HOLIDAYS IN THE SUN

Palataan vielä vähäksi aikaa Rodokselle, jonne edellisessä blogissa jo päästiin.

Keskiviikkona sateli pitkin päivää ja oli harmaata. Joutessamme hurautimme paikallisbussilla Lindoksen kylään. Se oli varsin äkkiä nähty, ei kun takaisin. Samalla reissulla aloin miettiä alueen ja saaren historiaa ja paljon puhuttuja myyttejä. Myyttejä oli vieläkin myynnissä lähes joka puodissa. Mythos on paikallista bisseä ja varsin hyvää sellaista.

Muutaman Mythoksen jälkeen pohdin legendaa Rodoksen kolossista. Mahtaa olla huijausta koko juttu. Uskoakseni pari tuhatta vuotta sitten, tai joskus niillä kieppeillä, Rodos oli koko alueen sateisin saari. Koska kauppayhteydet silloiseen tunnettuun maailmaan olivat kuitenkin jo olemassa, niin kreikkalaiset, nuo ovelat veitikat, kehittävät tarinan hienosta nähtävyydestään kolossista, jota kiertelevät kaupustelijat sitten levittivät eteenpäin. Kauppayhteyksien vuoksi saarelle oli saatu muutama laivalastillinen raakakumia, joka oli paikallisille myyty lakritsana. Kumin maku ei hurmannut paikallisia ja huijausta jatkaakseen he alkoivat viritellä kumikuoria sidottavaksi nahkasandaalien päälle. Nyt oli busineksen paikka: kolossilegenda imi paikalle turisteja ja sadetta helpottaakseen näille rassukoille myytiin kalosseja. Olipa oiva kusetus! Alla kuva myyttisestä kalossista.

Sadepäivän iltana lähdimme iltasapuskalle. Olimme juuri saaneet tilattua safkat kun kuului THUNDER! ja lähes koko kaupunki meni pimeäksi. Ruokaa kuitenkin saatiin nopeasti (keittiössä oli kaasuhellavehkeet) ja söimme poikkeuksellisen pimeässä eli romanttisesti. Kun maukkaat ruuat oli hoideltu, sähköt saatiin päälle ja tuli laskun maksamisen aika. Ravintolan isäntä itse tuli vielä pahoittelemaan sähkökatkoa laskua tuodessaan ja manasi maansa systeemejä. ”Kun miekii niin paljon veroja maksan, niin valtio ei saa tehdyksi edes kunnollista sähköverkkoa” meuhkasi ukko. Tuli siis tavattua äärimmäisen harvinainen henkilö - kreikkalainen veronmaksaja. Itse asiassa joka päivä mekin ostettiin ja maksettiin jotain, mistä ei tullut kassakuittia…

Loppuviikosta tuli silmäluomiini jotain ärtymystä. Lääkäriin menoa arastelin, kuten olin herennyt ujoksi siellä parturissakin. Kaupungilla olin katsellut lääkärien nimikylttejä ja ainoa mieleen jäänyt nimi sen alan taiteilijoista oli Vilkaistaankos Genitaalias. Lienee hän perehtynyt paremmin niihin alempiin ripsiin.

Kreikkalaisten näkemys ergonomiasta poikkeaa suomalaisesta. Alla on kuva hotellihuoneemme vessasta. Pääosa maailman ihmisistä on oikeakätisiä. Vasenkätisistäkin ymmärtääkseni varsin pieni osa on sellaisia, joilla vasen käsi on kiinnitetty vasempaan lapaluuhun selän puolelle. Tästä olisi kuitenkin hurjasti hyötyä, mikäli yrittää jotenkin saada kaapaistuksi muutaman ruudun emboa kuvassa esitetystä wc-paperitelineestä.

Juttuni muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla yhä paskemmiksi - tiedän. Huomenna aloitan vuorotteluvapaan ja lopetan Separoinnin. Samalla lopetan myös näiden blogien kirjoittamisen. Tulihan näitä jo toista sataa kappaletta kirjoitettua. Tämä piisaa yhdeltä artistilta. Kiitos teille kaikille juttujeni lukemisesta! Toivottavasti edes joskus piristi.


Blogin nimenä on tällä kertaa laulu- ja soitinyhtye Sex Pistolsin klassikkokappale. Päätän lähetykseni täältä tähän.

GET A HAIRCUT AND GET A REAL JOB

Olin viime viikon lomilla Kreikassa vaimoni kanssa kahdestaan. Mukavan eksoottisella Rodoksen saarella, jossa ei monikaan ole käynyt, paitsi ehkä puoli Suomea niiden 49 vuoden aikana, jolloin se on Suomesta lomakohteena ollut. Jo Rodoksen lentokentällä toivottelivat kohteliaasti tervetulleeksi. Tullimiehen nimi oli Rassataankos Hanurias, mutta onneksi hän ei minua pysäyttänyt.

Rodos paikkana oli juuri sellainen kuin olimme suunnitelleetkin. Odotusarvona oli, ettei siellä voi tai tarvitse tehdä mitään. Paitsi istuskella lämmössä ja katsella aurinkoa ihan livenä, eikä kuvista, kuten Suomessa on koko vuosi tehty.

Ensimmäisenä iltana käytiin syömässä hotellin lähellä ravintolassa, jossa oli bändi. Vikkeläsorminen kielisoitintaiteilija vatkasi mitä lie tsirtakiaan/tsatsikiaan kuin nuorempi Angus Young (AC/DC). Kaverina tällä soittajalla oli heppu, joka soitti bassokompit jollakin pikkuisella syntikalla. ”Kitaristin” huilaillessa syntikkasälli pääsi soolouralle. Hänen vetäessään veikeällä suomenkielellä Paula Koivuniemen kappaleen Perhonen putosin ihan kympillä. Huikea veto!

Mukavia nämä kreikkalaiset. Jo kolmantena päivänä järjestivät olomme kotoisaksi ja tilasivat raikkaan ukkoskuuron. Oli kuulemma ensimmäinen sade siellä viiteen kuukauteen… meillä oli vissiin viimeiset viisi kuukautta vain satanut. Aamulla ei kuitenkaan vielä satanut. Kävelimme sataman kieppeillä kapeaa kujaa pitkin. Paikallisen baarin sisäänheittäjä, varttuneempi ukko, pysäytti minut sanoen ”Minä tiedan, sina haluta kylma kalja, miksi sina ei pysahdu?”. Millaisia ajatustenlukijoita ovat nämä välimerelliset kansalaiset! Äijä puhui asiaa, mutta kello oli vasta 10 (aamulla). Olisi tullut kysymään pari tuntia myöhemmin.

Sitten otsikon pariin. Kävin Rodoksella parturissa. Mukava parturirouva klipsutti tukkani lyhyeksi, vaikka olin englanniksi selittänyt, että vähän pitempikin hippitukka olisi minulle käynyt (siis tukka takana – elämä edessä). Trimmasi kuitenkin näppärästi samalla myös kulmakarvat. Minulla oli pikkuinen parransänki ja ajattelin ehdottaa parranajoa samaan hintaan, mutta en uskaltanut. Mitä jos englanninosaaminen ei rouvalta riitäkään? Tiedä sitä, mistä olisi ajellut. Olisin voinut kohta olla kuin Harrison Ford elokuvassa Takaa ajettu.

Otsikossa on George Thorogoodin kappale. Se sopi tähän parturiosuuteen. Ja onhan siinä sisältöä muutenkin…

LINEAARINEN REGRESSIO VAI ANIMAALINEN AGGRESSIO?

Uittoyhtiö on työllistänyt minua viime aikoina sen verran tanakasti, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan. Tai itse asiassa olen kirjoittanut ihan hirmuisen määrän sivuja ja power point-esityksiä ynnä muuta tuubaa, mutta pääosin työhöni liittyen. Separointi rules!

En usko, että niitä työstooreja ja muita tekemisiä kannattaa tällä palstalla repostella. Ne ovat vielä tylsempiä juttuja kuin nämä blogit, jos ikinä mahdollista. Uskokaa miuta.

Otsikkoon liittyen; lineaarinen regressio ei ole ihan vähään aikaan riittänyt. On pitänyt laittaa kehiin koko henkilökohtainen animaalinen aggressio, että saisi tämän mättämisen jengoilleen edes lähes aikataulussa. Tämä muuten sopii hyvin tähän jumalaisen valoisaan ja aktivoivaan vuodenaikaan – my ass! Viime viikkoina on pitänyt käydä aurinkoakin katsomassa googlesta, kun sitä vanhaa kunnon mollikkaa ei ole Suomen taivaalta tavattu.

Keskiviikkona, siis eilen, kävi hirmu tuuri. Tulin kotiin pajalta ja mystinen kirjekuori oli odottamassa. Katselin sitä epäillen - mitähän helvettiä sitä on tullut taas tilattua? Mutta kirjeessä olikin palkinto! Olin hätäpäissään osallistunut Radio Rock kanavalla olleeseen kilpailuun, jonka oli masinoinut ruåtsalainen kaljafirma Sofiero. Kisassa haettiin heppuja nimikkeellä ”Luova johtaja” määräaikaiseen työsuhteeseen. Mainoksessa oli hyviä tarinoita (kaljafirman luonteeseen liittyen) sekoittamalla sanat luova ja juova. Tämä on tuttua.

