 9:05 ja seuraava menisi sitten VIIDEN TUNNIN PÄÄSTÄ eli noin klo 14.
Syntyi keveää keskustelua ja jos kirosanat jättää pois (mitä Juhis harvoin tekee), niin emme sanoneet oikeastaan mitään. Tavallaan oli ihan hiljaista, vaikka nauratti ja harmitti isolla veellä yhtä aikaa. Otimme lopulta uuden linja kolmosen ratikan ja ajoimme sillä Tehtaankatua niin pitkälle kuin sillä pääsi ja jatkoimme jalan muutaman korttelin matkan. Pääsimme perille ajoissa.
Mikähän kirous tähän Halmeen kanssa STX:n suuntaan reissaamiseen liittyy? Vai oliko kyseessä Rock and Roll Damnation, joka puolestaan on AC/DC:n erinomainen biisi…
maanantai 8. maaliskuuta 2010
MASSIA MEILLE JA HETI!
Vaalien välinen aika kotimaisessa mediassa on edelleenkin mennyt tiukasti näiden vaalirahoitussotkujen puimiseen. On ollut kehittyvien maakuntien suomea ja kukkaisrahastoja. Mitä isot edellä, sitä vähän pienemmät perässä…myökii tahotaan vähä kehittyä!
Ajattelin perustaa Hitaasti (jos ollenkaan) kehittyvien hämäläisten leipurinpoikien kukkaisSuomen Etelä-Karjalan rahastosäätiön. Jos kerran sekä kehittyvät maakunnat että kukkaisrahasto pärjäsivät erikseenkin noin hyvin, niin yhdistelemällä niiden nimiä pärjää varmasti vielä paremmin.
Meitä, hitaasti (jos ollenkaan) kehittyviä hämäläisiä leipurinpokia, ei varmaankaan hirmu montaa täällä Etelä-Karjalassa ole, mutta en ole ainoa. Porukkaan kuuluu myös Veijalaisen Erkki yliopistolta. Mikäli sukupuolirajaus poistettaisiin säätiön nimestä, niin myös teknologiakeskus Kareltekin entinen toimitusjohtaja Marjut Hannelin mahtuisi mukaan. Joka tapauksessa rahastosäätiölle saadaan sekä hallitus että edunsaajat nimettyä ilman arpomista. Porukan loputon laajentaminen johtaisi vain turhaan demokratiaan, äänestyksiin ja kiukutteluun. Ihan tyhmää.
Rahastosäätiömme suunnitellun peruskirjan mukaan keräämme mahdollisimman paljon massia itsellemme pysyäksemme pois politiikkaa sotkemasta – minusta tämä on reilu tarjous, josta hyödymme hieman itse ja suomalainen politiikka paljon.
Julistan varainhankinnan alkaneeksi.
PS. Lopuksi annetaan virallinen vastaus helpohkoon viimeviikkoiseen kuva-arvuutteluun. Kyseessähän oli tietysti pussikarhu eli koala (Phascolarctos cinereus), joka on Australiassa elelevä isopäinen, pyöreäkuonoinen ja hännätön pussikiipijälaji. Elukka popsii ravinnokseen eukalyptuksen lehtiä. Ja Australiastahan päästään sujuvasti AC/DC-orkesteriin, jonka kuuntelussa pussikarhukin auttaa… Thunder!
Ajattelin perustaa Hitaasti (jos ollenkaan) kehittyvien hämäläisten leipurinpoikien kukkaisSuomen Etelä-Karjalan rahastosäätiön. Jos kerran sekä kehittyvät maakunnat että kukkaisrahasto pärjäsivät erikseenkin noin hyvin, niin yhdistelemällä niiden nimiä pärjää varmasti vielä paremmin.
Meitä, hitaasti (jos ollenkaan) kehittyviä hämäläisiä leipurinpokia, ei varmaankaan hirmu montaa täällä Etelä-Karjalassa ole, mutta en ole ainoa. Porukkaan kuuluu myös Veijalaisen Erkki yliopistolta. Mikäli sukupuolirajaus poistettaisiin säätiön nimestä, niin myös teknologiakeskus Kareltekin entinen toimitusjohtaja Marjut Hannelin mahtuisi mukaan. Joka tapauksessa rahastosäätiölle saadaan sekä hallitus että edunsaajat nimettyä ilman arpomista. Porukan loputon laajentaminen johtaisi vain turhaan demokratiaan, äänestyksiin ja kiukutteluun. Ihan tyhmää.
