Joulu lähenee ja siihen liittyvä hömppä vain lisääntyy. Ryntäillään kaupoissa, hankitaan ylenpalttisen paljon syömisiä ja lahjoja (vaikka niitä saisi heti joulun jälkeen paljon halvemmalla…) ja stressaannutaan oikein urakalla. Paitsi mie.
Onneksi lapsoset ovat niin isoja, että älyävät pyytää suoraan massia tai lahjakortteja; helpottaa elämää kummasti. Lähipiirin suku on niin pieni, ettei senkään osaston hoitamisesta paljoa huolta tule. Umpimielinen luonteeni lisäksi minimoi kaveripiirini.
Kiltteys on äärimmäisen suhteellinen käsite, mutta kiltteydestä olisi kuulemma hyötyä. Eikös niitä lahjoja pitäisi lahjattomankin jollakin tavalla ansaita. Puritaaniarvojen Suomessa ei kuitenkaan mitään saa saada ilman maksimaalista ponnistelua tai kärsimystä. Olenko lausunut ilkeyksiä kanssaihmisestä (jo vain), ollut tyly ja epäkohtelias (yes!) tai muuten epäsosiaalinen (sitäkin). Odotusarvot lahjusteni suhteen ovat huonommat kuin Kehittyvien Maakuntien Suomen kavereilla.
Jos jostain syystä jotain olisi tulossa, en edes tietäisi, mitä toivoisin pukilta; maailmanrauhaa, mielenrauhaa vai ihan suoraan rauhoittavia?
Mutta eiköhän tämä tästä.
Otsikossa (se ei ole muuten miun joululahjatoive) on taas näitä aina toimivia AC/DC:n testosteronisanoituksia. Tuollaisesta lahjasta moni peräkammarin poika olisi iloinen, jos sellaista kehtaisi pyytää.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
STIFF UPPER LIP
Kovasti on viime aikoina puhututtanut tämä Ollilan Jorman brändityöryhmä ja sen esitykset Suomen erikoispiirteiden esiin nostamisesta. Samalla on pullahtanut esiin LUTin oma brändäys, jossa tämänpäiväisen Etelä-Saimaa lehden mukaan lähestytään/puhutellaan abiturientteja rämäkästi. Siitä firmalle pisteet, vaatimattomuus ei näissä asioissa ole kaunista.
Hauska termi tämä brändi, joka on lainasanana kotoutunut suomen kieleen. Usein sanan kuullessani tulee mieleen seuraava ajatuspolku: jalo juoma, jota valmistetaan vain ja ainoastaan Ranskassa Cognagin maakunnassa saadaan myydä konjakkina hyvällä katteella ympäri maailmaa. Periaatteessa sama tuote, joka valmistettu kyseisen maakunnan ulkopuolella missä tahansa on sitten brandyä (kotimaisella lausuttuna siis brändiä).
Sitten jos vielä mennään eteenpäin kohti Suomea, niin törmätään käsitteeseen ”leikattu konjakki”, jonka valmistusmenetelmää taistelija Vanhala ihmetteli Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa (…miten konjakkia voi leikata…). Siitä sitten päästään klassiseen kotimaiseen leikattuun konjakkiin, jota on vuosikymmeniä myyty Jaloviinan nimellä, toki myös tunturikonjakkina tämä mainio tuote tunnetaan. Takaisin alkuun. Olisiko ollut suomalaisempaa nimetä koko Ollilan vetämä työryhmä alun perin jaloviinatyöryhmäksi? Ehkä ei, koska arvatenkin sillä nimellä toimivia muitakin kilpailevia innovatiivisia tiimejä saattaa löytyä…
Ei sitä brändiäkään jaksa loputtomasti rakentaa, luovuus tarvitsee aikaa.
Loppuisi jo koulu - saapuisi jo joulu.
Loppuis brändin luominen, alkais brandyn juominen.
Suomelle ja LUTille, koittaa hieno huominen.
Ja radiossa laulaa taas - Jamppa Tuominen.
Maanantaina oli taas tämä Lucia-päivä. Suomen suomalaisille on tutumpi tämä Lusija-päivä, siihen liittynee se joululaulu, jossa joikhataan jotain ”…on vaiennut vaikerrus vankilan…”. Tasa-arvoakin on kotomaassa niin monenlaista.
