Palataan vielä vähäksi aikaa Rodokselle, jonne edellisessä blogissa jo päästiin.
Keskiviikkona sateli pitkin päivää ja oli harmaata. Joutessamme hurautimme paikallisbussilla Lindoksen kylään. Se oli varsin äkkiä nähty, ei kun takaisin. Samalla reissulla aloin miettiä alueen ja saaren historiaa ja paljon puhuttuja myyttejä. Myyttejä oli vieläkin myynnissä lähes joka puodissa. Mythos on paikallista bisseä ja varsin hyvää sellaista.
Muutaman Mythoksen jälkeen pohdin legendaa Rodoksen kolossista. Mahtaa olla huijausta koko juttu. Uskoakseni pari tuhatta vuotta sitten, tai joskus niillä kieppeillä, Rodos oli koko alueen sateisin saari. Koska kauppayhteydet silloiseen tunnettuun maailmaan olivat kuitenkin jo olemassa, niin kreikkalaiset, nuo ovelat veitikat, kehittävät tarinan hienosta nähtävyydestään kolossista, jota kiertelevät kaupustelijat sitten levittivät eteenpäin. Kauppayhteyksien vuoksi saarelle oli saatu muutama laivalastillinen raakakumia, joka oli paikallisille myyty lakritsana. Kumin maku ei hurmannut paikallisia ja huijausta jatkaakseen he alkoivat viritellä kumikuoria sidottavaksi nahkasandaalien päälle. Nyt oli busineksen paikka: kolossilegenda imi paikalle turisteja ja sadetta helpottaakseen näille rassukoille myytiin kalosseja. Olipa oiva kusetus! Alla kuva myyttisestä kalossista.
Sadepäivän iltana lähdimme iltasapuskalle. Olimme juuri saaneet tilattua safkat kun kuului THUNDER! ja lähes koko kaupunki meni pimeäksi. Ruokaa kuitenkin saatiin nopeasti (keittiössä oli kaasuhellavehkeet) ja söimme poikkeuksellisen pimeässä eli romanttisesti. Kun maukkaat ruuat oli hoideltu, sähköt saatiin päälle ja tuli laskun maksamisen aika. Ravintolan isäntä itse tuli vielä pahoittelemaan sähkökatkoa laskua tuodessaan ja manasi maansa systeemejä. ”Kun miekii niin paljon veroja maksan, niin valtio ei saa tehdyksi edes kunnollista sähköverkkoa” meuhkasi ukko. Tuli siis tavattua äärimmäisen harvinainen henkilö - kreikkalainen veronmaksaja. Itse asiassa joka päivä mekin ostettiin ja maksettiin jotain, mistä ei tullut kassakuittia…
Loppuviikosta tuli silmäluomiini jotain ärtymystä. Lääkäriin menoa arastelin, kuten olin herennyt ujoksi siellä parturissakin. Kaupungilla olin katsellut lääkärien nimikylttejä ja ainoa mieleen jäänyt nimi sen alan taiteilijoista oli Vilkaistaankos Genitaalias. Lienee hän perehtynyt paremmin niihin alempiin ripsiin.
Kreikkalaisten näkemys ergonomiasta poikkeaa suomalaisesta. Alla on kuva hotellihuoneemme vessasta. Pääosa maailman ihmisistä on oikeakätisiä. Vasenkätisistäkin ymmärtääkseni varsin pieni osa on sellaisia, joilla vasen käsi on kiinnitetty vasempaan lapaluuhun selän puolelle. Tästä olisi kuitenkin hurjasti hyötyä, mikäli yrittää jotenkin saada kaapaistuksi muutaman ruudun emboa kuvassa esitetystä wc-paperitelineestä.
Juttuni muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla yhä paskemmiksi - tiedän. Huomenna aloitan vuorotteluvapaan ja lopetan Separoinnin. Samalla lopetan myös näiden blogien kirjoittamisen. Tulihan näitä jo toista sataa kappaletta kirjoitettua. Tämä piisaa yhdeltä artistilta. Kiitos teille kaikille juttujeni lukemisesta! Toivottavasti edes joskus piristi.
Blogin nimenä on tällä kertaa laulu- ja soitinyhtye Sex Pistolsin klassikkokappale. Päätän lähetykseni täältä tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti