TAHTOA, TIIMITYÖTÄ JA TULOKSIA

Viime sunnuntaina oli jääkiekon MM-kisojen loppuottelu. Koska Suomi ei ollut siinä pelaamassa, niin sitä pystyi lähes kiihkottomasti seuraamaankin. Ottelu oli vivahteikas ja jännittävä. Etukäteen Venäjä oli selkeä voittajasuosikki nimivahvan joukkueensa ansiosta ja Tsekki selkeästi altavastaaja keskitason joukkueellaan. Mutta toisin kävi.

Tsekin joukkue sai loistavan alun, tekivät maalin jo ensimmäisestä hyökkäyksestä. Porukka pelasi sovitulla systeemillä ja koko ajan joukkueena. Kaikessa tekemisessä yhdistyi halu voittaa (= tahto) ja yhteinen tavoite (= tiimityö), jonka tuloksena tuli maailmanmestaruus.

Suomella oli kisoissa myös uusi joukkue, kuten tsekeillä, mutta tahtoa ja tiimityötä siitä ei löytynyt riittävästi. Miten tahtoa ja tiimityötä ruokitaan, miten ne luodaan? Miksi me suomalaiset emme ole kovin hyviä näissä asioissa?

Tahto ja tiimityö ovat keskeisiä myös nykypäivän työpaikoilla. Tarvitaan monenlaisia osaajia (maalivahti, puolustajia ja hyökkääjiä), joiden pitää toimia yhdessä yhteisen tahtotilan saavuttamiseksi. Tahtotilaa kutsutaan työpaikoilla strategiaksi, joka alun perin oli ”oppi sodan voittamiseksi”. Ovatko strategiset liturgiat aina niin selviä, että tuntee tekevänsä niiden mukaan? Ymmärrämmekö asiat samalla tavalla? Olen itse ollut monilla työmailla toteuttamassa monenlaisia tragedioita. Yliopistomme nykyinen strategia on mielestäni harvinaisen selkeä, siitä pisteet ykkösvaiheen viitoskerrokseen.

Työpaikoilla on vähintään yhtä tärkeää kuin kiekkojoukkueessakin saavuttaa pelaavien kentällisten keskinäinen luottamus. Työpaikan jäähytilanteessa, jossa pelataan alivoimaa, esimerkiksi kaverin sairasloman vuoksi, pitäisi muun porukan osata huomioida tämä ja paikata parhaansa mukaan.

Onneksi kisat ovat nyt ohi, huh! Mertaranta sanoo aina hyökkääjän hyvien harhautusten jälkeen, että taas se ja se vei puolustajat kahville. Mitä jos ne ei tykkää kahvista?

Ensi viikolla menen Tampereelle. ”Tampereelle” on Alivaltiosihteeri-orkesterin käännös AC/DC:n kappaleesta Highway to Hell. Mukavaa mennä Ratinan stadionille. Siellä ei ole muita kuin minä ja AC/DC. Ja ehkä kolmekymmentätuhatta muuta koulupukuista Angus Young-kloonia. THUNDER!

TIKKURILA KONSULTIKSI?

Olen seurannut lätkän MM-kisoja telkkarista pikkuisella intensiteetillä. Kiekkoilua on mukava seurata, väkivaltaisten miesten nopea laji. Suomen pelejä ei aina uskalla katsoa, mutta muutama huomio niistäkin. Koska maalinteko on (taas) ollut niin hirvittävän vaikeaa, niin kannattaisiko palkata Tikkurila konsultiksi siinä asiassa? Neuvonantajana Tikkurila omaa riittävät referenssit maalinteosta, kun sillä maalitehtaita on sentään useammassa maassa.

Eilinen pelimme isoa Veetä (Venäjää) vastaan oli hyvästä alusta huolimatta nuhruinen esitys. Ainoa plussa oli Suomen nollapeli, kun ei saatu yhtään maalia aikaiseksi. Venäjä on kuitenkin aina kaadettavissa, on sen rynnistys ennenkin pysähtynyt koukkaamalla (esimerkkinä Raatteen tie), mutta ehkä eiliset tuomarit olisivat seonneet vielä enemmän näistä koukkauksista (2 minuuttia penaltia).

Mertaranta käyttää jo klassikoiksi muodostunutta alan slangia selostuksissaan. Tuulennopea laituri? Ei tule muuta mieleen kuin huonosti ankkuroitu laituri, jota leppeä suvituuli kuljettelee ympäri Saimaata. Pelaajalla on herkät kädet ja nopeat jalat? Pitäisikö olla lisäksi terve pää, jonka tarkoituksena on lähettää hermosignaaleja pelaajan lihaksiin?