Anyway. Kirjekuoressa oli nimelläni ja puhelinnumerollani varustettuna muutama kymmenen käyntikorttia nimikkeellä Luova johtaja. Kortissa on RadioRockin ja Sofieron logot. Aika makee, herättänee kateutta levottomassa toveripiirissä. Ja koko setti oli siinä, aikuisten oikeesti en varmaankaan pääse oikeeseen määräaikaiseen työsuhteeseen RadioRockin & Sofieron mannekiiniksi. Ihana vaimoni sanoi asiasta, että ”sen kerran kun sie Vesa jotain jossain voitat, niin et sitten silloinkaan mitään hyödyllistä.” Olisin ehkä mieluummin voittanut 7 oikein lotossa, mutta… oli tämäkin hienoa!

Kuten olen aikaisemminkin todennut, elämme kriittisiä aikoja. Tähän aikaan vuodesta illat ja miehet pimenevät samaa tahtia.

Keep on Rocking!

VUOSI 2030 ESITTÄYTYI SALISSA 2310

Eduskunnan tulevaisuusselonteon aluetilaisuuksien sarja alkoi maanantaina 24.9.2012 Lappeenrannassa. Tapahtuma veti Lappeenrannan teknillisen yliopiston saliin 2310 mukavasti osallistujia.

Tapahtumasarjan idea on hyvä. Jalkauttamalla toimintaa tällä tavalla eri puolille maata saadaan kuuluviin kohtuullisen kattavasti erilaisia ideoita ja ajatuksia linkitettäväksi ne osaksi tulevaisuusselontekoa, joka taas ohjaa maamme tulevien hallitusten ohjelmia. Samalla kansalaiskeskusteluun saadaan mukaan monenlaisia mielipiteitä, joilla on hyvät mahdollisuudet jalostua toimenpiteiksi, joiden avulla Suomi pysyy pinnalla jatkossakin.

Aluetilaisuuksilla on omat teemansa. Lappeenrannan tapahtuman teema oli ”niukkuuden mahdollisuudet.” Teema sopii erinomaisesti Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle, koska se liittyy yliopiston kärkiosaamisiin, kuten esimerkiksi energiatehokkuuteen, hajautettuun energiantuotantoon ja erotustekniikoiden hyödyntämiseen prosessien materiaalitehokkuuden parantamisessa ja vesiosaamisessa. Nämä ovat avainasioita myös globaalisti. Mutta sama teema on tärkeä koko Suomelle ja ”niukkuuteen” perustuvien puhtaan teknologian yritysten osaamiselle on kysyntää maailmalla.

Tilaisuus oli varsin hyvähenkinen ja myönteinen. Monessa puheenvuorossa otettiin esille suomalainen luotettavuus ja osaamisen aikaansaama itsetunto, joilla voimme erottua eduksemme niukkuuden osaajina maailmalla. Innovaatiot syntyvät niukkuudesta, uskon tähän itsekin. On kuitenkin kansallinen etumme mukaista, että teollisuuden ja heidän asiakkaidensa kohtaamisen rajapinnassa syntyvien innovaatioiden tukena on kansallista tieteellistä osaamista, jolla voidaan vauhdittaa ratkaisujen kysynnän ja osaamisen tarjonnan välistä vuoropuhelua. Aiemman esimerkkini mukaisesti energiaan ja erotustekniikoihin liittyvät osaamiset ovat hyvin yleiskäyttöisiä ja tämä tutkimukseen perustuvan osaamispohjan laajentaminen ja syventäminen ovat tärkeitä. Niillä ei ratkaista ainoastaan tämän vaalikauden haasteita, vaan pitkäjänteisen tutkimustyön avulla pitäisi jo nyt rakentaa edellytyksiä vuotta 2030 varten.

Tapahtumassa nousi esille idea ”ekologiasta ennen ekonomiaa.” Eli kestävän kehityksen rajat ja mahdollisuudet pitää ottaa huomioon kaikessa, jolloin joudumme niin kansakuntana kuin ihmiskuntanakin tekemään valintoja. Niukkuuden kääntäminen kilpailueduksi on mahdollista. Samalla pitäisi kuitenkin kansallisen uskottavuuden nimissä ottaa uusia teknologioita ja toimintaprosesseja ensiksi käyttöön Suomessa, vaikka se vähän aluksi maksaisikin. Ei ole uskottavaa yrittää myydä muille laitteita ja ideologiaa, jos sitä ei uskalleta ensiksi ottaa käyttöön kotipesässä.

Tilaisuudesta jäi myönteinen vire. Kaikkea ei voida tehdä, mutta on syytä uskoa, että moneen niukkuuden teeman asiaan voidaan itse vaikuttaa. Ei vatuloida vaan aletaan tehdä. Nyt. Ennen vuotta 2030 osaaminen on kehittynyt niin Suomessa kuin muuallakin ja suuriin haasteisiin on löydettävissä ratkaisuja, muitakin kuin nyt käsillä olevat.

VIELÄ VIHREÄMPI KAMPUS

Huh. Viime tiistaina loppui vaellukseni Vuoden yliopistolaisena, kun uusi freesi valinta julkaistiin. Onnea vaan Kuisman Mikolle; hän on erinomainen valinta. Tämä ei minun kohdalta tarkoita sitä, että palaisin vuoden kestäneen ”empaattisen kivakauden” jälkeen omaksi synkäksi itsekseni siitä huolimatta, että joskus opiskeluaikoina kilvoittelinkin lääninsynkkiön tittelistä muutaman muun umpimielisen toverini kanssa. Eiköhän tämä häsläämiseni jatku lähes ennallaan.

Söin viikolla lounaaksi annoksen nimeltään kukkoa viinissä. Aikuisten oikeasti; siitä oli pirun hankala löytää sitä kukkoa ja vielä hankalampi oli löytää tai maistaa viiniä. Voisiko tätä jaloa klassikkoruokaa jalostaa perusinsinööreille, etenkin mökkikäyttöön, muotoon rokkikukkoa kaljassa? Siis rammari pöydälle ja keissi auki.

Viikolla osallistuin myös Green Campus konseptin edistämisen kehittämispalaveriin. Mukavahenkisessä tilaisuudessa ideoitiin lisää vihreyttä Skinnarilaan. Ehdotin, että kampusalueella ei saisi myydä enää muuta tupakkia kuin vihreää Norttia (onko sitä enää?). Massiiviset parkkipaikat, etenkin Saimaan AMK:n takana, voisi päällystää vihreällä asfaltilla, jollaista kuulemma löytyy.

Kehittämispalaverissa pohdittiin myös keinoja, joilla innovaatioympäristölle tyypillistä eri alojen asiantuntijoiden kohtaamisia voisi lisätä. Tämä onnistuu helpoiten sulkemalla vuoroviikoin aina yhden rakennusvaiheen vessat, jolloin hätä keinot keksii, eli on pakko siirtyä asioimaan jonnekin muualle – ja ehkä tavata uusia mielenkiintoisia työtovereita eri tiedekunnista ja laitoksilta.

Perinteisillä tehtaan porteilla oli jo kauan aikaa sitten infotauluja, joissa kerrottiin, montako työpäivää on tehty ilman työtapaturmia. Samaa ideologiaa voisi käyttää kääntäen yliopistolla. Asennetaan pääsisäänkäynnin yhteyteen hyvin näkyvään paikkaan infotaulu, jossa kerrotaan, montako päivää on kulunut edellisestä keksintöilmoituksesta. Kun luku kasvaa, niin oman organisaation innovaattoreille luulisi tulevan paineita laittaa uusia ideoita prosessiin, ettei häpeällinen luku enää kasvaisi. Teknologia- ja innovaatiopalveluissa Tanjalla ja Terolla olisi nappi, josta taulun saa nollata aina kun uusi keksintöilmoitus kirjataan vastaanotetuksi.

Vihreän kampuksen pitäisi sisältää myös rentoja ja ainakin lievästi itseironisia piirteitä. Innovaatiotutkimuksissa on moneen kertaan osoitettu, että rento ja avoin ilmapiiri auttavat innovaatioiden ja huippututkimuksen luomisessa. Edellä kuvattua näyttöä voisi käyttää tässäkin. Montako tuntia/päivää/viikkoa/kuukautta on kulunut ilman yhtään hyvää ideaa?

Huomaan kyllä itsekin, että olipa surkea kirjoitus tällä kertaa. Minulle voisi blogiin laittaa mittarin, että montako ihan paskaa juttua on tullut kirjoitettua siedettävien/kelvollisten välissä.

I DON'T WANNA BE A ROCK'N'ROLL STAR

Halloota lukijat, I´m back. Viime aikoina Uittoyhtiömme on sen verran työllistänyt miuta, että tähän arveluttavaan harrasteeseen – blogeiluun - ei ole ollut aikaa. Halustahan ei tämäkään ole kiinni.

Hieman jutun otsikkoon liittyen tein seuraavan havainnon. Yliopiston 1. ja 2. rakennusvaiheen yhdistävälle käytävälle oli ilmaantunut julistegalleria otsikolla LUT Science Supertars, jossa nostettiin esille viime aikoina erityisen mainioon iskuun päässeitä tieteentekijöitämme. Tämä oli erinomainen idea; olen vakaasti sitä mieltä, että useimpien asioiden pitää henkilöityä.

Samalla voitaisiin kuitenkin nostaa esiin lukuisa joukko niitä yhteisömme jäseniä, jota mahdollistavat tämän ja monen muunkin menestyksen. He ovat usein luonteeltaan sellaisia, ettei heitä paljoa korokkeilla ja frameilla näy, mutta ilman heidän panostaan/tukeaan huipputuloksia ei saavuteta. Tiimityötähän tämä loppupelissä kuitenkin on.

