SILITYSTERAPIAA

Armeijan ”palikkatestissä” oli aikoinaan kysymys joka kuului ”tuntuuko sinusta joskus siltä, että päätäsi kiristää teräksinen panta?” Kyllä tuntuu, eikä ainoastaan joskus. Työhommissa asiat etenevät usein tuskaisen hitaasti vaikka niitä yrittää kahdella kädellä mättää eteenpäin. Tunne johtunee varmaan myös omasta kärsimättömyydestäni.

Mutta tähän on lääke. Nyt menee hempeilyksi ja äijämaineeni karisee pohjamutiin, mutta kerron sen silti. Olen jo vuosikausia hoitanut kotona silitysrastia. Silittämisessä on monta positiivista juttua. Kokee tekevänsä edes joskus jotain hyödyllistä kotiyhteisön eteen, ehtii pohtimaan asioita ja kerrankin konkreettisesti näkee, miten jokin asia etenee. Se jälkimmäinen asia on varmaankin se kannustavin ja palkitsevin. Nelihenkisessä perheessä silitettävää riepua ja rytkyä riittää, mutta tämä toiminta on osa viikkorytmiäni. Ei se niin kivaa ole, että sitä olisi luppoaikoina ikävä tai että silittämisen puutteesta saisi vieroitusoireita. Silitysoperaatio menee sujuvasti, kun kantaa operaatiopaikalle musakoneen ja kuuntelee samalla paheellista rockmusiikkia.

PS. Hallintojohtaja Juhis otti uusimmassa blogissaan esille asian, josta juputin viime syksynä blogissani (24.11.2009) otsikolla Työyhteisöjen kehittämisen edistämisen parantamisesta ( http://separaattori.blogspot.com/2009/11/tyoyhteisojen-kehittamisen-edistamisen.html ).

Samoilla linjoilla olemme. Voisiko asialle tehdä jotain? Jos vaikka luotaisiin kaikkien järjestelmien äitijärjestelmä, joka automaattisesti laittaisi rasteja ruutuihin ja generoisi hassunhauskoja historiallisia yhteenvetoja (=raportteja) ja tekisi kaikkea muuta sellaista, joka nykyisin tappaa aikaa tulevaisuuden tekemiseltä.

Mutta valoisa aika on jo yötä pidempi. Kevään ensimmäistä ukkosta odotellessa, THUNDER!