DAY LATE, DOLLAR SHORT

Viime viikot töissä ovat olleet totaalista mättöä. Lähintä tehtävää tai askaretta kohti ammutaan nopeita heittolaukauksia, mutta tähtäämiseen ei ole ollut aikaa, eikä siihen, että ehtisi laskemaan osumia. Ei ole ollut aikaa miettiä – tai edes tehdä laadukasta työtä, siis kerralla valmista jälkeä. Tämä on tietenkin johtanut siihen, että samoja sätöksiä pääsee sitten paikkailemaan useampia kertoa, vaikka itse uskookin jo päässeensä niistä eroon. Mukava, motivoiva kierre.

Päivitin kalvosarjat viimeinkin uudelle voimapiste-pohjalle ja niitä olen päässyt käyttämään useamman kerran viikossa, välillä suomeksi ja toisinaan englanniksi. Eikös voimapiste ole englanniksi PowerPoint? Uuden kalvosarjan kanssa tulee skarpattua enemmän kuin sen vanhan setin kanssa, jonka muisti lähes ulkoa. Esitysteni laatu on väliaikaisesti petraantunut?

Viikonloppuna pääsi riehumaan korpeen. Operaationa oli tällä kertaa sadevesiputkien asentaminen saunamökin vesikouruilta pöpelikköön/ojaan. Helppo homma, ei muuta kuin lapio heilumaan ja mikä parasta, kerrankin sai laittaa jotain vinoon (putkeen piti saada kaato). Ongelmaksi meinasi muodostua se, että kerrankin sain tehtyä jotain lähes suoraan, sen ainoan kerran kun ei olisi tarvinnut.

Alku meni hyvin, maa oli pehmeää hiekkaa ja soraa. Yksi annos oli lapiossa ja kuusi ilmassa, mutta sitten kalahti. Päästiin ”vanhan penkan” puolelle, jossa muutaman sentin pintahiekan alla olikin kovaan painunutta multaa, sitten vielä kovempaan painunutta hiekkaa ja savea ja vielä KIVIÄ. Muutaman metrin kaivaminen otti koville. Läähätin välillä lapio ja rautakanki sylissä maassa räkä poskella.

Mieleen tulivat isäni sanat ”viksumpi antaa periksi”. Ajattelin olla kerrankin se viksu ja soittaa jonkinlaisen Bobcatin paikalle, mutta sitten muistin jumalaisen AC/DC yhtyeen biisin ”Hard as a rock”. Separaattorille ei muuten kivet kettuile, on miulla ainakin kovempi tahto ja asenne kuin yhdelläkään niistä. Kaivan ne perkeleet ylös kangella vaikka pitäisi mennä Kiinaan saakka. Onneksi ei ihan tarvinnut, mutta homma tuli hoidettua. Iskä oli väärässä, kerrankin.

Mikähän kumma siinä on, että suomalaisilta, keski-äkäisiltä miehiltä silloin tällöin posahtaa verisuoni kuupasta tai pumppu pettää…vaikka asenne on rock?

Otsikko kuvaa viime aikojen työtunnelmia; päivän myöhässä ja perse auki. Näin sattuvasti runoili aikoinaan laulu- ja soitinyhtye Hanoi Rocks.

SMELLS LIKE TEEN SPIRIT

Lapsuuteni ei ollut raumaattinen. Tämä siksi, että en ole Raumalta kotoisin vaan Valkeakoskelta, kuten harvat lukijani ovat ehkä tiedostaneet.

Koskiin (= Valkeakoski) ei liity paljon muita traumoja kuin se, että pienenä ärsytti, kun kotipaikkakuntani tuli ilmi. Aina sanottiin, että siellä haisee. Kyllä haisikin, mutta rahallehan siellä kärysi. Haju johtui pitkälti silloisesta Yhtyneiden sulfiittisellutehtaasta, joka muikeiden käryjen lisäksi välillä tuprautti ilmoille glaubersuolaa, joka valkaisi maan keskellä kesääkin.

Sulfiittisellutehdas olisi muuten nykyisen biojalostamokeskustelun aikaan kova juttu. Sivutuotteena tulisi automaattisesti sulfiittispriitä (paljon puhuttua bioetanolia) ja muitakin komponenttilähteitä olisi mukavasti tarjolla jatkojalostettavaksi. Luultavasti sulfiittiprosessiin liittyvät 1960-luvun ympäristöongelmat olisi saatu hoidettua jo aikaa sitten.

Haiseeko Raisiossa ja jos, niin mille? En muista kenenkään ottaneen tätä kiperää kysymystä esille. Voiko Raisio paikkakuntana olla neutraali? Jos karttaa katsoo, niin se sijaitsee suunnilleen puolivälissä Pallivahaa (osa Turun kaupunginosaa Kärsämäkeä) ja Lemua (= sikäläinen kunta). Ja lopun arvaatte…

Otsikko oli taas laulu- ja soitinyhtye Nirvanan 1991 julkaistun Nevermind-levyn tunnetuin kappale.