Toisessa ääripäässä galleriaa voisi olla ns. varoittavat tapaukset. Siellä voisi olla vaikka miun kuva otsikolla ”In Finnish we could call him The Valetohtori”. Ja onhan näitä muitakin variaatioita tästä teemasta, vaikkapa ”The best known LUT alumnis”…

Takaisin otsikkoon. Joo. Olisin halunnut rokkitähdeksi, mutta kun ei osaa soittaa eikä laulaa, niin siihen ei ole edellytyksiä. Otsikon kappaleen päräytti ilmoille laulu- ja soitinyhtye Peer Günt jo vuonna 1985. Toimii kympillä vieläkin.

BACK IN THE U.S.S.R

Tällä viikolla valtakunnan mediassa oli keskustelua asiasta, jota ei saa mainita, koska Suomen imago ja ulkoinen kuva saattavat siitä kärsiä. Ja meille kerrottiin, että se on paha juttu, jos näin käy. Ja kun niin kerrottiin, niin sen täytyy olla totta. Ei kai fiksut ihmiset omia kansalaisiaan kuseta?


Asian otti esille myös suomalainen komissaari. Tämä komissaari-virkanimike ei liity jutun otsikkoon. Varmaankin hän otti sen asian esille, siis sen josta ei saa puhua, lähinnä virkansa puolesta.

Ja kotimaassa poliitikot olivat pääosin samaa mieltä. Olipa demokraattinen veto liittyen asiaan, josta ei sitten keskustella.

On jännää, että Suomi, joka ainoana maana on pitänyt budjettikuria ja hoitanut hommansa SOPIMUKSEN MUKAISESTI, ei saa yhtään kuittailla niille, jotka eivät ole siihen pystyneet. Maksamaan ja takaamaan olemme kuitenkin kelvollisia ja jopa toivottuja.

Uskoin ennen olevani isänmaallinen; nyt tuli lunta tupaan. Olen taas hölmöillyt ainakin kahteen kertaan pahasti ja vaikuttanut negatiivisen Suomi-kuvan syntymiseen kirjoittaessani tätä blogia (jutut No more Mr Nice Guy / 15.12.2011 ja Eurommeko viidakkoon menevät / 1.8.2012.) Ja sitten tämä juttu - HUH!

Vilpittömät pahoitteluni Suomi.

Jutun otsikko ei sisällä mitään viittauksia nykyiseen tai entiseen kansalliseen ulko- tai talouspoliittiseen viestintään, YYA-sopimukseen, UKKhon tai ylipäätään mihinkään. Se oli vain lainattu laulu- ja soitinyhtye Beatlekselta.

Jos tälle palstalle ei tule uusia juttuja tai ne vanhatkin poistuvat, niin demokratia on toiminut ja Suomi-kuva säästynyt tulevilta mokauksiltani…

LONDON CALLING

Urheilua pukkaa tänä vuonna telkkarista tanakasti. On ollut kiekkoilun MM-kotikisat, yleisurheilun EM-kotikisat ja lopuksi vielä Lontoon olympialaiset.


Eivät nämä edellä mainitut kisat ole ihan nappiin menneet suomalaisilta. Eivät ne minusta ole menneet huonostikaan, mutta kansakuntamme geeniperimän mukaan pitäisi pärjätä aina hirmuisen hyvin. Odotukset ovat aina kovia, liian kovia. Kyllähän viisi miljoonaa suomalaista aina reilua miljardia kiinalaista vastaa urheilutatameilla.

Miten kisoissa pärjätään? Lajeissa, joissa mitataan aikaa tai matkaa (pituus eli korkeus) monet mitalipallille asti päässeet urheilijat tekevät usein jo ennen finaalia (siis alku- tai välierät, semifinaalit) omia henkilökohtaisia ennätyksiään, maansa ennätyksiä jne. Yksi esimerkkilaji tästä on uinti, mutta yleisurheilussakin monet menestyjät paukattavat sattumalta juuri oikeana päivänä sen parhaan tuloksensa. Jos niillä ei sitten pärjää finaalissa, niin sitten ei mahda paremmilleen mitään. Jotkut ovat läpi vuoden riittävän kovassa kunnossa ja menestyvät rutiinin mukanaan tuomalla varmuudella parhaimmillaan vuodesta toiseen.

Onko edellisen kappaleen ihmettelyllä mitään yhteyttä työelämässä pärjäämiseen? Osa jaksaa rutiinilla painaa vuodesta toiseen kovalla sykkeellä (kunnes joko pää tai kroppa hajoaa) ja osa tekee hurjia tuloksia projektiluonteisesti välillä hieman happea haukkoen. Itse olen pyrkinyt nauttimaan palkaksi kutsuttua urheilijan apurahaa mahdollisimman vanhoilla näytöillä. Perinteisen urheilijakommentin voin sopeuttaa omalla kohdallani muotoon ”En tee edes parastani; katsotaan milloin se uittoyhtiön johdolle riittää.”

Eilen Suomi sai ensimmäisen olympiamitalinsa, Tuuli Petäjä lautaili hienosti hopealle. Nettikirjoittelussa tänään purjelautailua on arvosteltu lajia marginaalilajiksi. Ei tuo minusta helpolta kurvailulta näyttänyt. Lähtöjä oli aikamoinen määrä ja missään niistä ei saa hölmöillä pysyäkseen mitalin tuntumassa. Aika paljon pitää yhdistää taktista silmää ja kuntoa. Hieno suoritus suomalaiselta, kun meillä sekä järvet ja meri ovat umpijäässä kuukausikaupalla verrattuna useimpiin kilpaileviin merivaltioihin. Monessako maassa harrastettiin muuten kilpatasolla murtomaahiihtoa 1970-luvulla, jolloin Suomi siinä mainiosti pärjäsi. Miten siis määritellään marginaalilaji?

Jutun nimi tulee laulu- ja soitinyhtye Clashiltä, joka on tehnyt parempiakin biisejä kuin London Calling.

EUROMMEKO VIIDAKKOON MENEVÄT eli EVM

Kesäloma oli ja meni. Loma teki hyvää keleistä huolimatta. Lomalla tuli kuunneltua metsäratiota eli radiota metsän äärellä. Lähes koko heinäkuun uutisantina oli tämä ihmeellinen veivaus Euroopan Vakaus Mekanismista eli EVM:stä. Kiire tuli senkin kanssa. Sitoumuksia ja päätöksiä piti nopeasti saada aikaiseksi, lopulta piti käyttää vielä aikaa sen pohtimiseen, että mitä oikein tuli päätettyä. Samalla asialla lopulta hätyytettiin eduskunta kesälomilta koolle.

Jotenkin moinen hoppuilu tuntuu oudolta. On vaikea uskoa, että isot asiat kaatuvat syliin ihan yllätyksenä. Espanjan rahantarve oli varmasti asiantuntijapiireissä arvattavissa. Ja pitäisi sitä osaamista myös EU:n omista organisaatioista löytyä. Vai oliko taktiikkaa heittää homma pöytään juuri ennen eurooppalaisia kesälomia?

Suomi hoiteli aikanaan omat pankkikriisinsä ja -tukensa lähes kotikutoisesti 1990-luvulla. Tuntuisi veronmaksajana paremmalta, että yhteisillä tukipäätöksillä taattaisiin vaikkapa tuettavan maan kansalaisten pankkitalletukset, eikä pankkien (siis yritysten) epäonnistunutta liiketoimintaa. Muuten käy niin kuin Kreikassa, jossa kansalaiset nostivat talletuksensa pois pankeista kurjistaen tilannetta vielä entisestään.

Kirjoitin vuosi sitten mökkeilyyn liittyvästä omavaraisuudesta. Sieltä löytyy puuta, kalaa ja yhden kerran oluttakin on metsä antinaan suonut. Tänä kesänä omavaraisuusvalikkoon tuli lisäksi mummo. Löysimme taannoin eksyksissä olevan mummon mökkitiemme päästä. Hän oli lähtenyt sienireissulle, eksynyt ensin porukasta ja sitten vielä muutenkin. Ja tietysti ei ollut kännykkä mukana. Onneksi hän muisti numeroita ja muutamalla soitolla saimme koordinaatit, minne hänet voi viedä. Se oli päivän hyvä työ.

Lomalla aloitin taas yhden kappaleen uudelleenriimittelyn. Kohteena oli Eppu Normaalin Tahroja paperilla. Kertosäkeeseen laittelin:

On tahroja hanurissa, älä siis suutu.
Ei stringit pesemällä puhtaaksi muutu.

Ei toimi auto, meidän hoppamme.
Ei kypsää ollut hernesoppamme.

Mutta siihen se vähäinenkin luovuus taas kerran tyssäsi.

SUURI ROCKJUOMA-ARVOSTELU, OSA 2

Löytyyhän näitä bändien nimikkoputeleita lisääkin. AC/DC-nimellä myydään useampaa sorttia viinejä, joista tässä on esillä esimerkit sekä punaisesta että valkoisesta. Plussaa siitä, että tavaraa on tarjolla kahta eri versiota (eri rypäleet) sekä valkoisena että punaisena. Ei tästäkään bändistä ensimmäisenä viinit tule mieleen, joskin yhtye ei ole aikoihin ollut kovin toxic, vaan enemmänkin tullut kuuluisaksi vankasta työmoraalista ja fiksuista hommista. Bon Scott piti aikoinaan huolta lavantakaisesta viihde-elämästä, mutta viime vuosina lienee ollut varsin rauhallista.

Arvostelu / valkkari ”Thunder Struck”

Mielikuva: Ymmärrettävä, hyvin nimetty

Etiketti: Hieno keikkakuva *****

Maku: Harasoo, viini bändiä kuivempi (ja se on nyt OK) ****

Rypäle: Chardonnay, Australia. 2011

Hämmentävää: Tässä tapauksessa tietysti aussiviini. Korkissa bändin logosalama!
Plussaa nimestä!

Arvostelu / punkku ”Back in Black”

Mielikuva: Ymmärrettävä, tälläkin hyvä nimi

Etiketti: Klassinen keikkakuva *****

Maku: Oleellisesti kevyempi kuin bändi itse ***

Rypäle: Shiraz, Australia, 2011

Hämmentävää: Tietysti aussiviini. Korkissa logosalama!
Plussaa nimestä!

AC/DC-pullojen pers-etiketeissä on kannustava teksti: ”The band recommends enjoying it with music loud and like an AC/DC concert it´s perfect…”

Sitten vielä lopuksi katsaus kotimaan kamaralle. Esimerkkinä on mainio lappeenrantalainen rytmiorkesteri Madred, nuo trash-metallin tulevaisuuden universaalit toivot ja alakylän pitkätukat. Koska bändi saattaa (vielä) olla vähemmän tunnettu joissain piireissä, niin alla myös kuva bändistä (Lemin keikalta 2011).

                                  

Yhtyeen nimikkojuomaesimerkkinä toimii klassinen pussikalja, joka on suosittu myös monien muiden yhtyeiden joukossa. Lienee hankala rekisteröidä yhdelle yhtyeelle? Madred-pussikalja?

Arvostelu:

Mielikuva: Suoraviivainen ja rehellinen

Etiketti: Riippuu massin määrästä ja K-kaupan tarjouksista, who cares?

Maku: Turvallinen, varma *****

Rypäle: Paskan rypäleet - mallasohra maun takaa!

Hämmentävää: Klassikkovalinta Suomen musiikkipiireissä aina keskioluen vapauttamisesta saakka. Inspiroinut jo tuhansia muusikoita. Kotimaisuudesta plussaa.

Kirjallisuutta:
Engleheart, M. & Durieux, A.; AC/DC: Maximum Rock & Roll, ISBN 978-951-121-005-4, 2007

http://www.myspace.com/imadred

Hilpeetä suvea!

SUURI ROCKJUOMA-ARVOSTELU, OSA 1

Viinikauppaan on tullut viimeisen vuoden aikana muutamia viinejä, joita myydään kuuluisien bändien nimillä ja logoilla. Peruskuviona näyttää olevan se, että yhtyeen nimeä ja logoa hyödynnetään ihan kympillä (arvioitu lisähinta per pullo bändin nimenkäytöstä). Tykkään normaalisti chileläisistä punaviineistä, joka on taottu Cabernet Sauvignon rypäleistä; suoraviivaista, tanakkaa ja toimii. Ex-esimieheni Seppo Saarinen sanoi minulle aikoinaan, että normaali insinööri on tunteellinen kuin tavarajuna. Miksi silloin pitäisi alkaa hifistelemään vinkkujenkaan kanssa?

Koska en omaa kompetenssiä (tai hermoja) arvioida näiden jalojen juomien ja viinien yksityiskohtia, niin tehdään tässä arviot vakaalta Separaattori-pohjalta. Siis; millaisena viestinä kyseinen mehu/viini toimii yhtyeen antaman mielikuvan kautta?

Aloitetaan suoraan huipulta, Motörhead-punaviini. Mitä tulee mieleen tästä jumalaisesta laulu- ja soitinyhtyeestä? No, ensimmäisenä ainakin legendaarinen Lemmy Kilmister, jonka ruokavalioon ei ihan äkkiä osaisi punaviiniä yhdistää, muutamia muita kemikaaleja ehkä enemmän. Bändi on kovaääninen loistava legenda, mutta punaviini tällä nimellä…

Arvostelu:

Mielikuva: ristiriitainen

Etiketti: jylhä, bändin logo *****

Maku: ei huono, mutta kevyempi kuin yhtyeen reipas jylinä ****

Rypäle: Shiraz, Australia

Hämmentävää: brittiyhtyeen piti valita aussiviini, koska brittien rypäleet ovat…

Sitten toiseen ääripäähän, laulu- ja soitinyhtye Kissin nimeä kantava viini. Jotenkin tästä kevyehköstä tuotteesta tulee mieleen urbaani legenda (vai lieneekö ihan totta), että tämä bändi on tehnyt enemmän massia T-paitamyynnillä kuin musiikilla. Koska enää ei arvatenkaan tule riittävästi kummallakaan tavalla, niin sitten hankittiin muuta myytävää.

Arvostelu:

Mielikuva: Että sitten tämäkin…

Etiketti: jenkkinuorille tarkoitettu vai huumoria? *

Maku: ei potkua, mehumainen **

Rypäle: Zinfandel (California 2010)

Hämmentävää: Peripatrioottinen jenkkivinkku jenkkibändille, mutta miksi?


Alan kirjallisuutta:

Lemmy Kilmister & Janiss Garza: Lemmy, ISBN 952-471-678-X, 2005

David Leaf & Ken Sharp: KISS – Maskin takaa, ISBN 978-952-471-950-6, 2007


Jatkuu seuraavassa jutussa tai joskus. Tai sitten ei.

OLIKO S. RÄTY KUITENKIN VÄÄRÄSSÄ?

Kävin juuri Saksassa, Munchenissä. Siellä oli metsäteollisuusalan paritustapahtuma, jonka järjestivät yhdessä monet alan eurooppalaiset organisaatiot. Pidin tilaisuudessa neljän minuutin palopuheen (flash presentation), joka puheenjohtajamme kauhuksi venyi lähes kahdeksaan minuuttiin, mutta jäinpähän henkilönä mieleen. Puheeni oli juuri ennen lounasta, joten muutama kymmenen ihmistä saapui sinne myöhässä. Tavoitteenamme oli viritellä yhteisiä projektiaihioita uuteen EU:n Horizon2020 ohjelmaan. Uskoakseni niitä hankkeita tulee aikanaan yhtenä kymenä, myös Lappeenrantaan.

Seppo Räty, tuo hieno keihäänheittäjä ja tosimies, oli aikoinaan sitä mieltä, että Saksa on paska maa. Se oli hyvin sanottu. Nyt taas muutaman päivän Saksassa hilluneena, olen sitä mieltä, että Saksa on yksi helpoimpia maita työhön ja turismiin liittyen suomalaisille. Helppo sanoa, koska en ole kilpaillut samalla tavalla Saksassa kuin S. Räty. Tämä ei ole ensimmäinen huomioni tästä maasta, olen ollut täällä aika monta kertaa. Kaikki pelaa täällä kuin junan hissi kertakomennolla, ihmiset ovat pääosin ystävällisiä ja koko elämä on äärimmäisen helppoa. Aikataulut pitävät ja hintataso on Suomeen verrattuna varsin siedettävä. Vai mitä sanoisitte, kun oluen pääkaupungissa iso lager maksaa terassilla 2,40 €? Ja se tuodaan pöytään nopeasti, ystävällisesti ja nahkahousuihin pukeutuneena.

Sama taso liittyy ruokailuun. Ei ole mitään syytä hiipiä Mäkkärille syömään standardirojua, kun samalla hinnalla saa HYVIÄ paikallisia safkoja – ei muuta kuin valitsemaan. Toki ei ole haitaksi, jos tykkää sianlihasta ja haluaa syödä SUURIA annoksia, mutta siitähän mie tykkään. Wunderbaum! Munchenin lentokenttäsyöttölän (oli näilläkin oma panimo) listalla oli hauska annos persaukisille. Englanniksi (lainattu suoraan Airbrau-ravintolan ruokalistalta) homma menee näin: One glass of tap water, one bread roll and one cigarette to smoke outside. All this 0,95 €. Saksalaisen huumorin kukka, kova veto – tykkään kympillä! Hommahan on kuin Pahkasika lehdestä!

Seuraavaksi siirrytään saksalaiseen vessakulttuuriin, katso alla oleva kuva. Germaanit siis opettavat nykyään myös golfareita kusemaan kunnolla. Kerrankin mahdollisuus saada hole-in-one, vaikka pikkuisen pieleen menisikin! Kyllä tämä Saksa sitten osaakin olla järjestäytynyt yhteiskunta, tästä ei voi mieltään mitenkään pahoittaa. Enkä muuten nuole LUTin strategiajohtaja Saksan hanuria, vaikka tässä nyt paljon Saksaa kehunkin. Ja seuraavalla kerralla jotain ihan muuta.

JUHLAPERINTEISTÄ…

Kuuluisaa kirjailijaa lainatakseni taas minä niin mieleni pahoitin. Syynä on tämä jokavuotinen hömppä näiden juroa kansaa ilostuttavien juhlapyhien kanssa. Mikä ihme siinä on, että tämän kansan pitää ihan kalenterista katsoa, milloin voi olla rentoa, hauskaa tai kivaa; lupa olla pikkuisen villi tai juopotella?

Tarkoitan tällä tietysti näitä kansallisia iloisempia juhlapyhiä, kuten vappua, juhannusta ja uuden vuoden vastaanottoa. Kalenterissa ja geeniperimässä varmaan lukee, ettei muuten saa olla mukavaa tai kivaa. Ei varmana saa hullutella tai osoittaa hyvää tuultaan, puhumattakaan siitä, että jakaisi vielä hyvää oloaan muille. Sellainen ei käy. Ei ainakaan normipäivinä.

Voisiko tämän klassisen ilmiön kääntää toisinpäin? Oltaisiin rentoja ja vapautuneita (vaikka osin selvin päin) se 362 päivää vuodessa ja mökötettäisiin murjuissamme nuo edellä mainitut kolme päivää. Vähenisi kansallisesti masennuslääkkeiden tarve, lääkepuodeille tulisi huonot ajat, mutta kansalaisten jaksaminen parantuisi ja kansalliset arvomme sietäisivät pikkuisen enemmän erilaisuutta ihan arkenakin.

Näiden em. juhlapäivien uutisointiin liittyy mystiikkaa. Tehdään erinomaisen iso numero siitä, kuinka monta kansalaista menettää henkensä vaikkapa juhannuksena. Eiköhän meitä kuolla kupsahtele varsin joka päivä mukaan lukien myös kesäiset viikonloput? Onko pakko otsikoida näitä niin isolla fontilla? Lehdistö etsii ihmeellisiä korrelaatioita ilman/veden lämpötilan ja kuolonuhrien välillä. Eikö sillä parempaakin tekemistä olisi vai ollaanko ihan valmiissa maailmassa?

Toinen juttu, joka ärsyttää, ovat nämä juhlaruuat. Vappuna PITÄÄ olla simaa, tippaleipiä, nakkeja ja perunasalaattia. Lisäksi kämppään PITÄÄ levitellä serpentiiniä. Pääsiäisenä PITÄÄ olla mämmiä (joka maistuu siltä miltä näyttääkin). Jouluna PITÄÄ olla kaikenlaisia laatikoita vaihdelaatikosta alkaen. Vaihdelaatikkokin sulaa muuten normaali-ihmisen mahassa nopeammin kuin em. muut jouluiset toosaruuat. Jos nuo safkat olisivat oikeasti herkkua/hyvää/syötävää, niin kai niitä vedettäisiin simona ympäri vuoden. Olenko huono ja uhmakas kansalainen kun sanon, että aika HIRMU VÄHÄN PITÄÄ NIITÄ OLLA! Tokkopa ne juhlapyhät tietävät, mitä mie syön tai oon syömättä. Näiden perinteiden ylläpito saa jäädä muille. Niin.

Te, arvoisat lukijani, olette tehneet hämmästyttävän jutun. Kymmenen tuhannen kävijän raja tälle sivustolle pamahti rikki vappuaattona 2012. Kun aloitin tämän diipadaapan kirjoittamista, niin en voinut kuvitellakaan, että tämä kiinnostaisi niin monia. Kiitos siitä!

ASIAT OIKEIN VAI OIKEITA ASIOITA

Viime viikot ovat (taas) olleet kohtuullisen aktiivista vääntämistä. Palaverit, hankehakemukset, väliraportit, työryhmät ja muu normaali sätkyily tuntuvat vievän kaiken ajan. Samalla pitäisi vielä löytää jostain aikaa innovoida uusia juttuja, ettei vain pääsisi sätkyily loppumaan tulevaisuudessakaan.

Olen suunnitellut ottavani jonkinlaisen irtioton näistä työrutiineista vielä tämän vuoden puolella. Pitää olla aikaa miettiä, teenkö oikeita asioita. Arkisysteemeitä pyörittäessä ei ehdi miettimään mitään muuta kuin jotain ulkoa annettua seuraavaa eräpäivää, johon mennessä taas pitäisi olla valmiina niin ja niin paljon.

Tästä ”kiireestä” tulee sellainen haitta, ettei älyä/ehdi enää tehdä asioita laadukkaasti (ja kerralla valmiiksi), jolloin niitä samoja sätöksiä joutuu säätämään moneen kertaan. Joka taas vauhdittaa sähläyksen syvenemistä. Mutta jotain kivaakin tapahtuu välillä.

Kävimme viime lauantaina katsomassa pitkästä aikaa liverokkia Skinnarilan Iltatähti-kuppilassa. Lavalla meuhkasi mainiosti lahjakas lappeenrantalainen trashmetallipoppoo Madred, nuo alakylän pitkätukat. Näiden nuorten miesten energiataso olisi saanut kiekkovalmentaja J. Tammisenkin haltioihinsa. Viikko sitten loppunut TV-formaatti Voice of Finland voitaisiin nimetä em. orkesterin kunniaksi Noise of Finlandiksi, mutta positiivisessa hengessä. Tästä bändistä tulette tekin vielä kuulemaan…

Tähän Blogger-systeemiin on tullut ihme päivitys. Perinteiset nappulat on saatu katoamaan niin hyvin, ettei meinaa onnistua tämäkään.

KEVÄT

Aikaisemminkin olen kirjoitellut vuodenajoista. Vuodenaikoihin Suomessa liittyy mielenkiintoinen juttu. Olen miljoona kertaa kuullut, että se ja se kylä on ihan kiva kesäkaupunki, esimerkiksi Lappeenranta. En muista kenenkään sanoneen, että joku kylä olisi erityisen hieno kevätkaupunki tai joku toinen olisi äärimmäisen hieno syksykaupunki. Mistä tämä johtuu? Mikä on Suomen hienoin talvikaupunki?

Paikalliset kärvistelevät omissa kotikaupungeissaan, kirkonkylissään tai taajamissa vuoden ympäri. Siinä on haastetta kerrakseen näillä keleillä. Kesälomalla, jos sattuu olemaan massia päällä, voi sitten tehdä kotimaan lomareissun ja kommentoida näitä kivoja kesäkaupunkeja.

Aikuisten oikeasti on aivan sama, missä maantieteellisessä kohdassa ottaa räntää naamaansa 20 m/s tuulen avustamana pääosan vuotta. Siitä on aika hankala repiä menestystarinoita.

Otsikossa on taas rokkia, Liisa Akimofin sanoitus Tavaramarkkinat yhtyeen ajoilta. Riimeissä on hieno kohta, jossa mitataan asennetta:

…vaikka tarjosit vain salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän…

Tuolla asenteella kun toimii, niin elämä ei voi olla kovin tylsää. Ajatellaan vaikka työpaikan hakua. Sinä tarjosit vain määräaikaista, minä olin hölmö – panin peliin koko elämän. Tyylikästä. Riimi sopii muuhunkin elämään, siis varsin rock asenne! Ja onhan tämän kappaleen muistaakseni Hynysen Kotiteollisuuskin levyttänyt.

HARD AS A ROCK

Kävin taannoin hammaslääkärissä, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Reikiä ei löytynyt, mutta iki ihanaa hammaskiveä oli taas - ja paljon. Tavallisilta ihmisiltä se poistetaan muutamassa minuutissa lähes kivuttomasti ja sitä kertyy tuskin silmillä havaittava klöntti spaatteliin. Miulla sitä rahdataan hoitotuvasta ulos kottikärryillä ja kivi on kiinni purukalustossani tosi tanakasti.

Nytkin ENSIMMÄINEN tunnin aika hammashoitajalle oli vasta johdanto. Jostain syystä kammoan tuota toimenpidettä niin paljon (sattuu ja pelottaa ihan sikana), että paidanselys oli kauhunhiestä märkänä operaation loputtua. Sain kuurin erikoishammastahnalla ja jollain purskutteluaineella kahdeksi viikoksi. Lähtiessäni kohti uusia seikkailuja hammashoitaja sanoi, että varaa samalla KAKSI lisäaikaa, tunnin settejä molemmat.

Perusinsinöörinä laskin (suuruusluokka lienee kohdallaan), että mikäli Nordkalkin Lappeenrannan louhos joskus ehtyisi, niin vuoden hammaskivelläni alan teollisuus Suomessa pelaisi pari viikkoa. Jonkinlainen virhemarginaali laskelmiin liittyy, mutta ei kovin suuri. Pitäisikö pyytää jonkinlaista henkilökohtaista sponsoritukea kansalliselta huoltovarmuuskeskukselta?

Taistelija Makkonen (onko nimi muutettu?) muistutti YK:n ex-pääsihteeriä aprillipäivänä ollessamme datsalla pakkasen keskellä yön yli. Jari sanoi miehekkäästi, että Koffii annan ja nosti lootan pöydälle.

Otsikossa oli hammashoitooni liittyen AC/DC yhtyeen kappale. Rokkaa se tuokin veto.

EXIT LIGHT. ENTER NIGHT.

Sain palautetta viimeviikkoisesta jutusta, kiitokset siitä. Aktiivinen lukija kommentoi Lappiin liittynyttä kappaletta toteamalla, että Lapissa kannattaa tankata Rukalla. Varmaan mukavaa sekin, mutta en ole itse autoillut pohjoisessa ja tämä kokemus puuttuu vielä. Sen sijaan olen aikoinaan muutaman kerran tankannut Rusasella (silloin, kun Rusasen perhe omisti ns. Pitkän Esson Luumäellä). Mutta siirtykäämme takaisin muuntamattoman tekstin pariin.

Lauantaina olisi tyrkyllä maailmanpimennystä ja -parannusta otsikolla Earth Hour. Ympäristötietoinen globaali tapahtuma tarkoittaa sitä, että julkisissa pytingeissä, firmoissa ja kodeissa pitäisi napauttaa katkaisijasta ja pimentää torpat illalla kello 20:30-21:30. Tämä on hieno ja ylevä tapa – mutta paska ajoitus, kiitos siitä kampanjan järjestäjille.

Asumme vanhassa kerrostalossa (siis meillä ei ole huoneistokohtaista saunaa) ja arvatkaa, kenellä on saunavuoro lauantaina klo 20-21 taloyhtiön saunassa? No ihan varmaan meillä tietysti. Taidan skipata Earth Hourin ihan suosiolla; siellä meidän saunassa kun alkaa umpipimeässä ährimään, niin sieltä kotio pääse (ainakaan pimeässä rappukäytävässä kolmanteen kerrokseen) ilman sairaalareissua. Ja saunassa taatusti palaa hanuri kiukaassa. Pitäkää ylevät teemanne tai soittakaa ensi vuonna ensin miulle. Ettei taas osu päällekkäin. Saunavuoroani en siirrä, siirtäkää te tapahtumianne. Eli olen positiivisesti hengessä mukana.

Ja otsikossahan oli lainattu parhaita riimejä Metallican klassikkokappaleesta Enter Sandman.

ANNI FINAALISSA VAI ANTTI PENAALISSA?

Moro. Kausittain näyttää pompahtavan esille nämä mukavasti aivojumppaa aiheuttavat sananmuunnokset. Osa väestä pongailee niitä luonnostaan ja jatkuvasti, osa on kartalla ohjeistuttuna ja joillekin ne eivät aukea lainkaan.

Kuulemma taannoin TV:ssä olleessa Putous-ohjelmassa niitä taas viljeltiin, esittäjänä oli pastori Luttinen. Tästä voisi yliopistomme tiedotusporukka ottaa kopin ja kirjoittaa seuraavan Pastori-LUTTISET-tiedotteen sananmuunnoksilla viritettynä, erikoisnumerona niiden normaaleiden lisäksi. Wappunumero?

Yliopiston kuppilan pöydillä on ollut Etelä-Saimaa lehden mainoksia, joissa kysellään, onko opiskelijan nenänpää musteessa? Paikalliseen teemaan sopii myös, että Lappeenrannan kaupungin pysäköintifirma on nimeltään Villiparkki.

Pikkupoikana kotona oppi olemaan tarkka näissä asioissa, kun muunnoksia yhtenä kymenä viljeltiin. Isäni kävi aina koettamassa perunoiden kypsyyttä sanoen ”harvassa kypsiä, muttei kyllin harvassa”. Kotini oli normaali ja isäni oli etunimeltään Kai, eikä vastoin odotuksia pena. Äitinikään ei ole hilkkasirviö.

Hiihtokausi on Lapissa parhaimmillaan. Pitää vain toivoa, että Pallaksella yritellään ennen kuin päästään ihailemaan ruskaa pakkasella. Monestihan urheilun jälkeen niskaa pakottaa, mutta se korjaantuu laittamalla pakkelia niskaan.

Metsäteollisuudessa oli aikoinaan kiistaa siitä, kumpi ammattinimike on äijämäisempi; sellun pilaaja vai rullien kutistaja. Arvaahan tämän. Yliopistollamme on pitkään tutkittu sellun pigmenttejä.

Klassinen kuntakarttamme antaa myös tälle alalle mahdollisuuksia. Taistelijaparini Elli Kuuro (onko nimi muutettu?) muistelee usein kaiholla kotikylänsä kulttuurikampanjaa "Kotka lukee". Kempin Jukka esitti omalle kotikunnalleen 1980-luvulla kotiseutukampanjaa Vihti tutuksi. Ei ole kuullut menikö se läpi. Sittemmin Jukka on osallistunut valtakunnallisiin reserviläistapahtumiin joukkueellaan Päättäväiset sissit.

Voisiko johonkin (kesä)yliopistoon tai muuhun tieteen kehtoon rakentaa mallikurssin lukeville tutkille ja/tai penttitervoille, jonka tenttivaatimuksena olisivat seuraavat tämän alan klassikot?

Jussi.X.Hämäläinen; Häipyvät tavut
Jari ”Jallu” Nenonen: Jallun pino
Rudolf Ankku & Pertti Joffan: Paljas uneksija
Teittinen, J. & Lindén, M.: Pentti Hirvonen ja kattilan arvoitus
Teittinen, J. & Lindén, M.: Pentti Hirvonen ja mullistuttuvat äänteet
Kollin kujeet (lasten puuhakirja, vaikea löytää)

Edellä mainitut kirjat ovat muuten ihan aikuisten oikeasti olemassa.

(WE ARE) THE ROAD CREW

Kävin pitkästä aikaa työreissussa, ihan Pasilassa asti.

Tekesin vuosipäivässä puhuttiin mielenkiintoisista asioista, ainakin jos haluaa ymmärtää kuulemansa tahallisesti väärin. Iso kansantalouden haaste on kuulemma ikääntyminen. Siellä kerrottiin, että suomalaiset ikääntyvät nopeammin kuin muut. Mitä tämä tarkoittaa? Vakavastihan pitäisi ajatella ikäpyramidia, jossa ikäluokat on lätkitty fraktioittain kasaan. Terve ikäpyramidi näyttää oikeasti pyramidilta eli sen pohja (siis nuorimmat ikäluokat) on huomattavan paljon leveämpi kuin ikääntyvämpi huippu. Silloin syntyvyys ja opiskelemaan/töihin siirtyvät ikäluokat pystyvät kattamaan sekä pienokaisten että eläkkeellä olevien kustannukset omalla työllään. Näin se menee kansantalouden kannalta.

Mutta tämä ei ole se varsinainen syy. Se, että suomalaiset ”ikääntyvät muita nopeammin” johtuu siitä, että täällä on paskat kelit (mm. neljä vuodenaikaa, joista se paskin kestää 8 kk) ja animaaliset verot. Tämän vuoksi jokainen vuosi täällä vastaa noin viittä vuotta verrattuna johonkin mukavammin ja rennommin hoidettuun maahan (vrt. Kreikka), jossa nämä asiat eivät ole harmittaneet isolla veellä ollenkaan näin pahasti normikansaa ihan viime vuosia lukuun ottamatta.

Jos tämä äskeinen ”harmittaa isolla veellä” teema kiinnostaa lukijaa, niin aiheesta on kirjoitettu klassinen kirjatrilogia (kirjoittajat Pasa & Atpo). Ensimmäinen kirja oli nimeltään ”Eniten vituttaa kaikki”, jatko-osa ”Toiseksi eniten VK” ja finaali ”Kolmanneksi eniten VK”. Suosittelen lämpimästi, rankkoja vetoja ja mukavalla anarkialla kirjoitettu. Niitä lukiessa huomaa, että oma elämä on kuitenkin ihan mallillaan.

Toinen Tekesin tilaisuudessa lanseerattu termi oli pilvipalvelut. Oikeasti tämä liittyy kai siihen, ettei omalle kompuutterille tarvitse ladata kaikkia ohjelmistoja eikä tallentaa tietoa, vaan langattomasti kontaktoidaan jotain palvelinta, josta nämä serviisit saadaan. Upeaa. Vissiin?

Olisiko mahdollista saada erilainen pilvipalvelu myös Suomeen? Jos ei enää jaksaisi ryystää kaljaa/sinolia tai napata kourallista pameja ettei ahistaisi, niin voisi soittaa johonkin 01001000SHIT-numeroon ja tilata muutaman jointin kotiin per heti. Tuotteistetaan kansallisesti tämä käytännön lähestyminen pilvipalveluihin. Meillä ei varmaan tämäkään (taas) ole laillista, mutta arvatenkin se on Hollannissa arkea (joku Coffee Shop Take-Away kotiinkuljetuksella).

Jutun otsikko on lainattu laulu- ja soitinyhtye Motörheadilta. Lemmy sedän bändi toimii aina.

Musiikkijuttuihin yksi asia lisää. Pohdin hypoteettista bändin nimeä. Suomessa on jo Staminaa, Kotiteollisuutta, Madrediä, HIMiä ja vaikka mitä. Jos olisi bändi, joka soittaisi Cream yhtyeen biisejä happamina cover-versioina, niin sille pitäisi laittaa nimeksi SMETANA.

JUPUTUSTA

Moro.

Olen ehtinyt kirjoittamaan vähän viimeisen kahden viikon aikana. Tai olen kirjoitellut, mutta pääpaino on ollut varsinaiseen työhön liittyvissä jutuissa, eikä ”hauskoja” juttuja ole niihin voinut oikein uittaa. Mutta samaan aikaan on valtakunnan media pitänyt huolen näistä hauskoista jutuista; ei siis syytä huoleen.

Monta jännää hommaa on mediassa menossa, kuten eduskunnassa "salaiseksi" määritelty Kreikan takausjuttu, yhden ammattiyhdistyksen julkisuuskuva, vaalipiiri- ja kuntauudistus; on näitä aikamoinen valikko.

Napataan kiinni tästä kuntauudistuksesta. Muutama vuosi sitten valtakunnassa vatkattiin ns. PARAS-mallia, jossa arveltiin minimissään noin 20.000 asukkaan kunnan voivan muodostaa terveen mallin tulorahoituksen ja palvelujen tuottamisen välille. Äkkiä tämä unohtui, nyt pitäisi olla pakosta moninkertainen määrä porukkaa joka kunnassa.

