HOLIDAYS IN THE SUN

Palataan vielä vähäksi aikaa Rodokselle, jonne edellisessä blogissa jo päästiin.

Keskiviikkona sateli pitkin päivää ja oli harmaata. Joutessamme hurautimme paikallisbussilla Lindoksen kylään. Se oli varsin äkkiä nähty, ei kun takaisin. Samalla reissulla aloin miettiä alueen ja saaren historiaa ja paljon puhuttuja myyttejä. Myyttejä oli vieläkin myynnissä lähes joka puodissa. Mythos on paikallista bisseä ja varsin hyvää sellaista.

Muutaman Mythoksen jälkeen pohdin legendaa Rodoksen kolossista. Mahtaa olla huijausta koko juttu. Uskoakseni pari tuhatta vuotta sitten, tai joskus niillä kieppeillä, Rodos oli koko alueen sateisin saari. Koska kauppayhteydet silloiseen tunnettuun maailmaan olivat kuitenkin jo olemassa, niin kreikkalaiset, nuo ovelat veitikat, kehittävät tarinan hienosta nähtävyydestään kolossista, jota kiertelevät kaupustelijat sitten levittivät eteenpäin. Kauppayhteyksien vuoksi saarelle oli saatu muutama laivalastillinen raakakumia, joka oli paikallisille myyty lakritsana. Kumin maku ei hurmannut paikallisia ja huijausta jatkaakseen he alkoivat viritellä kumikuoria sidottavaksi nahkasandaalien päälle. Nyt oli busineksen paikka: kolossilegenda imi paikalle turisteja ja sadetta helpottaakseen näille rassukoille myytiin kalosseja. Olipa oiva kusetus! Alla kuva myyttisestä kalossista.

Sadepäivän iltana lähdimme iltasapuskalle. Olimme juuri saaneet tilattua safkat kun kuului THUNDER! ja lähes koko kaupunki meni pimeäksi. Ruokaa kuitenkin saatiin nopeasti (keittiössä oli kaasuhellavehkeet) ja söimme poikkeuksellisen pimeässä eli romanttisesti. Kun maukkaat ruuat oli hoideltu, sähköt saatiin päälle ja tuli laskun maksamisen aika. Ravintolan isäntä itse tuli vielä pahoittelemaan sähkökatkoa laskua tuodessaan ja manasi maansa systeemejä. ”Kun miekii niin paljon veroja maksan, niin valtio ei saa tehdyksi edes kunnollista sähköverkkoa” meuhkasi ukko. Tuli siis tavattua äärimmäisen harvinainen henkilö - kreikkalainen veronmaksaja. Itse asiassa joka päivä mekin ostettiin ja maksettiin jotain, mistä ei tullut kassakuittia…

Loppuviikosta tuli silmäluomiini jotain ärtymystä. Lääkäriin menoa arastelin, kuten olin herennyt ujoksi siellä parturissakin. Kaupungilla olin katsellut lääkärien nimikylttejä ja ainoa mieleen jäänyt nimi sen alan taiteilijoista oli Vilkaistaankos Genitaalias. Lienee hän perehtynyt paremmin niihin alempiin ripsiin.

Kreikkalaisten näkemys ergonomiasta poikkeaa suomalaisesta. Alla on kuva hotellihuoneemme vessasta. Pääosa maailman ihmisistä on oikeakätisiä. Vasenkätisistäkin ymmärtääkseni varsin pieni osa on sellaisia, joilla vasen käsi on kiinnitetty vasempaan lapaluuhun selän puolelle. Tästä olisi kuitenkin hurjasti hyötyä, mikäli yrittää jotenkin saada kaapaistuksi muutaman ruudun emboa kuvassa esitetystä wc-paperitelineestä.

Juttuni muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla yhä paskemmiksi - tiedän. Huomenna aloitan vuorotteluvapaan ja lopetan Separoinnin. Samalla lopetan myös näiden blogien kirjoittamisen. Tulihan näitä jo toista sataa kappaletta kirjoitettua. Tämä piisaa yhdeltä artistilta. Kiitos teille kaikille juttujeni lukemisesta! Toivottavasti edes joskus piristi.


Blogin nimenä on tällä kertaa laulu- ja soitinyhtye Sex Pistolsin klassikkokappale. Päätän lähetykseni täältä tähän.