Rahastosäätiömme suunnitellun peruskirjan mukaan keräämme mahdollisimman paljon massia itsellemme pysyäksemme pois politiikkaa sotkemasta – minusta tämä on reilu tarjous, josta hyödymme hieman itse ja suomalainen politiikka paljon.
Julistan varainhankinnan alkaneeksi.
PS. Lopuksi annetaan virallinen vastaus helpohkoon viimeviikkoiseen kuva-arvuutteluun. Kyseessähän oli tietysti pussikarhu eli koala (Phascolarctos cinereus), joka on Australiassa elelevä isopäinen, pyöreäkuonoinen ja hännätön pussikiipijälaji. Elukka popsii ravinnokseen eukalyptuksen lehtiä. Ja Australiastahan päästään sujuvasti AC/DC-orkesteriin, jonka kuuntelussa pussikarhukin auttaa… Thunder!
perjantai 26. helmikuuta 2010
MAALISKUUN LUONTONURKKA
On ollut hieman hektistä männä viikolla. Olemme talkoilla urakoineet hakemusta Suomen Akatemian huippuyksikköhakuun. Tämän vuoksi löpinät jäävät nyt vähemmälle.
Pitkä yhtäjaksoinen pakkaskausi on mokoma taas lisännyt eliöstön lajikirjoa. Yllä esitetty, Suomen luonnossa uusi otus, onnistuttiin ikuistamaan Lauritsalassa. Mikä laji on kyseessä? Jos tunnistaa, niin kannattaa ehdotella...
On kuitenkin hyvä muistaa, että huonokin kuva valehtelee enemmän kuin kuin tuhat Separaattoria (mikäli mahdollista...).
perjantai 19. helmikuuta 2010
PUSSY
Ajat muuttuvat. 1960-luvulla varttuneelle väelle oli kauhun paikka, kun pitkätukkabeatlesit lauloivat törkeästi ”I wanna hold your hand”. Muutamaa vuotta myöhemmin Rollarit etenenivät törkeydessä uusille urille laulamalla ”I can´t get no (satisfaction)”. Hurjaa.
Näillä lumilla, joita edelleen näyttää riittävän, on kuultu laulu- ja soitinyhtye Rammsteinin tarttuvaa rallia Pussy (ei toki varmaan joka radiokanavalla), jonka riimittelyn tulkinnassa ei enää tarvita niin suurta mielikuvitusta kuin takavuosien hurjuuksia kuunnellessa.
“You have a pussy, I have a dick. So what is the problem? Let´s do it quick.
Too big? Too small? Size does not matter after all”.
Kappale on mukava kielikurssi, koska useimmat kappaleen hempeistä kielikuvista kerrotaan myös saksaksi. Tarkoitan nyt yhtä tiettyä keskieurooppalaista kieltä, en LUTin hallintojohtajan suullista viestintää, joka sekin on äärimmäisen. “Ich bin bratwurst in dein sauerkraut…”
Kyseisestä kappaleesta tekee hauskan uskomaton ääntämys, jota varsin hyvin todellisuudessa englantia osaavat ex-DDR-ex-nuoret käyttävät. Siitä tulee väistämättä mieleen nykyisen Kalifornian kuvernöörin varhaiset elokuvat ja niiden kerrassaan hilpeät repliikit Arnoldin suusta. Rallatus on tarttuva, kertosäe loistava ja soitanta on tutun turvallista rankkaa Rammsteinia.
Reijo Kallio lauleskeli aikoinaan ”… en ole katkera, mutta kuitenkin…” ja kerrankin olen samaa mieltä Reijon kanssa. Rammstein on nimittäin maanantaina Helsingissä keikalla ja minä työkeikalla Tampereella. Ei osuttu samoille tulille. Aina ei voi voittaa. Mutta olemme kuitenkin molemmat sentään keikalla.
Ehkä tästä vielä noustaan.