Otsikossa oli taas AC/DC riimejä. Stiff upper lip termi on hyvä varttuneille miespuolisille insinööreille, koska sen mukaan miehessä voi olla vielä muutakin jäykkää kuin käytös. Sanakirjan mukaan ilmaisu tarkoittaa ”olla näyttämättä tunteitaan”, mutta kuulemma se tarkoittaa muutakin.
Hauska termi tämä brändi, joka on lainasanana kotoutunut suomen kieleen. Usein sanan kuullessani tulee mieleen seuraava ajatuspolku: jalo juoma, jota valmistetaan vain ja ainoastaan Ranskassa Cognagin maakunnassa saadaan myydä konjakkina hyvällä katteella ympäri maailmaa. Periaatteessa sama tuote, joka valmistettu kyseisen maakunnan ulkopuolella missä tahansa on sitten brandyä (kotimaisella lausuttuna siis brändiä).
Sitten jos vielä mennään eteenpäin kohti Suomea, niin törmätään käsitteeseen ”leikattu konjakki”, jonka valmistusmenetelmää taistelija Vanhala ihmetteli Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa (…miten konjakkia voi leikata…). Siitä sitten päästään klassiseen kotimaiseen leikattuun konjakkiin, jota on vuosikymmeniä myyty Jaloviinan nimellä, toki myös tunturikonjakkina tämä mainio tuote tunnetaan. Takaisin alkuun. Olisiko ollut suomalaisempaa nimetä koko Ollilan vetämä työryhmä alun perin jaloviinatyöryhmäksi? Ehkä ei, koska arvatenkin sillä nimellä toimivia muitakin kilpailevia innovatiivisia tiimejä saattaa löytyä…
Ei sitä brändiäkään jaksa loputtomasti rakentaa, luovuus tarvitsee aikaa.
Loppuisi jo koulu - saapuisi jo joulu.
Loppuis brändin luominen, alkais brandyn juominen.
Suomelle ja LUTille, koittaa hieno huominen.
Ja radiossa laulaa taas - Jamppa Tuominen.
Maanantaina oli taas tämä Lucia-päivä. Suomen suomalaisille on tutumpi tämä Lusija-päivä, siihen liittynee se joululaulu, jossa joikhataan jotain ”…on vaiennut vaikerrus vankilan…”. Tasa-arvoakin on kotomaassa niin monenlaista.
Otsikossa oli taas AC/DC riimejä. Stiff upper lip termi on hyvä varttuneille miespuolisille insinööreille, koska sen mukaan miehessä voi olla vielä muutakin jäykkää kuin käytös. Sanakirjan mukaan ilmaisu tarkoittaa ”olla näyttämättä tunteitaan”, mutta kuulemma se tarkoittaa muutakin.
perjantai 10. joulukuuta 2010
RAW POWER
On hienoa olla suomalainen. Vaikka taivas mättää lunta oikein tuelta ja tuulee tanakasti, niin silti yhteiskunnan perusasiat eivät isommin häiriinny. Useimmissa maailman maissa tämänpäiväinen lumimyrsky lopettaisi työt, lasten kouluun menemisen ja lopputuloksena olisi muutama kymmenen kuollutta paleltumien ja tapaturmien seurauksena.
Miten sitten meillä? Aamukahvit pötsiin, takinkaulukset ylös ja baanalle. Tämän mahdollistaa yhteiskunnan infrastruktuuri, meiltä löytyy aurauskalustoa, autoissa on talvirenkaat ja talven kanssa on opittu elämään. Ja sitten vielä tämä asenne (vrt. otsikko).
Kuulin, että VR:ltä joku delegaatio on menossa tutustumaan Venäjän rautatiesysteemiin ja sen toimivuuteen talvella. Tätä opintomatkaa ei voi pitää turhana, koska naapurimaa saa junat hyrräämään vaikka Siperiassa. Eli taas se Siperia opettaa suomalaisia.
Minulle on käynyt taas tämä klassinen ilmiö, että alkaa olla ruuti loppu (raw power vähissä), kuten usein loppuvuodesta tai ennen kesälomaa. Nyt on sellainen olo, että eikös nämä tämän kalenterivuoden hommat ole jo taputeltu. Mutta vielä pitäisi sitkailla…
Joulun odotusta.
Otsikossa mainittu Raw Power on kappale samannimiseltä Iggy & Stooges –yhteyeen levyltä vuodelta 1973. Ja kyllä lähtee…
Miten sitten meillä? Aamukahvit pötsiin, takinkaulukset ylös ja baanalle. Tämän mahdollistaa yhteiskunnan infrastruktuuri, meiltä löytyy aurauskalustoa, autoissa on talvirenkaat ja talven kanssa on opittu elämään. Ja sitten vielä tämä asenne (vrt. otsikko).
Kuulin, että VR:ltä joku delegaatio on menossa tutustumaan Venäjän rautatiesysteemiin ja sen toimivuuteen talvella. Tätä opintomatkaa ei voi pitää turhana, koska naapurimaa saa junat hyrräämään vaikka Siperiassa. Eli taas se Siperia opettaa suomalaisia.
Minulle on käynyt taas tämä klassinen ilmiö, että alkaa olla ruuti loppu (raw power vähissä), kuten usein loppuvuodesta tai ennen kesälomaa. Nyt on sellainen olo, että eikös nämä tämän kalenterivuoden hommat ole jo taputeltu. Mutta vielä pitäisi sitkailla…
Joulun odotusta.
Otsikossa mainittu Raw Power on kappale samannimiseltä Iggy & Stooges –yhteyeen levyltä vuodelta 1973. Ja kyllä lähtee…
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Can I Play with Madness?
ORGANISAATIOKÄYTÄNNÖISTÄ, OSA 2
Nyt organisaatiokäytännön osaan kaksi. Sodankäynti perustuu siihen, että etulinja (meillä vaikka se porukka, joka yrittää hankkia massia muulle yhteisölle, jota ilman yhteisömme ei ihan oikeasti pärjää) silloin tällöin tarvitsee taistelussaan avuksi muuta porukkaa, ns. tukitoimintoja. Sodankäyntimaailmassahan tämä tarkoittaa sitä, että saamme sapuskaa, lääkintähuoltoa, ammuksia tai vaikkapa epäsuoraa tulta haluttuna hetkenä vaadittuun kohteeseen, jonne olemme hyökkäämässä. Mitä tämä tarkoittaa arkikielellä?
Meille se tarkoittaa sitä, että ennen H-hetkeä (= hakemuksen jättöpäivää) puulaakin johto on antanut ennalta kerrotun suunnitelman mukaan taustavaikutustukea valmisteilla olevista hankkeista yhteistyökumppaneille, teollisuudelle ja päättäjille. Tämä yleensä pelaa hyvin, jos asiasta kerrotaan ajoissa rehtorille/dekaanille etc. vastuuhenkilöille/vaikuttajille, jotka nujakoivat oikeissa seurapiireissä. Tietysti edellyttäen, että nämä osaavat lobata asiansa hissimatkan aikana ilman seitsemän tunnin veret seisauttavia kalvosulkeisia, joista kuulemma tunnistaa suomalaisen Brysselin lobbaajan. Onneksi meillä tuntuvat osaavan.
Sen sijaan talousjuttujen ja uusien hankkeiden sopimustekniikkaan liittyvissä asioissa on meillä joskus viiveitä. Asiat ovat toki välillä pirun hankalia, eikä niitä kaikkia voi etukäteen mallintaa, mutta siltä joskus harmittaa, että niiden hoitaminen prosessissa tuppaa kestämään lähes yhtä pitkään kuin tämä helppo ulkoisen rahan hankinta. Ilokseni olen pannut merkille, että tämä asia yhteisössä on tiedostettu ja sen resursointia ollaan parantamassa. Etulinjan vinkkelistä katsottuna; täällä ei syyllisiä kaivata, vaan Lahtista ja konekivääriä (=tulivoimaa).
Jotenkin pitää saada aikaan kombinaatio alkaen tiedekuntatason yhteisestä juonesta (siis ilman laitossiiloja), joka johtaisi luontevasti yliopistotason kokonaisuuteen, jossa eri osaamisryppäät täydentäisivät toisiaan ja saataisiin aikaan poikkitieteellistä yhteistyötä (win-win) ja uudenlaisia vaikuttavia tutkimusprojekteja.
Suoritin varusmiespalvelukseni aikoinaan Panssariprikaatissa (siis paljon ennen nykyisiä valmiusprikaateja), jossa tämänkaltainen kokonaisuus (=yhteistoimiinta) oli hallinnassa. Perusideana oli, että se vaadittu läpimurto tehdään ihan tosissaan eri aselajien yhteisellä atakilla. LUTin tapauksessa siis eri tiedekuntien yhteisellä osaamisella/tekemisellä. Mutta askel kerrallaan, laitetaan ensin tiedekuntatason yhteistyö esimerkillisen hyväksi. Mutta kovaa harjoittelua tämä yhteistoiminta ainakin Panssariprikaatissa vaati...
Ruudinpolttoaihe lopetetaan nyt, mutta menköön tämä hylsyissä kahlaaminen vielä tulevan itsenäisyyspäivän piikkiin.
Otsikossa oli muuten Iron Maidenia. Ja vastuksena otsikon kysymykseen, että ihan hyvin voi…
Nyt organisaatiokäytännön osaan kaksi. Sodankäynti perustuu siihen, että etulinja (meillä vaikka se porukka, joka yrittää hankkia massia muulle yhteisölle, jota ilman yhteisömme ei ihan oikeasti pärjää) silloin tällöin tarvitsee taistelussaan avuksi muuta porukkaa, ns. tukitoimintoja. Sodankäyntimaailmassahan tämä tarkoittaa sitä, että saamme sapuskaa, lääkintähuoltoa, ammuksia tai vaikkapa epäsuoraa tulta haluttuna hetkenä vaadittuun kohteeseen, jonne olemme hyökkäämässä. Mitä tämä tarkoittaa arkikielellä?
Meille se tarkoittaa sitä, että ennen H-hetkeä (= hakemuksen jättöpäivää) puulaakin johto on antanut ennalta kerrotun suunnitelman mukaan taustavaikutustukea valmisteilla olevista hankkeista yhteistyökumppaneille, teollisuudelle ja päättäjille. Tämä yleensä pelaa hyvin, jos asiasta kerrotaan ajoissa rehtorille/dekaanille etc. vastuuhenkilöille/vaikuttajille, jotka nujakoivat oikeissa seurapiireissä. Tietysti edellyttäen, että nämä osaavat lobata asiansa hissimatkan aikana ilman seitsemän tunnin veret seisauttavia kalvosulkeisia, joista kuulemma tunnistaa suomalaisen Brysselin lobbaajan. Onneksi meillä tuntuvat osaavan.
Sen sijaan talousjuttujen ja uusien hankkeiden sopimustekniikkaan liittyvissä asioissa on meillä joskus viiveitä. Asiat ovat toki välillä pirun hankalia, eikä niitä kaikkia voi etukäteen mallintaa, mutta siltä joskus harmittaa, että niiden hoitaminen prosessissa tuppaa kestämään lähes yhtä pitkään kuin tämä helppo ulkoisen rahan hankinta. Ilokseni olen pannut merkille, että tämä asia yhteisössä on tiedostettu ja sen resursointia ollaan parantamassa. Etulinjan vinkkelistä katsottuna; täällä ei syyllisiä kaivata, vaan Lahtista ja konekivääriä (=tulivoimaa).
Jotenkin pitää saada aikaan kombinaatio alkaen tiedekuntatason yhteisestä juonesta (siis ilman laitossiiloja), joka johtaisi luontevasti yliopistotason kokonaisuuteen, jossa eri osaamisryppäät täydentäisivät toisiaan ja saataisiin aikaan poikkitieteellistä yhteistyötä (win-win) ja uudenlaisia vaikuttavia tutkimusprojekteja.
Suoritin varusmiespalvelukseni aikoinaan Panssariprikaatissa (siis paljon ennen nykyisiä valmiusprikaateja), jossa tämänkaltainen kokonaisuus (=yhteistoimiinta) oli hallinnassa. Perusideana oli, että se vaadittu läpimurto tehdään ihan tosissaan eri aselajien yhteisellä atakilla. LUTin tapauksessa siis eri tiedekuntien yhteisellä osaamisella/tekemisellä. Mutta askel kerrallaan, laitetaan ensin tiedekuntatason yhteistyö esimerkillisen hyväksi. Mutta kovaa harjoittelua tämä yhteistoiminta ainakin Panssariprikaatissa vaati...
Ruudinpolttoaihe lopetetaan nyt, mutta menköön tämä hylsyissä kahlaaminen vielä tulevan itsenäisyyspäivän piikkiin.
Otsikossa oli muuten Iron Maidenia. Ja vastuksena otsikon kysymykseen, että ihan hyvin voi…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)