GET A HAIRCUT AND GET A REAL JOB

Olin viime viikon lomilla Kreikassa vaimoni kanssa kahdestaan. Mukavan eksoottisella Rodoksen saarella, jossa ei monikaan ole käynyt, paitsi ehkä puoli Suomea niiden 49 vuoden aikana, jolloin se on Suomesta lomakohteena ollut. Jo Rodoksen lentokentällä toivottelivat kohteliaasti tervetulleeksi. Tullimiehen nimi oli Rassataankos Hanurias, mutta onneksi hän ei minua pysäyttänyt.

Rodos paikkana oli juuri sellainen kuin olimme suunnitelleetkin. Odotusarvona oli, ettei siellä voi tai tarvitse tehdä mitään. Paitsi istuskella lämmössä ja katsella aurinkoa ihan livenä, eikä kuvista, kuten Suomessa on koko vuosi tehty.

Ensimmäisenä iltana käytiin syömässä hotellin lähellä ravintolassa, jossa oli bändi. Vikkeläsorminen kielisoitintaiteilija vatkasi mitä lie tsirtakiaan/tsatsikiaan kuin nuorempi Angus Young (AC/DC). Kaverina tällä soittajalla oli heppu, joka soitti bassokompit jollakin pikkuisella syntikalla. ”Kitaristin” huilaillessa syntikkasälli pääsi soolouralle. Hänen vetäessään veikeällä suomenkielellä Paula Koivuniemen kappaleen Perhonen putosin ihan kympillä. Huikea veto!

Mukavia nämä kreikkalaiset. Jo kolmantena päivänä järjestivät olomme kotoisaksi ja tilasivat raikkaan ukkoskuuron. Oli kuulemma ensimmäinen sade siellä viiteen kuukauteen… meillä oli vissiin viimeiset viisi kuukautta vain satanut. Aamulla ei kuitenkaan vielä satanut. Kävelimme sataman kieppeillä kapeaa kujaa pitkin. Paikallisen baarin sisäänheittäjä, varttuneempi ukko, pysäytti minut sanoen ”Minä tiedan, sina haluta kylma kalja, miksi sina ei pysahdu?”. Millaisia ajatustenlukijoita ovat nämä välimerelliset kansalaiset! Äijä puhui asiaa, mutta kello oli vasta 10 (aamulla). Olisi tullut kysymään pari tuntia myöhemmin.

Sitten otsikon pariin. Kävin Rodoksella parturissa. Mukava parturirouva klipsutti tukkani lyhyeksi, vaikka olin englanniksi selittänyt, että vähän pitempikin hippitukka olisi minulle käynyt (siis tukka takana – elämä edessä). Trimmasi kuitenkin näppärästi samalla myös kulmakarvat. Minulla oli pikkuinen parransänki ja ajattelin ehdottaa parranajoa samaan hintaan, mutta en uskaltanut. Mitä jos englanninosaaminen ei rouvalta riitäkään? Tiedä sitä, mistä olisi ajellut. Olisin voinut kohta olla kuin Harrison Ford elokuvassa Takaa ajettu.

Otsikossa on George Thorogoodin kappale. Se sopi tähän parturiosuuteen. Ja onhan siinä sisältöä muutenkin…

LINEAARINEN REGRESSIO VAI ANIMAALINEN AGGRESSIO?

Uittoyhtiö on työllistänyt minua viime aikoina sen verran tanakasti, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan. Tai itse asiassa olen kirjoittanut ihan hirmuisen määrän sivuja ja power point-esityksiä ynnä muuta tuubaa, mutta pääosin työhöni liittyen. Separointi rules!

En usko, että niitä työstooreja ja muita tekemisiä kannattaa tällä palstalla repostella. Ne ovat vielä tylsempiä juttuja kuin nämä blogit, jos ikinä mahdollista. Uskokaa miuta.

Otsikkoon liittyen; lineaarinen regressio ei ole ihan vähään aikaan riittänyt. On pitänyt laittaa kehiin koko henkilökohtainen animaalinen aggressio, että saisi tämän mättämisen jengoilleen edes lähes aikataulussa. Tämä muuten sopii hyvin tähän jumalaisen valoisaan ja aktivoivaan vuodenaikaan – my ass! Viime viikkoina on pitänyt käydä aurinkoakin katsomassa googlesta, kun sitä vanhaa kunnon mollikkaa ei ole Suomen taivaalta tavattu.