Näillä lumilla, joita edelleen näyttää riittävän, on kuultu laulu- ja soitinyhtye Rammsteinin tarttuvaa rallia Pussy (ei toki varmaan joka radiokanavalla), jonka riimittelyn tulkinnassa ei enää tarvita niin suurta mielikuvitusta kuin takavuosien hurjuuksia kuunnellessa.
“You have a pussy, I have a dick. So what is the problem? Let´s do it quick.
Too big? Too small? Size does not matter after all”.
Kappale on mukava kielikurssi, koska useimmat kappaleen hempeistä kielikuvista kerrotaan myös saksaksi. Tarkoitan nyt yhtä tiettyä keskieurooppalaista kieltä, en LUTin hallintojohtajan suullista viestintää, joka sekin on äärimmäisen. “Ich bin bratwurst in dein sauerkraut…”
Kyseisestä kappaleesta tekee hauskan uskomaton ääntämys, jota varsin hyvin todellisuudessa englantia osaavat ex-DDR-ex-nuoret käyttävät. Siitä tulee väistämättä mieleen nykyisen Kalifornian kuvernöörin varhaiset elokuvat ja niiden kerrassaan hilpeät repliikit Arnoldin suusta. Rallatus on tarttuva, kertosäe loistava ja soitanta on tutun turvallista rankkaa Rammsteinia.
Reijo Kallio lauleskeli aikoinaan ”… en ole katkera, mutta kuitenkin…” ja kerrankin olen samaa mieltä Reijon kanssa. Rammstein on nimittäin maanantaina Helsingissä keikalla ja minä työkeikalla Tampereella. Ei osuttu samoille tulille. Aina ei voi voittaa. Mutta olemme kuitenkin molemmat sentään keikalla.
Ehkä tästä vielä noustaan.
perjantai 12. helmikuuta 2010
NÄIN TAMPEREELLA... ONNEKSI EI MEILLÄ
Tässä Tampereen teknillisen yliopiston Materiaaliopin laitoksen professori Pentti Kettusen vastaus kysymykseen ”Miltä emerituksena oleminen on maistunut?”
”On ollut helpotus päästä professorin velvoitteista. Nykyään huomattava
osa professorin ajasta kuluu anomusten laatimiseen, kun tutkimusyksikön
tehtävänä on huolehtia toimintansa rahoituksesta.
Se ei vielä riitä, väliin iskee hallinnollinen instanssi, joka haluaa
osuutensa summasta. Minun aikanani tämän veron osuus oli 6 %, mutta on
kuulemma nyt jo yli kaksinkertainen.
Tämän päälle vaaditaan mieletön määrä raportteja ja kaiken kukkuraksi tämä
hallinto on värvännyt palvelukseen ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tekniikasta
ja tutkimuksesta yhtään mitään. Elämä emerituksena tuntuu oikein
mukavalta!”
Tämä oli suora lainaus tuoreesta Materia-lehdestä, numero 1/2010, sivulta 7.
”On ollut helpotus päästä professorin velvoitteista. Nykyään huomattava
osa professorin ajasta kuluu anomusten laatimiseen, kun tutkimusyksikön
tehtävänä on huolehtia toimintansa rahoituksesta.
Se ei vielä riitä, väliin iskee hallinnollinen instanssi, joka haluaa
osuutensa summasta. Minun aikanani tämän veron osuus oli 6 %, mutta on
kuulemma nyt jo yli kaksinkertainen.
Tämän päälle vaaditaan mieletön määrä raportteja ja kaiken kukkuraksi tämä
hallinto on värvännyt palvelukseen ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tekniikasta
ja tutkimuksesta yhtään mitään. Elämä emerituksena tuntuu oikein
mukavalta!”
Tämä oli suora lainaus tuoreesta Materia-lehdestä, numero 1/2010, sivulta 7.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Tipaton tammikuu loppui...
Tipaton tammikuu loppui taannoin ja hyvä niin. En osallistunut kyseiseen kapinaan sen raittiutta korostavassa nykymerkityksessä, vaan perinteisemmin.
Tipattoman tammikuun alkuperäisenä tarkoituksena oli, että pystypissaava kansanosa (siis miehet) yrittävät hemputtaa siten, ettei tippaakaan putoa kalsareille. Tämä on vaativa motorinen haaste, mutta kovalla keskittymisellä onnistuu kyllä, mutta maksimissaan vain kuukauden ajan.
Edellinen ei liity mitenkään pidätyskykyyn, ainakaan meillä insinööreillä. Pidätyskyky on arvatenkin palkkausjärjestelmän osa poliiseilla, joiden pitäisi pystyä pidättämään kyvykkäästi ainakin pahiksia ja muita roistoja. Vastaavasti verohallinnon palveluksessa olevia pitäisi muistaa palkita hyvästä ennakonpidätyskyvystä.
Kevättä kohti…
Tipattoman tammikuun alkuperäisenä tarkoituksena oli, että pystypissaava kansanosa (siis miehet) yrittävät hemputtaa siten, ettei tippaakaan putoa kalsareille. Tämä on vaativa motorinen haaste, mutta kovalla keskittymisellä onnistuu kyllä, mutta maksimissaan vain kuukauden ajan.
Edellinen ei liity mitenkään pidätyskykyyn, ainakaan meillä insinööreillä. Pidätyskyky on arvatenkin palkkausjärjestelmän osa poliiseilla, joiden pitäisi pystyä pidättämään kyvykkäästi ainakin pahiksia ja muita roistoja. Vastaavasti verohallinnon palveluksessa olevia pitäisi muistaa palkita hyvästä ennakonpidätyskyvystä.
Kevättä kohti…
maanantai 1. helmikuuta 2010
ILMASTONMUUTOS
Viime viikot ovat osoittaneet oikeaksi tiedemiesten arviot ilmaston muuttumisesta. On muuttunut joo, helvetin kylmäksi ja näköjään pysyvästi. Lämpötila on pysytellyt kahdenkymmenen (siis Kelvineitä, ei miinus-Celsiuksia) korvilla viikkokausia. Tämmöistä ei ole ollut miesmuistiin, joka poliitikkojen mukaan on lyhempi aika kuin vaalikausi.
Olen useasti miettinyt kansamme alkuperää. Miksi veljeskansamme unkarilaiset olivat niin fiksuja, että älysivät jäädä sinne Unkariin. Kenen idea oli tuoda osa porukkaa tänne? Olisi kiva tavata…esi-isällä saattaisi tulla nenä kipeäksi…
Johtuiko kansamme vaellus tänne middle-of-the-northwhereen sosiaalisten taitojen puutteesta? Mikä jo silloin ahdisti, piiputtiko GPS? Eikö päästy enää pohjoisemmaksi? Tulivatko eskimot vastaan? Kiitti vaan vielä kerran hienosta valinnasta.
Tähän tulee tietenkin ympäriltä vastalauseita. On hienoa, kun on neljä vuodenaikaa. Niin on, on se hyvä levy, voisi sitä Vivaldia (vai kenen biisi se nyt oli) kuunnella Bahamallakin avoauton stereoista. Miksi yksi niistä vuodenajoista (=talvi) kestää 7 kuukautta, syksy ja kevät kaksi kuukautta kumpainenkin. Kesälle jää siis kuukausi, upeeta!
Olen useasti miettinyt kansamme alkuperää. Miksi veljeskansamme unkarilaiset olivat niin fiksuja, että älysivät jäädä sinne Unkariin. Kenen idea oli tuoda osa porukkaa tänne? Olisi kiva tavata…esi-isällä saattaisi tulla nenä kipeäksi…
Johtuiko kansamme vaellus tänne middle-of-the-northwhereen sosiaalisten taitojen puutteesta? Mikä jo silloin ahdisti, piiputtiko GPS? Eikö päästy enää pohjoisemmaksi? Tulivatko eskimot vastaan? Kiitti vaan vielä kerran hienosta valinnasta.
Tähän tulee tietenkin ympäriltä vastalauseita. On hienoa, kun on neljä vuodenaikaa. Niin on, on se hyvä levy, voisi sitä Vivaldia (vai kenen biisi se nyt oli) kuunnella Bahamallakin avoauton stereoista. Miksi yksi niistä vuodenajoista (=talvi) kestää 7 kuukautta, syksy ja kevät kaksi kuukautta kumpainenkin. Kesälle jää siis kuukausi, upeeta!
