SMOKING IN THE BOYS ROOM

Minusta on ollut hienoa, että yliopistolla on alettu antaa nimikkosaleja keskeisille yhteistyökumppaneille ja vaikuttajille (esimerkiksi Osuuspankki, Säästöpankki ja Teemu Aho). On hauskaa, että tiloja personoidaan tällä tavalla niiden klassisten nelinumeroisten koodien sijaan. Tästä tulee humaanimpi ote ja varmaan aika monille näissä nimikkosaleissa käyville myös jonkinlainen lämmin ajatus näitä tahoja kohtaan.

Mutta tiloja on ihan pirusti! Ei varmaankaan ole relevanttia nimetä jokaista tilaa em. menetelmällä, mutta muutama lisää varmasti mahtuisi. Mikäli tämä nimeäminen linkitetään varainhankintaan, niin millähän hinnalla saisi yhden eriön miesten WC:stä yliopiston ala-aulassa? Saako siitä yhdestä eriöstä alennusta, kun sen lukko on rikki?

Olisi älyttömän hienoa, kun olisi oma nimikkoeriö. Seinälle messinkinen kyltti, jossa olisi teksti ”TkT Karvonen ajatteli täällä – ja jäljet näkyvät pöntössä” tai ”Erotustekniikan keskuksen johtaja yritti täällä erottaa kahta pas**a toisistaan.”

Sitten voitaisiin pitää rämäkät juhlallisuudet huussissa, jossa tarjottavat olisivat tietysti paikkaan soveliaita: taskulämmintä jaloviinaa ja huikeaa tupakointia (juhlallisuuksien ajaksi voisi kytkeä palohälyttimet pois päältä). Ja taas saatiin tämäkin blogi väkisin käännettyä otsikkoon sopivaksi, vaikka koville se otti.

Otsikon kappale oli alun perin (1973) Brownsville Station bändin hitti, jota sittemmin ovat versioineet monet muutkin yhtyeet (mm. Mötley Crue).

MISSÄ MURUSENI ON?

Aurinkoista alkuvuotta lukijani. Joulu ja uusi vuosi on saatu pakettiin ja normitohina pyörii taas. Menossa on monenlaista aktiviteettia ja kuten yleensä, niin monista askareista puuttuu selkeä kahva, jotta niitä voisi kuljettaa jonnekin, toivottavasti haluttuun suuntaan. Mutta eiköhän ne siitä jäsenny.

Alkuvuodesta on ollut muutama mielenkiintoinen uutisotsikko, vaikka tämä blogi ei mikään Uutisvuoto olekaan. Viikko pari sitten oli lööpissä otsikko, jossa kerrottiin, että jostain ministeriöstä oli löytynyt ruumis. Tämä oli valitettava tapaus ja tragedia. Aloin pohtimaan, olisiko sillä ollut uutisarvoa, jos ministeriöstä olisikin löytynyt muumio? Vai olisiko se vain otettu faktana.

Tällä viikolla oli lööppi, jossa tunnettu laulaja kommentoi suhdettaan itseään nuorempaan mieheen otsikolla ”olemme kuin kalakavereita”. Ottamatta kantaa näihin henkilöihin, kun en heitä tunne ja tarkastelemalla asiaa ainoastaan mies/nainen näkökulmasta, niin tuli mieleen kalakaverukset hai ja lahna.

Mies mustissa (blogigaspadin Saksa) on aktivoitunut vuorotteluvapaaltaan bloginsa ääreen, hieno juttu. Taannoin tuli siitä suunnasta tunnustuksellista materiaalia, nimittäin Mikkelin kehumista. On hienoa, että ihmiset ovat ylpeitä kotipaikkakunnastaan. Oman kotipaikkakuntani (Valkeakoski) suhteen olen edelleen sitä mieltä, että siinä kylässä on tasan kaksi hyvää puolta. Oli helppo lähteä, eikä ole ollut ikävä. Mutta en olekaan Mikkelin kittaajia…

Blogin otsikossa ei ollutkaan tällä kerralla äijämäistä ryminää biisin nimen muodossa, vaan siirryttiin Jenni Vartiaisen hempeän kysymyksen ääreen, johon tiedän vastauksen empiirisen kokeen perusteella. Ne muruset ovat olohuoneen sohvalla odottamassa imurointia. Söin siinä eilen löhötessä ja telkkaria katsellessa puoli pakettia hapankorppuja.