Useimmissa organisaatioalan teoksessa on havaittu (koskee sekä yksityistä että julkista sektoria), että organisaation kasvaessa sinne välttämättä tulee väliportaita, palavereita ja byrokratiaa, jotka kaikki leikkaavat siivunsa varsinaiselta tekemiseltä. Veronmaksajille tämä ei ole hyväksi. Väliportaat kun tuppaavat maksamaan (yleiskustannukset nousevat) ja suoritteiden yksikköhinta nousee helposti.

Kuntauudistuksessa on ollut varsin vähän keskustelua perusasioista; mikä olisi oikeudenmukainen ja toimiva työnjako valtion ja kunnan välillä, kuka hoitaa mitäkin? Millaisilla prosesseilla palveluita olisi fiksua tuottaa? Onko oma työ aina halvinta?

Miten oikeasti varmistetaan järkevän lähellä olevat palvelut kuntakoon kasvaessa? Olemassa olevan perustuslakimme mukaan muistaakseni Suomen kansalainen saa valita asuinpaikkansa. Pitäisikö tätä lain kohtaa tarkentaa muotoon, …saa valita asuinpaikkansa, kunhan se on kuntakeskuksessa tai mieluummin pääkaupunkiseudulla.

Kun se äärimmäinen ja absoluuttinen viisaus joka asiassa näyttää olevan siellä Helsingissä, niin eikö tähän maahan riittäisi yksi kunta? Siirretään loputkin rahat ja niitä koskeva päätösvalta sinne ratikkareittien varrelle ja sammutetaan valot. Hyvää yötä.

Jutun loppuun löytyy mukavia uutisia. Tällä blogisivustolla on ollut yli 9000 käyntiä kesäkuun 2009 jälkeen. Aikamoinen uhraus harvalta sekä kompuutterin että lukutaidon omaavalta sukulaisilta tai kaverilta käydä monta kertaa päivässä katsomassa, olisiko jotain uutta…

TAAS KÄRRÄILLÄÄN

Kerroin taannoin blogissa peräkärryostoksestani (jutun nimi oli Kärräillään). Homma jatkuu. Sain viime viikolla vakuutusyhtiöstä maksulapun peräkärryn liikennevakuutuksesta. Kävin niin kuumana, että meinasi tippua lumet katolta. Vakuutusyhtiöstä ehdottivat (vakavissaan?), että pitäisi maksaa vakuutusta kärrystä, jonka meinasin omistaa, mutta jota ei voinut rekisteröidä Suomeen vimmatusta yrityksestä huolimatta. Tämän johdosta kärrykauppa peruuntui.

Otin yhteyttä vakuutusyhtiöön, modernisti kyseisen pankki/vakuutuslaitoksen nettisysteemillä sen jälkeen, kun olin kirjautunut asiakkaana sinne sisään. Valitsin valikosta kohdan vakuutukset ja kirjoitin lyhyesti tapahtumasta. Liitin Kärräillään-blogini liitteeksi, siinähän tapahtumat oli jo valmiiksi kerrottu. Yritin lähettää viestin, ei onnistunut, mutta teksti katosi. Näin kävi uudestaan vielä kaksi kertaa. Shit happens.

Onnistuin soittamaan sinne vakuutusfirmaan ja selitin jutun virkailijalle. Vastauksena oli, ettei tätä vakuutusta voi puhelimessa irtisanoa. Ja minullahan on se kärry, koska heilläkin oli tiedossa kärryn valmistenumero. Kysyin, että mikähän mahtaa olla kärryn rekisterinumero; pitäähän vakuutusfirman se tietää, jos kärryn liikennevakuutusta peräävät (ja sitä rekisterinumeroa ei koskaan saatu aikaiseksi). Mimmi sanoi, ettei heidän tarvitse sitä tietää, valmistenumero riittää. Tämä oli vaikea tapaus, hän lupasi soittaa takaisin.

Soitto tuli ja ohjeeksi taas nettiyhteyden käyttäminen. Joltain alasivulta pitäisi löytyä vakuutuksen irtisanomislomake nettiversiona, jolla vakuutuksen voisi em. syin purkaa. Arvatkaa löytyikö?

Kauluspaidan hihat savuten soitin sinne katsastuskonttorille, jossa olin 29.12.2011 asioinut. Virkailijarouva oli joku toinen kuin minua silloin ohjeistanut, mutta hän tunnisti tapauksen (ai sie oot se kuuluisa kärrymies?). Kerroin taas mitä oli käynyt; rekisteröinti- ja katsastusprosessit oli aloitettu, mutta koska niitä ei koskaan saatu kunniakkaasti lopetettua, niin systeemin oli ehkä jäänyt tiedoksi haluamani vakuutusyhtiö ja kärryn valmistenumero, josta koko sotku syntyi. Rouva pahoitteli ja LUPASI itse hoitaa homman vakuutusyhtiön kanssa. Samalla hän sanoi arvoituksellisesti, että kärry olisi ehkä ollut katsastettavissa 1.1.2012 jälkeen, koska jotkut lait tai asetukset muuttuivat…

On hienoa, että kansalainen pääsee tappelemaan järjettömiä järjestelmiä vastaan ja osoittamaan syyttömyytensä (siis tässä tapauksessa, ettei omista kärryä). Vähäx on reiluu, hiemanko hanurista?

Noinkohan tämä scheisse tähän jää?

LEDER, GUMMI, BRATWURST UND FEUER!

Kuten edellisessä jutussa mainitsin, niin kävin väijymässä Rammsteinin keikan Hjalliksen hallissa. WUNDERBAR!

Onnistuin lopulta pääsemään katsomon puolelle. Ennen keikkaa olin särmäämässä saksalaistyyppistä tuopillista Areenalla ja samaan tiskiin nojaileva nuori mies valitti, ettei saanut permantopaikkaa. Pikainen paikantsekkaus ja permantolippuni muuttui katsomopaikaksi (ja sain pari isohkoa vaihtarina). WUNDERBAUM!

Rokkikeikkoja on nähty, mutta mitään vastaavaa en ole koskaan kokenut. Spektaakkelissa riitti ihmeteltävää koko rahalla. Tanakka germaanihevi laukkasi koko ajan ja lavalla tapahtui ihmeellisiä asioita, kuten laulaja kärventämässä tynnyriin piiloutunutta kosketinsoittajaa liekinheittimellä. Pyrotekniikkaan oli laitettu tanakasti massia ottaen huomioon, että tapahtuma oli sisätiloissa. Ja kyllä rytisi! JAWOHL!

Visuaalisesti keitos oli aivan huippuluokkaa. Musiikkipuolikin toimi, saundit olivat kohdallaan, eikä edes kuulo mennyt. Levyllä bändi kuulostaa välillä tosikkomaiselta, mutta livenä homma pelasi paljon paremmin. Saksalainen huumorintaju ei jättänyt eroottisissa ”viittauksissaan” mitään epäselväksi. Esimerkiksi Pussy kappaleen aikana laulajasetä istui helvetinmoisen slaikkarin päällä, joka ruiskutti jotain vaahtoa yleisön joukkoon. Ja paljon muutakin tapahtui. ACHTUNG!

Areenassa oli 12000 katsojaa. Menomatkalla tapasin junassa imatralaisen pariskunnan, joka oli saanut viime tingassa hankittua kaksi lippua huutonetistä (yhteensä 370 €) ja pitivät investointiaan loistavana. Siihen päälle junaliput, hotellihuone ja eväät, niin tulee tällekin kulttuurimuodolle hintaa. Mutta elämykset maksavat. KOSTBAR!

Euroopasta laulu- ja soitinyhtye Rammstein suuntaa USAan. Show on sen verran roisi, että saattaa etelän Red Neckeillä mennä kurpitsat nenään, Bible Belt porukasta puhumattakaan. Ja se on kyllä hyvä. Ja mie voisin katsella tuon esityksen joskus uudestaankin jo siksi, että se laittoi uuden asteikon vanhalle sanonnalle ”hyvän maun rajoissa”. AUF WIEDERSEHEN!

SAKSAN KERTAUSTA (…und schnell, bitte!)

Vaikka toisin luullaan, niin en ole niin lipevä, että olisin otsikoinut tämän blogin jollakin tavalla ylistääkseni yliopistomme strategiajohtaja Juhis Saksaa klassiseen Pohjois-Korean tyyliin. Samoin on runsaasti liioiteltua, että olisin viime kesän helteillä jatkuvasti ottanut aurinkoa suu auki, että kieli olisi ollut jo valmiiksi ruskea elokuussa töiden alkaessa. Eli en ala tässä kertaamaan johtaja Saksan hienoimpia ajatuksia (if any?).

Haluaisin kertausta saksan kielestä, koska seuraava kohdalleni osuva rocktapahtuma lähenee kiivaasti. Onnistuin viime kesänä saamaan lipun Rammsteinin keikalle, joka pidetään helmikuun puolivälissä Hjalliksen areenalle. Koska viimeisiä lippuja vietiin, niin oma lippuni oli poikkeuksellisesti permantopaikalle. Uskoisin, että siellä olisi hyötyä muistaa pääosa saksankielisistä kappaleista ulkoa ja varsinaisen vaikutuksen lähipiiriin voisi tehdä karjuessaan sanoja edes ääntämyksellisesti oikein. Tähän sitä kertausta tarvittaisiin.