Ilmaston muuttuminen on lisännyt lajimäärää Suomen luonnossa. Ohessa on yksi ensimmäisistä kuvista kotimaisesta jääkarhusta, tavattu Lauritsalan kauppalassa.
tiistai 26. tammikuuta 2010
LAPA JÄÄHÄN, NIMI LEHTEEN
Viime viikolla tuli iloinen yllätys. Yllätyksenä kuin faksi Annelille tai tuppeensahatut laudat Matille. Pääsin pokkaamaan yliopistotiedottajien palkinnon aktiivisesta tiedottamisesta.
Kerroin jo palkinnon luovutustilaisuudessa kiitospuheessani, että tämä palkinto ja kannustus tulivat koko porukalle, ei tiedotus ole yhden miehen show. CST/LUT Kemia on nostanut profiiliaan tunnettuudessa jo jonkin aikaa. Juttujamme on ollut monessa mediassa, niin yliopiston sisällä kuin ulkopuolellakin.
Näkyviä tapahtumia ovat olleet esimerkiksi Tutkijoiden yö-tapahtuma, jonne Liisa Puron ja kumppaneiden masinoimana laadittiin CST Rikoslaboratorio, jossa lanseerattiin yhdenmukainen tapahtumavaatetus CST-lippiksen muodossa. BIWIC-konferenssi viime syyskuussa oli vaativa ponnistus, jonka järjestelyissä olivat keskeisesti mukana esimerkiksi Marjatta Louhi-Kultanen, Henry Hatakka ja Sanna Ojanen. Palaute osallistujilta oli erinomaista. Saimme viime vuonna tulille CST Bulletinin, joka on PDF-muotoinen muutaman sivun tiedote CST:n ajankohtaisista asioista sidosryhmillemme. Mari Kallioisella on jatkuvasti hyviä ja helposti toteutettavia ideoita viestintään liittyen. Osallistuimme ChemBio-messuille kesäkuussa.
Yhteistyö tiedotusammattilaisten kanssa pelaa hyvin sekä LUTin sisällä, että esimerkiksi jäsenyritystemme tiedottajien kanssa. Tämä on ehdoton edellytys viestiemme laajemmalle levitykselle.
Kaipaisen Eero on ollut auringontarkkana oikolukijana monissa jutuissani. Eerosta olisi voinut tulla äidinkielen opettaja…
Kymmenet kahvipöytäkeskustelut ovat tuoneet ajatuksia sekä siitä, mitä tieteessä tapahtuu, että paljon muustakin.
Kiitän yhteisöämme klassisessa CST-hengessä: Creative Solutions Together!
PS. Viime viikon paras uutinen oli kuitenkin se, että jumalainen AC/DC saapuu kesäkuussa Suomeen. THUNDER! Tänään sain vielä liputkin hankittua. RIFF RAFF!
Kerroin jo palkinnon luovutustilaisuudessa kiitospuheessani, että tämä palkinto ja kannustus tulivat koko porukalle, ei tiedotus ole yhden miehen show. CST/LUT Kemia on nostanut profiiliaan tunnettuudessa jo jonkin aikaa. Juttujamme on ollut monessa mediassa, niin yliopiston sisällä kuin ulkopuolellakin.
Näkyviä tapahtumia ovat olleet esimerkiksi Tutkijoiden yö-tapahtuma, jonne Liisa Puron ja kumppaneiden masinoimana laadittiin CST Rikoslaboratorio, jossa lanseerattiin yhdenmukainen tapahtumavaatetus CST-lippiksen muodossa. BIWIC-konferenssi viime syyskuussa oli vaativa ponnistus, jonka järjestelyissä olivat keskeisesti mukana esimerkiksi Marjatta Louhi-Kultanen, Henry Hatakka ja Sanna Ojanen. Palaute osallistujilta oli erinomaista. Saimme viime vuonna tulille CST Bulletinin, joka on PDF-muotoinen muutaman sivun tiedote CST:n ajankohtaisista asioista sidosryhmillemme. Mari Kallioisella on jatkuvasti hyviä ja helposti toteutettavia ideoita viestintään liittyen. Osallistuimme ChemBio-messuille kesäkuussa.
Yhteistyö tiedotusammattilaisten kanssa pelaa hyvin sekä LUTin sisällä, että esimerkiksi jäsenyritystemme tiedottajien kanssa. Tämä on ehdoton edellytys viestiemme laajemmalle levitykselle.
