Miksi nykyisin jokaiseen pieneenkin työyhteisön kehittämisprojektiin liittyy N+1 järjestelmää? Takavuosina isoissakin työyhteisöissä pystyttiin sopimaan asioista porukalla ja toteuttamaan muutokset ilman järjestelmiä. Nykyisin joka ikinen pikku muutos vaatii (mukamas) jonkinlaisen digitaalisen järjestelmän, jolla todennetaan ja mitataan muutoksen läpivienti.
Välitilinpäätöksenä lyhyestä johdannosta: ajetaanko tekemään asioita oikein vaikka pitäisi keskittyä siihen, että teemme oikeita asioita?
Niin kutsutuissa järjestelmissä on usein sellainen piirre, että ne ovat IT-konsulttien rakentamia vailla todellista loppukäyttäjäliityntää, siis yhteisön omaa strategiaa tai organisaatiota. Käyttöliittymät ovat usein kampakeraamiselta kaudelta, siis ajalta, jolloin olemassa olevat kuulakynällä täytettävät lipukkeet siirrettiin suoraan ”järjestelmään” ajattelematta varsinaista tekemistä ja työprosessia tai loppukäyttäjää.
Toinen ongelma on se, että yleensä nämä uudet ”työkalut” eivät ole millään tavalla yhteydessä minkään aikaisemman tai olemassa olevan muun järjestelmän kanssa. Tämä johtaa siihen, että lähes kurinalaisen työyhteisön jäsenen työajasta yhä kasvava osuus kuluu näiden helvetin systeemien kanssa askarteluun. Tukeeko hallintoprosessien kehittäminen aina oikeaa, strategian mukaista työtä eli vaikuttavuutta asiakkaisiin ja sidosryhmiin? Näyttää siltä, että välillä tämä primääritavoite unohtuu tai hukkuu jonnekin.
Onkohan jossain tutkittu sitä organisaatiokokoa, jossa asiat voidaan vielä hoitaa aikuismaisesti vain puhumalla, sopimalla ja toteuttamalla ilman (salasanoja vaativia) järjestelmiä? Olen laiska täyttelemään yhtään mitään, mutta silti yhä kasvava osuus ajasta tuntuu menevän tähän järjestelmäaskarteluun, niin kuin on mennyt monilla aikaisemmillakin työmailla. LUT ei siinä mielessä ole mikään poikkeus. Mutta voisiko se tulevaisuudessa olla poikkeus edukseen?
Reaalimaailman esimerkki: Edellisillä työmaillani (TE-keskus, Tekes) toimin kahden organisaation risteyksessä. Meille tuli käsky kirjata työtunteja TE-keskuksen luokituksen mukaisesti. Sain erinomaisen vinkin kollegaltani Vesa Kojolalta Vaasasta, että kirjaa sinäkin muutama tunti aina välillä otsikolle ”Poronhoito ja muu luontaistalous”, joka löytyi valikosta. Näin tein muutaman vuoden ja kukaan ei kysynyt perään: => lukeeko kukaan koskaan näitä kirjauksia?? Kukaan ei koskaan kysynyt minulta näistä kirjauksista. Eikä muuten ole tiettävästi kysynyt ex-kollega Kojolaltakaan…
No niin. Tuli juputettua. Sielu keveni, mutta paraniko maailma?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti