DAY LATE, DOLLAR SHORT

Viime viikot töissä ovat olleet totaalista mättöä. Lähintä tehtävää tai askaretta kohti ammutaan nopeita heittolaukauksia, mutta tähtäämiseen ei ole ollut aikaa, eikä siihen, että ehtisi laskemaan osumia. Ei ole ollut aikaa miettiä – tai edes tehdä laadukasta työtä, siis kerralla valmista jälkeä. Tämä on tietenkin johtanut siihen, että samoja sätöksiä pääsee sitten paikkailemaan useampia kertoa, vaikka itse uskookin jo päässeensä niistä eroon. Mukava, motivoiva kierre.

Päivitin kalvosarjat viimeinkin uudelle voimapiste-pohjalle ja niitä olen päässyt käyttämään useamman kerran viikossa, välillä suomeksi ja toisinaan englanniksi. Eikös voimapiste ole englanniksi PowerPoint? Uuden kalvosarjan kanssa tulee skarpattua enemmän kuin sen vanhan setin kanssa, jonka muisti lähes ulkoa. Esitysteni laatu on väliaikaisesti petraantunut?

Viikonloppuna pääsi riehumaan korpeen. Operaationa oli tällä kertaa sadevesiputkien asentaminen saunamökin vesikouruilta pöpelikköön/ojaan. Helppo homma, ei muuta kuin lapio heilumaan ja mikä parasta, kerrankin sai laittaa jotain vinoon (putkeen piti saada kaato). Ongelmaksi meinasi muodostua se, että kerrankin sain tehtyä jotain lähes suoraan, sen ainoan kerran kun ei olisi tarvinnut.

Alku meni hyvin, maa oli pehmeää hiekkaa ja soraa. Yksi annos oli lapiossa ja kuusi ilmassa, mutta sitten kalahti. Päästiin ”vanhan penkan” puolelle, jossa muutaman sentin pintahiekan alla olikin kovaan painunutta multaa, sitten vielä kovempaan painunutta hiekkaa ja savea ja vielä KIVIÄ. Muutaman metrin kaivaminen otti koville. Läähätin välillä lapio ja rautakanki sylissä maassa räkä poskella.

Mieleen tulivat isäni sanat ”viksumpi antaa periksi”. Ajattelin olla kerrankin se viksu ja soittaa jonkinlaisen Bobcatin paikalle, mutta sitten muistin jumalaisen AC/DC yhtyeen biisin ”Hard as a rock”. Separaattorille ei muuten kivet kettuile, on miulla ainakin kovempi tahto ja asenne kuin yhdelläkään niistä. Kaivan ne perkeleet ylös kangella vaikka pitäisi mennä Kiinaan saakka. Onneksi ei ihan tarvinnut, mutta homma tuli hoidettua. Iskä oli väärässä, kerrankin.

Mikähän kumma siinä on, että suomalaisilta, keski-äkäisiltä miehiltä silloin tällöin posahtaa verisuoni kuupasta tai pumppu pettää…vaikka asenne on rock?

Otsikko kuvaa viime aikojen työtunnelmia; päivän myöhässä ja perse auki. Näin sattuvasti runoili aikoinaan laulu- ja soitinyhtye Hanoi Rocks.