HOLIDAYS IN THE SUN

Palataan vielä vähäksi aikaa Rodokselle, jonne edellisessä blogissa jo päästiin.

Keskiviikkona sateli pitkin päivää ja oli harmaata. Joutessamme hurautimme paikallisbussilla Lindoksen kylään. Se oli varsin äkkiä nähty, ei kun takaisin. Samalla reissulla aloin miettiä alueen ja saaren historiaa ja paljon puhuttuja myyttejä. Myyttejä oli vieläkin myynnissä lähes joka puodissa. Mythos on paikallista bisseä ja varsin hyvää sellaista.

Muutaman Mythoksen jälkeen pohdin legendaa Rodoksen kolossista. Mahtaa olla huijausta koko juttu. Uskoakseni pari tuhatta vuotta sitten, tai joskus niillä kieppeillä, Rodos oli koko alueen sateisin saari. Koska kauppayhteydet silloiseen tunnettuun maailmaan olivat kuitenkin jo olemassa, niin kreikkalaiset, nuo ovelat veitikat, kehittävät tarinan hienosta nähtävyydestään kolossista, jota kiertelevät kaupustelijat sitten levittivät eteenpäin. Kauppayhteyksien vuoksi saarelle oli saatu muutama laivalastillinen raakakumia, joka oli paikallisille myyty lakritsana. Kumin maku ei hurmannut paikallisia ja huijausta jatkaakseen he alkoivat viritellä kumikuoria sidottavaksi nahkasandaalien päälle. Nyt oli busineksen paikka: kolossilegenda imi paikalle turisteja ja sadetta helpottaakseen näille rassukoille myytiin kalosseja. Olipa oiva kusetus! Alla kuva myyttisestä kalossista.

Sadepäivän iltana lähdimme iltasapuskalle. Olimme juuri saaneet tilattua safkat kun kuului THUNDER! ja lähes koko kaupunki meni pimeäksi. Ruokaa kuitenkin saatiin nopeasti (keittiössä oli kaasuhellavehkeet) ja söimme poikkeuksellisen pimeässä eli romanttisesti. Kun maukkaat ruuat oli hoideltu, sähköt saatiin päälle ja tuli laskun maksamisen aika. Ravintolan isäntä itse tuli vielä pahoittelemaan sähkökatkoa laskua tuodessaan ja manasi maansa systeemejä. ”Kun miekii niin paljon veroja maksan, niin valtio ei saa tehdyksi edes kunnollista sähköverkkoa” meuhkasi ukko. Tuli siis tavattua äärimmäisen harvinainen henkilö - kreikkalainen veronmaksaja. Itse asiassa joka päivä mekin ostettiin ja maksettiin jotain, mistä ei tullut kassakuittia…

Loppuviikosta tuli silmäluomiini jotain ärtymystä. Lääkäriin menoa arastelin, kuten olin herennyt ujoksi siellä parturissakin. Kaupungilla olin katsellut lääkärien nimikylttejä ja ainoa mieleen jäänyt nimi sen alan taiteilijoista oli Vilkaistaankos Genitaalias. Lienee hän perehtynyt paremmin niihin alempiin ripsiin.

Kreikkalaisten näkemys ergonomiasta poikkeaa suomalaisesta. Alla on kuva hotellihuoneemme vessasta. Pääosa maailman ihmisistä on oikeakätisiä. Vasenkätisistäkin ymmärtääkseni varsin pieni osa on sellaisia, joilla vasen käsi on kiinnitetty vasempaan lapaluuhun selän puolelle. Tästä olisi kuitenkin hurjasti hyötyä, mikäli yrittää jotenkin saada kaapaistuksi muutaman ruudun emboa kuvassa esitetystä wc-paperitelineestä.

Juttuni muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla yhä paskemmiksi - tiedän. Huomenna aloitan vuorotteluvapaan ja lopetan Separoinnin. Samalla lopetan myös näiden blogien kirjoittamisen. Tulihan näitä jo toista sataa kappaletta kirjoitettua. Tämä piisaa yhdeltä artistilta. Kiitos teille kaikille juttujeni lukemisesta! Toivottavasti edes joskus piristi.


Blogin nimenä on tällä kertaa laulu- ja soitinyhtye Sex Pistolsin klassikkokappale. Päätän lähetykseni täältä tähän.

GET A HAIRCUT AND GET A REAL JOB

Olin viime viikon lomilla Kreikassa vaimoni kanssa kahdestaan. Mukavan eksoottisella Rodoksen saarella, jossa ei monikaan ole käynyt, paitsi ehkä puoli Suomea niiden 49 vuoden aikana, jolloin se on Suomesta lomakohteena ollut. Jo Rodoksen lentokentällä toivottelivat kohteliaasti tervetulleeksi. Tullimiehen nimi oli Rassataankos Hanurias, mutta onneksi hän ei minua pysäyttänyt.

Rodos paikkana oli juuri sellainen kuin olimme suunnitelleetkin. Odotusarvona oli, ettei siellä voi tai tarvitse tehdä mitään. Paitsi istuskella lämmössä ja katsella aurinkoa ihan livenä, eikä kuvista, kuten Suomessa on koko vuosi tehty.

