Matkustelen silloin tällöin junalla. Viime perjantaina kävin Tikkurilassa ja menomatka meni mukavasti Variksen Jarin kanssa höpötellessä ja kahvia hörppiessä. Intouduimme puhumaan VR-nimisen firman viime aikojen palvelusta ja junien kulkemisesta aikataulujen mukaan. Talvella VR sai paljon nuuskaa liikenteen takkuamisesta ja muistaaksemme liikenneministeri ehti kommentoimaan tilannetta tyyliin, että kyseessä on lähinnä tiedotusongelma (siis ei juurikaan linkitystä käytettyyn kalustoon tai rataverkoston, erityisesti vaihteiden kunnossa- ja puhtaanapitoon), mikäli oikein muistimme.
Tästä päädyttiinkin muutamaan innovaatioon. Kanta-asiakkaille voisi lippua ostaessa printauttaa matkalipun taakse jo hakijan nimellä ja yhteystiedoilla varustetun esitäytetyn korvaushakemuksen. Teknisesti tämä lienee mahdollista, ei sen ainakaan vaikeaa pitäisi olla.
Toinen, hieman radikaalimpi uutuus olisi sellainen, että matkaliput printataan asemalla läpipainopakkauspohjalle (tuttu lääkkeistä ja muutamista purukumeista), jossa olisi valmiina reipas setti joko Diapameja tai betasalpaajia. Myöhästymisen sattuessa porukka voisi sitten junanlähettäjien tai konduktöörin ohjeistamana napsia hidastavia isommin hermojaan menettämättä. Tämän luulisi lisäävän myöhässä olevien matkustavaisten ymmärrystä liikenteen harjoittajaa kohtaan.
Nyt vielä tarvittaisiin hieman kustannuslaskentaa ja optimointia, kumpi vaihtoehdoista olisi edullisempi. Ja sitten tarvittaisiin vielä joukko koekäyttäjiä…
maanantai 29. maaliskuuta 2010
maanantai 22. maaliskuuta 2010
SILITYSTERAPIAA
Armeijan ”palikkatestissä” oli aikoinaan kysymys joka kuului ”tuntuuko sinusta joskus siltä, että päätäsi kiristää teräksinen panta?” Kyllä tuntuu, eikä ainoastaan joskus. Työhommissa asiat etenevät usein tuskaisen hitaasti vaikka niitä yrittää kahdella kädellä mättää eteenpäin. Tunne johtunee varmaan myös omasta kärsimättömyydestäni.
Mutta tähän on lääke. Nyt menee hempeilyksi ja äijämaineeni karisee pohjamutiin, mutta kerron sen silti. Olen jo vuosikausia hoitanut kotona silitysrastia. Silittämisessä on monta positiivista juttua. Kokee tekevänsä edes joskus jotain hyödyllistä kotiyhteisön eteen, ehtii pohtimaan asioita ja kerrankin konkreettisesti näkee, miten jokin asia etenee. Se jälkimmäinen asia on varmaankin se kannustavin ja palkitsevin. Nelihenkisessä perheessä silitettävää riepua ja rytkyä riittää, mutta tämä toiminta on osa viikkorytmiäni. Ei se niin kivaa ole, että sitä olisi luppoaikoina ikävä tai että silittämisen puutteesta saisi vieroitusoireita. Silitysoperaatio menee sujuvasti, kun kantaa operaatiopaikalle musakoneen ja kuuntelee samalla paheellista rockmusiikkia.
PS. Hallintojohtaja Juhis otti uusimmassa blogissaan esille asian, josta juputin viime syksynä blogissani (24.11.2009) otsikolla Työyhteisöjen kehittämisen edistämisen parantamisesta ( http://separaattori.blogspot.com/2009/11/tyoyhteisojen-kehittamisen-edistamisen.html ).
Samoilla linjoilla olemme. Voisiko asialle tehdä jotain? Jos vaikka luotaisiin kaikkien järjestelmien äitijärjestelmä, joka automaattisesti laittaisi rasteja ruutuihin ja generoisi hassunhauskoja historiallisia yhteenvetoja (=raportteja) ja tekisi kaikkea muuta sellaista, joka nykyisin tappaa aikaa tulevaisuuden tekemiseltä.
Mutta valoisa aika on jo yötä pidempi. Kevään ensimmäistä ukkosta odotellessa, THUNDER!
Mutta tähän on lääke. Nyt menee hempeilyksi ja äijämaineeni karisee pohjamutiin, mutta kerron sen silti. Olen jo vuosikausia hoitanut kotona silitysrastia. Silittämisessä on monta positiivista juttua. Kokee tekevänsä edes joskus jotain hyödyllistä kotiyhteisön eteen, ehtii pohtimaan asioita ja kerrankin konkreettisesti näkee, miten jokin asia etenee. Se jälkimmäinen asia on varmaankin se kannustavin ja palkitsevin. Nelihenkisessä perheessä silitettävää riepua ja rytkyä riittää, mutta tämä toiminta on osa viikkorytmiäni. Ei se niin kivaa ole, että sitä olisi luppoaikoina ikävä tai että silittämisen puutteesta saisi vieroitusoireita. Silitysoperaatio menee sujuvasti, kun kantaa operaatiopaikalle musakoneen ja kuuntelee samalla paheellista rockmusiikkia.
PS. Hallintojohtaja Juhis otti uusimmassa blogissaan esille asian, josta juputin viime syksynä blogissani (24.11.2009) otsikolla Työyhteisöjen kehittämisen edistämisen parantamisesta ( http://separaattori.blogspot.com/2009/11/tyoyhteisojen-kehittamisen-edistamisen.html ).
Samoilla linjoilla olemme. Voisiko asialle tehdä jotain? Jos vaikka luotaisiin kaikkien järjestelmien äitijärjestelmä, joka automaattisesti laittaisi rasteja ruutuihin ja generoisi hassunhauskoja historiallisia yhteenvetoja (=raportteja) ja tekisi kaikkea muuta sellaista, joka nykyisin tappaa aikaa tulevaisuuden tekemiseltä.
Mutta valoisa aika on jo yötä pidempi. Kevään ensimmäistä ukkosta odotellessa, THUNDER!
tiistai 16. maaliskuuta 2010
JA TAAS MAALAISET HELSINGISSÄ
Kirjoittelin syksyllä kokemuksia pääkaupungin taksipalveluista, jolloin umpiystävällinen taksikuski kehotti meitä valitsemaan ratikan kyytinsä sijaan.
Sattumalta olin taas maanantaina T. Halmeen kanssa menossa Fimecc-rientoihin Helsinkiin ja kohteena oli samainen STX-telakka kuin viime reissulla. Olimme lähteneet varmuuden vuoksi ensimmäisellä junalla (VR:n luotettavuudessahan ei ole ongelmia, ainoastaan tiedotuksessa..), että ehtisimme ajoissa perille. Muistimme viime episodin ja päätimme rohkeasti mennä tällä kertaa sporalla.
Asemalta raavittiin HKL:n kartta mukaan ja sitten rohkeasti baanalle. Kartan mukaan ensin piti ottaa ratikka numero 3 ja ajella sillä jonnekin Etelärannan kieppeille, josta pääsee vaihtamaan linja ykköselle, joka vie lähes perille.
Kolmonen löytyi ja jäimme isänmaan aamukoitossa pois Etelärannan kohdalla odottelemaan ykköstä. Kello oli 9:07. Ei kuulunut ykköstä. Etsimme pysäkin seinästä aikataulun, josta kävi sitten ilmi, että edellinen oli mennyt 9:05 ja seuraava menisi sitten VIIDEN TUNNIN PÄÄSTÄ eli noin klo 14.
Syntyi keveää keskustelua ja jos kirosanat jättää pois (mitä Juhis harvoin tekee), niin emme sanoneet oikeastaan mitään. Tavallaan oli ihan hiljaista, vaikka nauratti ja harmitti isolla veellä yhtä aikaa. Otimme lopulta uuden linja kolmosen ratikan ja ajoimme sillä Tehtaankatua niin pitkälle kuin sillä pääsi ja jatkoimme jalan muutaman korttelin matkan. Pääsimme perille ajoissa.
Mikähän kirous tähän Halmeen kanssa STX:n suuntaan reissaamiseen liittyy? Vai oliko kyseessä Rock and Roll Damnation, joka puolestaan on AC/DC:n erinomainen biisi…
Sattumalta olin taas maanantaina T. Halmeen kanssa menossa Fimecc-rientoihin Helsinkiin ja kohteena oli samainen STX-telakka kuin viime reissulla. Olimme lähteneet varmuuden vuoksi ensimmäisellä junalla (VR:n luotettavuudessahan ei ole ongelmia, ainoastaan tiedotuksessa..), että ehtisimme ajoissa perille. Muistimme viime episodin ja päätimme rohkeasti mennä tällä kertaa sporalla.
Asemalta raavittiin HKL:n kartta mukaan ja sitten rohkeasti baanalle. Kartan mukaan ensin piti ottaa ratikka numero 3 ja ajella sillä jonnekin Etelärannan kieppeille, josta pääsee vaihtamaan linja ykköselle, joka vie lähes perille.
Kolmonen löytyi ja jäimme isänmaan aamukoitossa pois Etelärannan kohdalla odottelemaan ykköstä. Kello oli 9:07. Ei kuulunut ykköstä. Etsimme pysäkin seinästä aikataulun, josta kävi sitten ilmi, että edellinen oli mennyt 9:05 ja seuraava menisi sitten VIIDEN TUNNIN PÄÄSTÄ eli noin klo 14.