Raskas pakki? Raskain pakki, jonka olen kohdannut, oli ensimmäisessä ”autossani”, legendaarisessa Moskvits Elitessä. Mosse maksoi hurjat 700 markkaa. Mosse oli pakko-ostos kesätyöpaikalle siirtymistä varten opiskeluaikana. Kun ostin sen himmelin, niin se oli klassisen vaaleankeltainen (Russian yellow eli yksi aamuvirtsan värisävyistä). Ei käy, ei ole rock, ajattelin. Lainasin naapurin äijältä maaliruiskun ja vedin Mossen mustalla Sadolinilla kauttaaltaan, kromiosat töräytin sitten kullanvärisellä vannemaalisrayllä ja vot, upea tuli. Niin upea, että pääsin sinä kesänä monesti keskustelemaan viranomaisten kanssa. Varmaankin kateuksissaan pysäyttelivät. Ei riittäneet kaikkien palkat eliittilaatuun.

Hallintojefe Saksa tuossa taannoin ilmoitti modernisti siirtyneensä ”inkkarit kanootista” kaudesta ”muumit laaksossa” vaiheeseen näin terminologisesti. Olen itse pyrkinyt pitämään vain murot kupissa, sekin on haasteellista.

Mutta kesäkuun ensimmäinen päivä lähestyy. On kuin joulua odottaisi. Saa nähdä koskettaako AC/DC silloin kirjoittajaa biisinsä ”Touch too much” mukaisesti?

ANNANKO VAI ENKÖ ANNA?

Otsikko ei liity opiskelijoiden keskinäiseen vonkaamisen baaritiskillä valomerkin aikaan vaan on relevantti yhteenveto maamme eduskunnassa tällä viikolla käydystä keskustelusta. Keskustelussahan pohdittiin sitä, pitäisikö kreikkalaisille antaa. Siis noin tuhatviisisataa miljoonaa euroa ikään kuin lainaksi periaatteessa hyvällä korolla osana EU:n elvytyspakettia.

Puolitoista miljardia ei kuullosta suurelta, mutta tuhatviisisataa miljoonaa sen tekee. Aika rapsakka kasa massia. Ja kyseessähän on vain pienen Suomen pieni osuus yhteensä sadankymmenen miljardin euron läjästä. Toivottavasti tämä sitten riittää, eikä jonossa ole kohta Espanja, Portugali, Irlanti, Britannia ja …, koska sitten ei ihan aikuisten oikeesti kenelläkään enää riitä paalua paikkaamaan näitä sotkuja, paitsi ehkä Kiinalla, joka ostaa koko EU:n pois kuleksimasta. Ja jos ei riitä, niin kilteistä kiltein mallioppilas Suomikin on taas kerran kellertävässä nesteessä, joka ei ole Pommacia. Surkeinta sellaisessa tilanteessa olisi kuitenkin kuunnella ruåtsalaisten kettuilua, jota satavarmaan riittäisi ainakin siihen kuuluisaan maailman tappiin saakka. Vähintään.

A8 vai R8? Audit ovat laatuauton maineessa, mutta tämä R8 ei viittaa vanhaan Renaultin malliin kahdeksan vaan Rondo R8-softaan. Rondo on hauska ohjelmisto, jota täällä yliopistolla käytellään (silloin kun se sattuu toimimaan) laskujen kuittailuun. Tänään yritin käydä kuittaamassa kolme minulle osoitettua laskua. Siis toimitus, josta pitäisi selvitä parissa minuutissa. Aikaa paloi 26 minuuttia, koska R8 meni vähän väliä jumiin (program is not responsing) ja jouduin poistumaan ohjelmasta ja buuttaamaan koneeni neljästi. A8 vai R8? R8 aiheutti minulle ihan helvetillistä kiihtyvyyttä ja siirryin hihattomaan asuun (hihat paloi) kesken päivää koleahkosta kelistä huolimatta. Kahta en vaihda. Toinen on R8 ja toinen Travel.

Viime kerran kuva oli helppo oppinsa ennen peruskoulua saaneille, nuorempein piti kuulemma tukeutua wikiin. Kitusen Martti oli legendaarinen karhunkaataja (1747 – 1833), joka kaatoi toistasataa isoa karhua ja vielä pienet päälle. Mutta kun huomioidaan Maran teholliset pelivuodet, niin voidaan todeta, että ei Maralle maittanut…

AC/DC fanitus kiivastuu kun kesäkuun ensimmäisen päivä lähestyy. Sitten pääsee autoon ja eikun Highway to hell!