Keskiviikkona, siis eilen, kävi hirmu tuuri. Tulin kotiin pajalta ja mystinen kirjekuori oli odottamassa. Katselin sitä epäillen - mitähän helvettiä sitä on tullut taas tilattua? Mutta kirjeessä olikin palkinto! Olin hätäpäissään osallistunut Radio Rock kanavalla olleeseen kilpailuun, jonka oli masinoinut ruåtsalainen kaljafirma Sofiero. Kisassa haettiin heppuja nimikkeellä ”Luova johtaja” määräaikaiseen työsuhteeseen. Mainoksessa oli hyviä tarinoita (kaljafirman luonteeseen liittyen) sekoittamalla sanat luova ja juova. Tämä on tuttua.

Anyway. Kirjekuoressa oli nimelläni ja puhelinnumerollani varustettuna muutama kymmenen käyntikorttia nimikkeellä Luova johtaja. Kortissa on RadioRockin ja Sofieron logot. Aika makee, herättänee kateutta levottomassa toveripiirissä. Ja koko setti oli siinä, aikuisten oikeesti en varmaankaan pääse oikeeseen määräaikaiseen työsuhteeseen RadioRockin & Sofieron mannekiiniksi. Ihana vaimoni sanoi asiasta, että ”sen kerran kun sie Vesa jotain jossain voitat, niin et sitten silloinkaan mitään hyödyllistä.” Olisin ehkä mieluummin voittanut 7 oikein lotossa, mutta… oli tämäkin hienoa!

Kuten olen aikaisemminkin todennut, elämme kriittisiä aikoja. Tähän aikaan vuodesta illat ja miehet pimenevät samaa tahtia.

Keep on Rocking!

VUOSI 2030 ESITTÄYTYI SALISSA 2310

Eduskunnan tulevaisuusselonteon aluetilaisuuksien sarja alkoi maanantaina 24.9.2012 Lappeenrannassa. Tapahtuma veti Lappeenrannan teknillisen yliopiston saliin 2310 mukavasti osallistujia.

Tapahtumasarjan idea on hyvä. Jalkauttamalla toimintaa tällä tavalla eri puolille maata saadaan kuuluviin kohtuullisen kattavasti erilaisia ideoita ja ajatuksia linkitettäväksi ne osaksi tulevaisuusselontekoa, joka taas ohjaa maamme tulevien hallitusten ohjelmia. Samalla kansalaiskeskusteluun saadaan mukaan monenlaisia mielipiteitä, joilla on hyvät mahdollisuudet jalostua toimenpiteiksi, joiden avulla Suomi pysyy pinnalla jatkossakin.

Aluetilaisuuksilla on omat teemansa. Lappeenrannan tapahtuman teema oli ”niukkuuden mahdollisuudet.” Teema sopii erinomaisesti Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle, koska se liittyy yliopiston kärkiosaamisiin, kuten esimerkiksi energiatehokkuuteen, hajautettuun energiantuotantoon ja erotustekniikoiden hyödyntämiseen prosessien materiaalitehokkuuden parantamisessa ja vesiosaamisessa. Nämä ovat avainasioita myös globaalisti. Mutta sama teema on tärkeä koko Suomelle ja ”niukkuuteen” perustuvien puhtaan teknologian yritysten osaamiselle on kysyntää maailmalla.

Tilaisuus oli varsin hyvähenkinen ja myönteinen. Monessa puheenvuorossa otettiin esille suomalainen luotettavuus ja osaamisen aikaansaama itsetunto, joilla voimme erottua eduksemme niukkuuden osaajina maailmalla. Innovaatiot syntyvät niukkuudesta, uskon tähän itsekin. On kuitenkin kansallinen etumme mukaista, että teollisuuden ja heidän asiakkaidensa kohtaamisen rajapinnassa syntyvien innovaatioiden tukena on kansallista tieteellistä osaamista, jolla voidaan vauhdittaa ratkaisujen kysynnän ja osaamisen tarjonnan välistä vuoropuhelua. Aiemman esimerkkini mukaisesti energiaan ja erotustekniikoihin liittyvät osaamiset ovat hyvin yleiskäyttöisiä ja tämä tutkimukseen perustuvan osaamispohjan laajentaminen ja syventäminen ovat tärkeitä. Niillä ei ratkaista ainoastaan tämän vaalikauden haasteita, vaan pitkäjänteisen tutkimustyön avulla pitäisi jo nyt rakentaa edellytyksiä vuotta 2030 varten.