Kaipaisen Eero on ollut auringontarkkana oikolukijana monissa jutuissani. Eerosta olisi voinut tulla äidinkielen opettaja…
Kymmenet kahvipöytäkeskustelut ovat tuoneet ajatuksia sekä siitä, mitä tieteessä tapahtuu, että paljon muustakin.
Kiitän yhteisöämme klassisessa CST-hengessä: Creative Solutions Together!
PS. Viime viikon paras uutinen oli kuitenkin se, että jumalainen AC/DC saapuu kesäkuussa Suomeen. THUNDER! Tänään sain vielä liputkin hankittua. RIFF RAFF!
tiistai 19. tammikuuta 2010
EXPAND YOUR MIND. WITH LUT CHEMISTRY.
Laajenna tajuntaasi – LUT Kemialla.
Viime viikolla rehtorimme järjesti tiedotustilaisuuden yliopistomme uudesta ilmeestä, logosta ja väreistä. Homma meni hienosti ja lievän Väyrystelyn jälkeen olen sitä mieltä, että tämä ilme uusi hakkaa vanhan mennen tullen. Viime perjantain Tekniikan ja Talouden kansi oli mainio ja rohkea esimerkki uudistuksesta.
Se, että tämän jutun otsikossa pääsin piruilemaan uudistuksesta, ei osoita sitä, ettenkö olisi uudistuksessa mukana. Sinällään on aivan sama mitä mainostoimisto olisi esittänyt, eiköhän siitä jotain pöljää olisi päässyt kommentoimaan joka tapauksessa.
Uusi logo on oikeasti pirteä. Ensimmäinen mielleyhtymä tosin (se kesti kymmenen minuuttia) siitä oli tosin dynaaminen keinutuoli tai rollaattori, mutta kuultuani kokonaisuuden ja taustat huomaan olleeni väärässä. On mukavaa olla väärässä. Vanha logo toi muuten mieleeni Rolling Stones bändin huuli- ja kielilogon yhdistettynä ZZTop yhtyeen logoon.
Logoihin ja nimikilpailuihin liittyen pari tarinaa kampakeraamiselta kaudelta.
Ollessani näppyinen teini kotikylässäni Valkeakoskella toimi Antti Paavolan huonekaluliike. Liike laajeni ja tirehtööri Paavola järjesti avoimen nimikilpailun uudelle puodilleen. Jämäkkänä jätkänä osallistuin kisaan ehdotuksella ”Antin palli ja kalu”, mutta sittemmin en ole kuullut asiasta mitään. Miksi?
Opiskelutoverini oli kesähommissa jossain firmassa, en edes muista missä. Firma uudisti viestintäänsä ja laittoi tulille nimi- ja logokilpailun koskien yrityksen uudistuvaa tiedotuslehteä. Toverini osallistui kisaan klassisella ”kirkkovene kuvattuna ylhäältä” logolla ja nimiehdotuksella ”Samassa veneessä”. Ei sitten mennyt siihen firmaan kesähommiin seuraavana kesänä. Miksi?
Lähtihän tämä blogeilukin liikkeelle tänäkin vuonna.
Mukavaa olla töissä Suomen hauskimmassa vakavan tieteen yliopistossa, vai miten se meni?
Viime viikolla rehtorimme järjesti tiedotustilaisuuden yliopistomme uudesta ilmeestä, logosta ja väreistä. Homma meni hienosti ja lievän Väyrystelyn jälkeen olen sitä mieltä, että tämä ilme uusi hakkaa vanhan mennen tullen. Viime perjantain Tekniikan ja Talouden kansi oli mainio ja rohkea esimerkki uudistuksesta.
Se, että tämän jutun otsikossa pääsin piruilemaan uudistuksesta, ei osoita sitä, ettenkö olisi uudistuksessa mukana. Sinällään on aivan sama mitä mainostoimisto olisi esittänyt, eiköhän siitä jotain pöljää olisi päässyt kommentoimaan joka tapauksessa.
Uusi logo on oikeasti pirteä. Ensimmäinen mielleyhtymä tosin (se kesti kymmenen minuuttia) siitä oli tosin dynaaminen keinutuoli tai rollaattori, mutta kuultuani kokonaisuuden ja taustat huomaan olleeni väärässä. On mukavaa olla väärässä. Vanha logo toi muuten mieleeni Rolling Stones bändin huuli- ja kielilogon yhdistettynä ZZTop yhtyeen logoon.