Syntyi keveää keskustelua ja jos kirosanat jättää pois (mitä Juhis harvoin tekee), niin emme sanoneet oikeastaan mitään. Tavallaan oli ihan hiljaista, vaikka nauratti ja harmitti isolla veellä yhtä aikaa. Otimme lopulta uuden linja kolmosen ratikan ja ajoimme sillä Tehtaankatua niin pitkälle kuin sillä pääsi ja jatkoimme jalan muutaman korttelin matkan. Pääsimme perille ajoissa.
Mikähän kirous tähän Halmeen kanssa STX:n suuntaan reissaamiseen liittyy? Vai oliko kyseessä Rock and Roll Damnation, joka puolestaan on AC/DC:n erinomainen biisi…
maanantai 8. maaliskuuta 2010
MASSIA MEILLE JA HETI!
Vaalien välinen aika kotimaisessa mediassa on edelleenkin mennyt tiukasti näiden vaalirahoitussotkujen puimiseen. On ollut kehittyvien maakuntien suomea ja kukkaisrahastoja. Mitä isot edellä, sitä vähän pienemmät perässä…myökii tahotaan vähä kehittyä!
Ajattelin perustaa Hitaasti (jos ollenkaan) kehittyvien hämäläisten leipurinpoikien kukkaisSuomen Etelä-Karjalan rahastosäätiön. Jos kerran sekä kehittyvät maakunnat että kukkaisrahasto pärjäsivät erikseenkin noin hyvin, niin yhdistelemällä niiden nimiä pärjää varmasti vielä paremmin.
Meitä, hitaasti (jos ollenkaan) kehittyviä hämäläisiä leipurinpokia, ei varmaankaan hirmu montaa täällä Etelä-Karjalassa ole, mutta en ole ainoa. Porukkaan kuuluu myös Veijalaisen Erkki yliopistolta. Mikäli sukupuolirajaus poistettaisiin säätiön nimestä, niin myös teknologiakeskus Kareltekin entinen toimitusjohtaja Marjut Hannelin mahtuisi mukaan. Joka tapauksessa rahastosäätiölle saadaan sekä hallitus että edunsaajat nimettyä ilman arpomista. Porukan loputon laajentaminen johtaisi vain turhaan demokratiaan, äänestyksiin ja kiukutteluun. Ihan tyhmää.
Rahastosäätiömme suunnitellun peruskirjan mukaan keräämme mahdollisimman paljon massia itsellemme pysyäksemme pois politiikkaa sotkemasta – minusta tämä on reilu tarjous, josta hyödymme hieman itse ja suomalainen politiikka paljon.
Julistan varainhankinnan alkaneeksi.
PS. Lopuksi annetaan virallinen vastaus helpohkoon viimeviikkoiseen kuva-arvuutteluun. Kyseessähän oli tietysti pussikarhu eli koala (Phascolarctos cinereus), joka on Australiassa elelevä isopäinen, pyöreäkuonoinen ja hännätön pussikiipijälaji. Elukka popsii ravinnokseen eukalyptuksen lehtiä. Ja Australiastahan päästään sujuvasti AC/DC-orkesteriin, jonka kuuntelussa pussikarhukin auttaa… Thunder!
Ajattelin perustaa Hitaasti (jos ollenkaan) kehittyvien hämäläisten leipurinpoikien kukkaisSuomen Etelä-Karjalan rahastosäätiön. Jos kerran sekä kehittyvät maakunnat että kukkaisrahasto pärjäsivät erikseenkin noin hyvin, niin yhdistelemällä niiden nimiä pärjää varmasti vielä paremmin.
Meitä, hitaasti (jos ollenkaan) kehittyviä hämäläisiä leipurinpokia, ei varmaankaan hirmu montaa täällä Etelä-Karjalassa ole, mutta en ole ainoa. Porukkaan kuuluu myös Veijalaisen Erkki yliopistolta. Mikäli sukupuolirajaus poistettaisiin säätiön nimestä, niin myös teknologiakeskus Kareltekin entinen toimitusjohtaja Marjut Hannelin mahtuisi mukaan. Joka tapauksessa rahastosäätiölle saadaan sekä hallitus että edunsaajat nimettyä ilman arpomista. Porukan loputon laajentaminen johtaisi vain turhaan demokratiaan, äänestyksiin ja kiukutteluun. Ihan tyhmää.
Rahastosäätiömme suunnitellun peruskirjan mukaan keräämme mahdollisimman paljon massia itsellemme pysyäksemme pois politiikkaa sotkemasta – minusta tämä on reilu tarjous, josta hyödymme hieman itse ja suomalainen politiikka paljon.
Julistan varainhankinnan alkaneeksi.
PS. Lopuksi annetaan virallinen vastaus helpohkoon viimeviikkoiseen kuva-arvuutteluun. Kyseessähän oli tietysti pussikarhu eli koala (Phascolarctos cinereus), joka on Australiassa elelevä isopäinen, pyöreäkuonoinen ja hännätön pussikiipijälaji. Elukka popsii ravinnokseen eukalyptuksen lehtiä. Ja Australiastahan päästään sujuvasti AC/DC-orkesteriin, jonka kuuntelussa pussikarhukin auttaa… Thunder!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)