Tapahtumassa nousi esille idea ”ekologiasta ennen ekonomiaa.” Eli kestävän kehityksen rajat ja mahdollisuudet pitää ottaa huomioon kaikessa, jolloin joudumme niin kansakuntana kuin ihmiskuntanakin tekemään valintoja. Niukkuuden kääntäminen kilpailueduksi on mahdollista. Samalla pitäisi kuitenkin kansallisen uskottavuuden nimissä ottaa uusia teknologioita ja toimintaprosesseja ensiksi käyttöön Suomessa, vaikka se vähän aluksi maksaisikin. Ei ole uskottavaa yrittää myydä muille laitteita ja ideologiaa, jos sitä ei uskalleta ensiksi ottaa käyttöön kotipesässä.

Tilaisuudesta jäi myönteinen vire. Kaikkea ei voida tehdä, mutta on syytä uskoa, että moneen niukkuuden teeman asiaan voidaan itse vaikuttaa. Ei vatuloida vaan aletaan tehdä. Nyt. Ennen vuotta 2030 osaaminen on kehittynyt niin Suomessa kuin muuallakin ja suuriin haasteisiin on löydettävissä ratkaisuja, muitakin kuin nyt käsillä olevat.

VIELÄ VIHREÄMPI KAMPUS

Huh. Viime tiistaina loppui vaellukseni Vuoden yliopistolaisena, kun uusi freesi valinta julkaistiin. Onnea vaan Kuisman Mikolle; hän on erinomainen valinta. Tämä ei minun kohdalta tarkoita sitä, että palaisin vuoden kestäneen ”empaattisen kivakauden” jälkeen omaksi synkäksi itsekseni siitä huolimatta, että joskus opiskeluaikoina kilvoittelinkin lääninsynkkiön tittelistä muutaman muun umpimielisen toverini kanssa. Eiköhän tämä häsläämiseni jatku lähes ennallaan.

Söin viikolla lounaaksi annoksen nimeltään kukkoa viinissä. Aikuisten oikeasti; siitä oli pirun hankala löytää sitä kukkoa ja vielä hankalampi oli löytää tai maistaa viiniä. Voisiko tätä jaloa klassikkoruokaa jalostaa perusinsinööreille, etenkin mökkikäyttöön, muotoon rokkikukkoa kaljassa? Siis rammari pöydälle ja keissi auki.

Viikolla osallistuin myös Green Campus konseptin edistämisen kehittämispalaveriin. Mukavahenkisessä tilaisuudessa ideoitiin lisää vihreyttä Skinnarilaan. Ehdotin, että kampusalueella ei saisi myydä enää muuta tupakkia kuin vihreää Norttia (onko sitä enää?). Massiiviset parkkipaikat, etenkin Saimaan AMK:n takana, voisi päällystää vihreällä asfaltilla, jollaista kuulemma löytyy.

Kehittämispalaverissa pohdittiin myös keinoja, joilla innovaatioympäristölle tyypillistä eri alojen asiantuntijoiden kohtaamisia voisi lisätä. Tämä onnistuu helpoiten sulkemalla vuoroviikoin aina yhden rakennusvaiheen vessat, jolloin hätä keinot keksii, eli on pakko siirtyä asioimaan jonnekin muualle – ja ehkä tavata uusia mielenkiintoisia työtovereita eri tiedekunnista ja laitoksilta.

Perinteisillä tehtaan porteilla oli jo kauan aikaa sitten infotauluja, joissa kerrottiin, montako työpäivää on tehty ilman työtapaturmia. Samaa ideologiaa voisi käyttää kääntäen yliopistolla. Asennetaan pääsisäänkäynnin yhteyteen hyvin näkyvään paikkaan infotaulu, jossa kerrotaan, montako päivää on kulunut edellisestä keksintöilmoituksesta. Kun luku kasvaa, niin oman organisaation innovaattoreille luulisi tulevan paineita laittaa uusia ideoita prosessiin, ettei häpeällinen luku enää kasvaisi. Teknologia- ja innovaatiopalveluissa Tanjalla ja Terolla olisi nappi, josta taulun saa nollata aina kun uusi keksintöilmoitus kirjataan vastaanotetuksi.

Vihreän kampuksen pitäisi sisältää myös rentoja ja ainakin lievästi itseironisia piirteitä. Innovaatiotutkimuksissa on moneen kertaan osoitettu, että rento ja avoin ilmapiiri auttavat innovaatioiden ja huippututkimuksen luomisessa. Edellä kuvattua näyttöä voisi käyttää tässäkin. Montako tuntia/päivää/viikkoa/kuukautta on kulunut ilman yhtään hyvää ideaa?