Logoihin ja nimikilpailuihin liittyen pari tarinaa kampakeraamiselta kaudelta.
Ollessani näppyinen teini kotikylässäni Valkeakoskella toimi Antti Paavolan huonekaluliike. Liike laajeni ja tirehtööri Paavola järjesti avoimen nimikilpailun uudelle puodilleen. Jämäkkänä jätkänä osallistuin kisaan ehdotuksella ”Antin palli ja kalu”, mutta sittemmin en ole kuullut asiasta mitään. Miksi?
Opiskelutoverini oli kesähommissa jossain firmassa, en edes muista missä. Firma uudisti viestintäänsä ja laittoi tulille nimi- ja logokilpailun koskien yrityksen uudistuvaa tiedotuslehteä. Toverini osallistui kisaan klassisella ”kirkkovene kuvattuna ylhäältä” logolla ja nimiehdotuksella ”Samassa veneessä”. Ei sitten mennyt siihen firmaan kesähommiin seuraavana kesänä. Miksi?
Lähtihän tämä blogeilukin liikkeelle tänäkin vuonna.
Mukavaa olla töissä Suomen hauskimmassa vakavan tieteen yliopistossa, vai miten se meni?
maanantai 11. tammikuuta 2010
LUKIJANI - KÄÄNNY OIKEALLE...
Lukijani.
Avaus ei ole yksikkömuodossa siksi, että tavoittelisin läheistä henkilökohtaista otetta juuri SINUSTA, vaan siksi, että ei näitä varmaan moni lue. Hyvä jos yksi lukee. Sinä. Siksi yksikkö.
Miksi sinun pitäisi kääntyä minnekään. Ei tarvitsekaan. Olen vain edelleen tohkeissani joululahjaksi saamastani autonavigaattorista, joka opastaa kurvailemaan oikeaan suuntaan. On se fiksu vekotin. Kerrankin laitteessa on sellainen käyttöliittymä, jonka oppii viidessä minuutissa ilman manuaalia. Miksei vastaavia käyttöliittymiä ole muissa laitteissa?
Joululoma oli virkistävä. Tuli huilattua ennen kevään vääntöä. Pakkasta oli hieman liikaa ulkoiluun, mutta muuten oli mukavan talvista ja rauhallista. Tuhosin kinkun taas yksin (3,8 kg kolmessa päivässä). Tuli kammottava ähky. Ensi vuonna ostan reippaan palan savustettua kalkkunaa, en sikaa.
Lomalla ajattelin kirjoitella blogipohjia, mutta en saanut aikaiseksi. Pitää taas ryhdistäytyä ja laittaa stooria tulemaan. Ilman uusia juttuja sinä, ainut lukijani, saatat kyllästyä.
Avaus ei ole yksikkömuodossa siksi, että tavoittelisin läheistä henkilökohtaista otetta juuri SINUSTA, vaan siksi, että ei näitä varmaan moni lue. Hyvä jos yksi lukee. Sinä. Siksi yksikkö.
Miksi sinun pitäisi kääntyä minnekään. Ei tarvitsekaan. Olen vain edelleen tohkeissani joululahjaksi saamastani autonavigaattorista, joka opastaa kurvailemaan oikeaan suuntaan. On se fiksu vekotin. Kerrankin laitteessa on sellainen käyttöliittymä, jonka oppii viidessä minuutissa ilman manuaalia. Miksei vastaavia käyttöliittymiä ole muissa laitteissa?
Joululoma oli virkistävä. Tuli huilattua ennen kevään vääntöä. Pakkasta oli hieman liikaa ulkoiluun, mutta muuten oli mukavan talvista ja rauhallista. Tuhosin kinkun taas yksin (3,8 kg kolmessa päivässä). Tuli kammottava ähky. Ensi vuonna ostan reippaan palan savustettua kalkkunaa, en sikaa.
Lomalla ajattelin kirjoitella blogipohjia, mutta en saanut aikaiseksi. Pitää taas ryhdistäytyä ja laittaa stooria tulemaan. Ilman uusia juttuja sinä, ainut lukijani, saatat kyllästyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)