Ensimmäisenä iltana käytiin syömässä hotellin lähellä ravintolassa, jossa oli bändi. Vikkeläsorminen kielisoitintaiteilija vatkasi mitä lie tsirtakiaan/tsatsikiaan kuin nuorempi Angus Young (AC/DC). Kaverina tällä soittajalla oli heppu, joka soitti bassokompit jollakin pikkuisella syntikalla. ”Kitaristin” huilaillessa syntikkasälli pääsi soolouralle. Hänen vetäessään veikeällä suomenkielellä Paula Koivuniemen kappaleen Perhonen putosin ihan kympillä. Huikea veto!

Mukavia nämä kreikkalaiset. Jo kolmantena päivänä järjestivät olomme kotoisaksi ja tilasivat raikkaan ukkoskuuron. Oli kuulemma ensimmäinen sade siellä viiteen kuukauteen… meillä oli vissiin viimeiset viisi kuukautta vain satanut. Aamulla ei kuitenkaan vielä satanut. Kävelimme sataman kieppeillä kapeaa kujaa pitkin. Paikallisen baarin sisäänheittäjä, varttuneempi ukko, pysäytti minut sanoen ”Minä tiedan, sina haluta kylma kalja, miksi sina ei pysahdu?”. Millaisia ajatustenlukijoita ovat nämä välimerelliset kansalaiset! Äijä puhui asiaa, mutta kello oli vasta 10 (aamulla). Olisi tullut kysymään pari tuntia myöhemmin.

Sitten otsikon pariin. Kävin Rodoksella parturissa. Mukava parturirouva klipsutti tukkani lyhyeksi, vaikka olin englanniksi selittänyt, että vähän pitempikin hippitukka olisi minulle käynyt (siis tukka takana – elämä edessä). Trimmasi kuitenkin näppärästi samalla myös kulmakarvat. Minulla oli pikkuinen parransänki ja ajattelin ehdottaa parranajoa samaan hintaan, mutta en uskaltanut. Mitä jos englanninosaaminen ei rouvalta riitäkään? Tiedä sitä, mistä olisi ajellut. Olisin voinut kohta olla kuin Harrison Ford elokuvassa Takaa ajettu.

Otsikossa on George Thorogoodin kappale. Se sopi tähän parturiosuuteen. Ja onhan siinä sisältöä muutenkin…

LINEAARINEN REGRESSIO VAI ANIMAALINEN AGGRESSIO?

Uittoyhtiö on työllistänyt minua viime aikoina sen verran tanakasti, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan. Tai itse asiassa olen kirjoittanut ihan hirmuisen määrän sivuja ja power point-esityksiä ynnä muuta tuubaa, mutta pääosin työhöni liittyen. Separointi rules!

En usko, että niitä työstooreja ja muita tekemisiä kannattaa tällä palstalla repostella. Ne ovat vielä tylsempiä juttuja kuin nämä blogit, jos ikinä mahdollista. Uskokaa miuta.

Otsikkoon liittyen; lineaarinen regressio ei ole ihan vähään aikaan riittänyt. On pitänyt laittaa kehiin koko henkilökohtainen animaalinen aggressio, että saisi tämän mättämisen jengoilleen edes lähes aikataulussa. Tämä muuten sopii hyvin tähän jumalaisen valoisaan ja aktivoivaan vuodenaikaan – my ass! Viime viikkoina on pitänyt käydä aurinkoakin katsomassa googlesta, kun sitä vanhaa kunnon mollikkaa ei ole Suomen taivaalta tavattu.

Keskiviikkona, siis eilen, kävi hirmu tuuri. Tulin kotiin pajalta ja mystinen kirjekuori oli odottamassa. Katselin sitä epäillen - mitähän helvettiä sitä on tullut taas tilattua? Mutta kirjeessä olikin palkinto! Olin hätäpäissään osallistunut Radio Rock kanavalla olleeseen kilpailuun, jonka oli masinoinut ruåtsalainen kaljafirma Sofiero. Kisassa haettiin heppuja nimikkeellä ”Luova johtaja” määräaikaiseen työsuhteeseen. Mainoksessa oli hyviä tarinoita (kaljafirman luonteeseen liittyen) sekoittamalla sanat luova ja juova. Tämä on tuttua.

Anyway. Kirjekuoressa oli nimelläni ja puhelinnumerollani varustettuna muutama kymmenen käyntikorttia nimikkeellä Luova johtaja. Kortissa on RadioRockin ja Sofieron logot. Aika makee, herättänee kateutta levottomassa toveripiirissä. Ja koko setti oli siinä, aikuisten oikeesti en varmaankaan pääse oikeeseen määräaikaiseen työsuhteeseen RadioRockin & Sofieron mannekiiniksi. Ihana vaimoni sanoi asiasta, että ”sen kerran kun sie Vesa jotain jossain voitat, niin et sitten silloinkaan mitään hyödyllistä.” Olisin ehkä mieluummin voittanut 7 oikein lotossa, mutta… oli tämäkin hienoa!

Kuten olen aikaisemminkin todennut, elämme kriittisiä aikoja. Tähän aikaan vuodesta illat ja miehet pimenevät samaa tahtia.

Keep on Rocking!