Huomaan kyllä itsekin, että olipa surkea kirjoitus tällä kertaa. Minulle voisi blogiin laittaa mittarin, että montako ihan paskaa juttua on tullut kirjoitettua siedettävien/kelvollisten välissä.

I DON'T WANNA BE A ROCK'N'ROLL STAR

Halloota lukijat, I´m back. Viime aikoina Uittoyhtiömme on sen verran työllistänyt miuta, että tähän arveluttavaan harrasteeseen – blogeiluun - ei ole ollut aikaa. Halustahan ei tämäkään ole kiinni.

Hieman jutun otsikkoon liittyen tein seuraavan havainnon. Yliopiston 1. ja 2. rakennusvaiheen yhdistävälle käytävälle oli ilmaantunut julistegalleria otsikolla LUT Science Supertars, jossa nostettiin esille viime aikoina erityisen mainioon iskuun päässeitä tieteentekijöitämme. Tämä oli erinomainen idea; olen vakaasti sitä mieltä, että useimpien asioiden pitää henkilöityä.

Samalla voitaisiin kuitenkin nostaa esiin lukuisa joukko niitä yhteisömme jäseniä, jota mahdollistavat tämän ja monen muunkin menestyksen. He ovat usein luonteeltaan sellaisia, ettei heitä paljoa korokkeilla ja frameilla näy, mutta ilman heidän panostaan/tukeaan huipputuloksia ei saavuteta. Tiimityötähän tämä loppupelissä kuitenkin on.

Toisessa ääripäässä galleriaa voisi olla ns. varoittavat tapaukset. Siellä voisi olla vaikka miun kuva otsikolla ”In Finnish we could call him The Valetohtori”. Ja onhan näitä muitakin variaatioita tästä teemasta, vaikkapa ”The best known LUT alumnis”…

Takaisin otsikkoon. Joo. Olisin halunnut rokkitähdeksi, mutta kun ei osaa soittaa eikä laulaa, niin siihen ei ole edellytyksiä. Otsikon kappaleen päräytti ilmoille laulu- ja soitinyhtye Peer Günt jo vuonna 1985. Toimii kympillä vieläkin.

BACK IN THE U.S.S.R

Tällä viikolla valtakunnan mediassa oli keskustelua asiasta, jota ei saa mainita, koska Suomen imago ja ulkoinen kuva saattavat siitä kärsiä. Ja meille kerrottiin, että se on paha juttu, jos näin käy. Ja kun niin kerrottiin, niin sen täytyy olla totta. Ei kai fiksut ihmiset omia kansalaisiaan kuseta?


Asian otti esille myös suomalainen komissaari. Tämä komissaari-virkanimike ei liity jutun otsikkoon. Varmaankin hän otti sen asian esille, siis sen josta ei saa puhua, lähinnä virkansa puolesta.

Ja kotimaassa poliitikot olivat pääosin samaa mieltä. Olipa demokraattinen veto liittyen asiaan, josta ei sitten keskustella.

On jännää, että Suomi, joka ainoana maana on pitänyt budjettikuria ja hoitanut hommansa SOPIMUKSEN MUKAISESTI, ei saa yhtään kuittailla niille, jotka eivät ole siihen pystyneet. Maksamaan ja takaamaan olemme kuitenkin kelvollisia ja jopa toivottuja.

Uskoin ennen olevani isänmaallinen; nyt tuli lunta tupaan. Olen taas hölmöillyt ainakin kahteen kertaan pahasti ja vaikuttanut negatiivisen Suomi-kuvan syntymiseen kirjoittaessani tätä blogia (jutut No more Mr Nice Guy / 15.12.2011 ja Eurommeko viidakkoon menevät / 1.8.2012.) Ja sitten tämä juttu - HUH!

Vilpittömät pahoitteluni Suomi.

Jutun otsikko ei sisällä mitään viittauksia nykyiseen tai entiseen kansalliseen ulko- tai talouspoliittiseen viestintään, YYA-sopimukseen, UKKhon tai ylipäätään mihinkään. Se oli vain lainattu laulu- ja soitinyhtye Beatlekselta.

Jos tälle palstalle ei tule uusia juttuja tai ne vanhatkin poistuvat, niin demokratia on toiminut ja Suomi-kuva säästynyt tulevilta mokauksiltani…