ROSKAA JA SIVISTYSTÄ

Pidettiin maanantaina taloyhtiön hallituksen kokous. Erehdyin ihmettelemään ääneen, että miten kesällä roskalaatikot olivat usein täynnä, vaikka osa asukkaista oli mökeillä. Sain valaistusta asiaan. Roskalaatikkoomme kuulemma tulee roskia muualtakin kuin omasta taloyhtiöstä. Aktiiviset, minua enemmän kotona olevat asukkaat olivat bonganneet autoja (ei meidän talon ihmisiä), jotka olivat piipahtaneet pihassamme ja käyneet laittamassa jätesäkillisen roskia meidän roskikseen. En ollut uskoa kuulemaani.

Sain lisävalaistusta asiaan. Yksi taloyhtiömme hallituksen jäsen, jolla on vapaa-ajan asunto Puumalassa, kertoi samanlaisesta ilmiöstä. Heillä on mökkitien alussa kimpparoskikset, joita säännöllisesti tyhjennellään. Kesä-heinäkuussa sotku on kuulemma kuitenkin valtava, koska kesämökeilleen tulevat ”helsingin herrat” tuovat farmarivolvoillaan ensin kotoaan jätesäkillisen roskia mukanaan ja sitten viikonlopun vietosta lähtiessään tiputtavat keräykseen toisen säkillisen. Vaatii yritystä, että viikonlopun aikana mökillä pystyy tuottamaan jätesäkillisen roskia, koska suurimman osan niistä voisi turvallisesti polttaa tai kompostoida.

Edellä kuvattu roskaaminen on kaukana sivistyksestä, johon otsikossa viittasin. Pääsin sivistymään, kun eduskunnan sivistysvaliokunta kävi yliopistolla kylässä. Pidin heille päivällä kuivan palopuheen märästä aiheesta – vedestä. Illalla juteltiin sitten heidän kanssaan enemmänkin. He tuntuivat aidosti kiinnostuneilta yliopistostamme ja tykkäsivät kovasti ohjelmasta, hyvä niin.

Viime viikon blogi meni munilleen ja tämäkin oli (vähintään otsikoltaan) roskaa. Mitähän seuraavaksi? Kuinka alas vajoan?

REKKAMIES TONNEJA TAKANA (JA EDESSÄ...)

Kävin maanantaina hoitamassa tyttäreni muuttoa hänen opiskelupaikkakunnalleen – Turkuun. Muuttoa varten vuokrasin hillittömän suuren pakettiauton, jolla oli korkeutta kuin Pasilan TV-tornilla ja akselivälikin oli lähes kilometri. Sain vuokrata auton, koska ajoin aikoinaan C-kortin ja kuorma-autoksi tuo menopeli olikin rekisteröity. Pääsin siis ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1979 autokoulun ajamaan isompaa ajoneuvoa. Reissu meni hyvin, ei siinä mitään ja homma tuli hoidettua. Autossa oli rajoitin, joka katkaisi polttoaineen syötön 90 km/h kohdalla ja se vasta olikin vinkeä ominaisuus vasta-alkajalle. Piti ennakoida liikennettä ihan eri vinkkelistä kuin normaalisti. Tämä ajokokemus nosti arvostustani oikeita raskaan kaluston kuskeja kohtaan entisestään. Ovat hyvähermoisia alansa ammattilaisia vaativassa hommassa, johon meikäläisestä ei olisi.

Muutama sana tämän jutun otsikossa olleista tonneista. Olen aikaisemmissa jutuissa kertonut datsaprojetista, myrskytuhoista ja muista pikku askartelua vaativista hommista. Datsan pihahommia varten tilasin kaksi kuormaa hiekkaa ja yhden kuorman soraa. Niitä on sitten manuaalisesti (lapio ja kottikärryt menetelmällä) siirrelty sopiviin kohteisiin. Kasat pienenevät, mutta askartelun jälkeen kroppaan koskee. Syy selvisi, kuin saimme laskun näistä kuormista. Tuli tilattua yhteensä 48.000 kiloa tavaraa…

Kävin eilen lähikaupassa ostoksilla. Kassajonossa edelläni ollut rouva oli ostanut kananmunia. Kassatyttö oli napakka ja tarkisti vielä kassalla, että munat olivat ehjiä. Hyvä näin. Kun oma vuoroni kassalla tuli, aloin tirskumaan kassatytön ihmetellessä. Jos olisin saanut sanottua, mitä mielessä liikkui, se olisi ollut jotain seuraavaa: Voiko vain maksaa vai tarkastatko munat?

Munista tuli mieleen ikiaikainen mainos Valkeakoskelta. Koskissa oli aikoinaan ns. kauppahalli, jossa oli maaseututuotteita myyvä kauppias, muistaakseni nimeltään Vieno Lind. Pääsiäisen, suuren munajuhlan aattona, Valkeakosken Sanomissa oli em. kauppiaan ilmoitus, jossa luki: meillä ei kiskota munista.

Tulihan munattua tämänkin viikon blogi.