En ole ainakaan vuosikymmeneen ollut permantopaikalla rokkikekkereissä. Luullakseni pukeutumiskoodeilla on siellä isompi merkitys kuin katsomopaikoilla. Jos panostaa permannolle laittamalla keikalle päälle mustat farkut, mustan t-paidan, mustan hupparin ja maihinnousukengät, niin onko se tarpeeksi? Vai pitäisikö harkita citycamohousuja? Tuntuu hölmöltä miettiä näitä. Mutta jos tällä voi minimoida turpiin ottamista, niin asiaan kannattaa paneutua, ennen kuin on nenä kipeänä.

Presidentinvaaleihin liittyen tuli mieleen pari juttua. Tapasin perjantaina Niinistön, joka suositteli äänestämään Haavistoa. Lupasin harkita. Taaskaan en huijaa. Kyseessä oli siis vihreä ympäristöministeri V. Niinistö, joka vaikutti osaavalta ja mukavalta kaverilta.

Vaalien yhteydessä on puhuttu paljon sosiaalisen median vaikutuksesta tulokseen. Vanhan liiton miehenä en usko sen olleen niin iso asia. Mikäli sosiaalisella medialla ja digitaalihömpällä olisi ollut suuri painoarvo, niin meillä olisi nyt presidenttinä varmaan joku Angry Bird. PÖÖ ja JEPJEP!

Valoa päin

SMOKE ON THE WATER

”Esimerkiksi Imatralla oli pakkasta maanantaiaamuna -11 astetta, mutta 60 kilometriä pohjoiseen Parikkalassa pakkasta oli jo -28 astetta. Sama ilmiö toistui myös tiistaiaamuna. Imatralla oli tiistaiaamuna -14 ja Parikkalassa -28. Suuri pakkasen vaihtelu johtuu Laatokasta nousevasta vesihöyrystä ja siitä muodostuvasta pilvestä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman.” Näin raportoi YLE Etelä-Karjalan nettisivut 31.1.2012.

”Etelä-Karjalan pelastuslaitos varoittaa erittäin heikoista jäistä. Monessa kohdassa pakkaslumi on kinostunut ja jäätynyt, eikä varsinaista jäätä sen alla ole lainkaan.” Tieto on lainattu E-Saimaan verkkosivulta 31.1.

Tähän jäljempäänkin uutiseenkin jutun otsikko sopii. Olemme sellaisessa tilanteessa, että nortinpoltto veden päällä on huomattavasti vaarallisempaa kuin normaalina (onko niitä?) talvena => tänä talvena tupakointi todella saattaa vaarantaa terveytesi, etenkin jos poltat jäällä. MOT.

Miulle kyllä piisaa jo nämä pahimmillaan kymmenen ja viidentoista asteen välillä hilluvat pakkaset; en kaipaa yhtään enempää extreme-lämpötiloja vaan päinvastoin. Eikä haittaisi pätkääkään, vaikka pysyvästi pärjäisi ulkona t-paidassa ja boxereissa.

Otsikosta kiitän laulu- ja soitinyhtye Deep Purplen tekemää klassikkokappaletta, joka löytyy 1972 julkaistulta levyltä Machine Head. Kappale alkaa todella upeasti ja mieleenpainuvasti, se on yksi hienoimpia (ja muistettavampia riffejä koskaan).

Eläkeläiset-orkesteri on muuten riimitellyt kappaleen takavuosina mukavasti ensimmäiseen uutiseen liittyen muotoon Savua Laatokalla, mistä arvasivatkin?

KÄRRÄILLÄÄN

Innostuin taannoin ostamaan ihan tavallisen henkilöauton peräkärryn. Piti ostaa, kun halvalla sain. Kärry oli ihan uusi ja ostin sen läheiseltä huoltoasemalta, jossa myös vuokrataan niitä. Ja käyttöäkin sille varmasti löytyy, kun raahailee kamaa Ruokolahden korpeen ja sieltä pois.

En ollut aikaisemmin omistanut kärryä, ostoksesta tuli aika äijämäinen olo. Nappasin rekisterikilvettömän kärryn koukkuun kiinni ja kohti katsastusasemaa. Ilmoittauduin asemalla mukavalle rouvalle ja kerroin asiani. Rouva katseli ikkunasta ulos ja sanoi, ettei kärryä olisi saanut tänne raahata, kun siinä ei ole kilpiä. Vastasin, etten tiennyt.

Kompuutteri meni sitten jumiin asemalla ja rekisteriotetta ei voitu tehdä. Jätin puhelinnumeroni rouvalle ja läksin kävelylle. Virkailijarouva sitten reilun tunnin päästä soittikin ja sanoi tietokoneen taas pelaavan. Uusi yritys.

Tässä vaiheessa oli käynyt ilmi, että kyseisen peräkärrytyypin ns. ennakkoilmoitus (kärrynvalmistajan toimittama tieto rekisterisysteemiin, josta saadaan suoraan imuroitua tarkennukset rekisteriotteeseen) olikin mennyt vanhaksi. Kärryä ei voi rekisteröidä. Ainoa tapa olisi katsastaa kärry. Rekisteröinti olisi maksanut muistaakseni 17 €, mutta katsastus 110 € (?). Soitin kärryn myyjälle ja kerroin tilanteen. Reilu mies, sanoi, että katsasta vaan, hän maksaa kulungit. Sanoin sitten rouvalle, että eikö ollut hyvä, että olikin kärry mukana. Pirun paha olisi katsastaa etätyönä. Häntä ei hymyilyttänyt.

Ajoin ajoneuvoyhdistelmäni rekkahalliin. Piti ajaa kauaksi, koska katsastaja sanoi, että hän ehkä haluaa mennä käymään kärryn alla. Mikäs siinä, onhan uusi kärry nätti varmaan siitäkin vinkkelistä. Sitten alkoi lappamaan porukkaa, lisää katsastajia. Ensin etsittiin kärryn tyyppikilpeä, joka loisti sinisenä alumiinirungosta. Ei riittänyt, alettiin etsimään kärryyn stanssattua valmistenumeroa, joka lopulta löytyi.

Sitten mittailtiin ja havaittiin, että kärryn takalaudan alla oleva pelti oli NYKYISTEN määräysten mukaan 10 cm liian kapea (siis tämä ongelmakärry oli suomalaista tehdasvalmistetta). Juteltiin ja lopputulos oli, että ei mene läpi katsastuksesta ja etkä saa kilpiä. Sanoin, että ei tämä voi muutamaan senttiin kaatua; tien päällä näkee vaikka minkälaista ihme itse nikkaroitua paskakärryä, joihin verrattuna tämä on kotimainen laatutuote. Ei auttanut.

Pyysin sitten katsastajilta kirjallisen todistuksen siitä, että oli yrittänyt rekisteröidä ja katsastaa kärryn, enkä piruuttani hinaile kilvetöntä laitetta. En saanut (yllätys). Kärry kyytiin ja takaisin myyjän luo. Kauppa peruttiin ja sain myyjän lupauksen mukaan katsastukseen sijoittamani rahat pois saman tien.

On ihan hyvä, että suomalaisia pidetään kurissa ja nuhteessa, mutta…

AURAA JA PIPARIA

Auraa ja piparia,
makujen harmonia.

Kerrassaan taivaallista,
tää ei ole hanurista.

Viipyilevä raukeus, kaukana on ankeus.

Jättää maun suuhun, kieleen.
Tulee usein takas mieleen.

Muistelen taas makua Auran,
hymyilyttää, melkein nauran.

Joulun alla osallistuin maito & juustofirma Valion kilpailuun, jossa piti riimitellä jotain hempeää Aura-juustoon liittyen. Lähetin kisaan yllä esitetyt riimit. Mutta siitä kilpailusta en sittemmin kuullut mitään.

Keitähän niihin raateihin oikein valitaan...

BULLSHITTING PROPAGANDA OFFICER

Hilpeetä loppuvuotta hyvät lukijat. Joulupaussi teki minulle hyvää. Kuten edellisestä blogista olette voineet todentaa, niin olin tosiaan loman (ja ehkä terapiankin) tarpeessa.

Kohta pääsemme valitsemaan Suomelle uutta presidenttiä. On aina mukavaa saada se äänioikeusilmoitus kotiin postissa. Se varmistaa kirjallisesti, että valtiovalta luottaa edelleenkin kansalainen Karvoseen. Otsikolla ei ole mitään tekemistä näiden vaalien kanssa.

Poliittisessa elämässä on jännää, kun ehdokkaat joutuvat laittamaan sekä itsensä että rahojaan likoon päästäkseen haluamalleen paikalle. Tulevissa vaaleissa ehdokkaat käyttävät rahaa päästäkseen linnaan. Ihan hölmöä. Kanervan Ike kuulemma taannoin otti vastaan rahaa ja pääsee silti ehkä varmemmin linnaan. Paljon fiksumpi veto!

Kun vuosi vaihtui, niin vaihtui minulla autokin. Uuden auton rekkari on BPO (lyhenne on avattu otsikossa). Se on paljon parempi kuin edellisen autoni rekisteritunnus, joka oli FIV. Heti kun näin sen, niin kehitin siitä itselleni muistisäännön: Fucking Idiot Vesa.

Siis jotain kehitystä saatiin heti vuoden alkuun.