KILLED BY DEATH

Olin keväällä 2006 aikuisten oikeasti sairaana, hengenlähtö oli lähellä. Vähäisen ajatustoimintani pääpaino meni silloin hengissä säilymiseen, mutta nyt jälkeenpäin on tullut mieleen, että jos olisi käynyt huonompi tuuri, niin olisinko ehtinyt tehdä soittolistaa peijaisiini. Luultavasti en. Toisaalta, kuten yleisesti tunnettua, vähäinen ajatustoimintoni ei ole niistä hetkistä juurikaan kehittynyt.

Otetaan nyt etunojaa sen soittolistan suhteen, vaikka asia ei olekaan ajankohtainen, mutta arvatenkin joskus se sellaiseksi muuttuu. Toivottavasti internet on vielä silloin pystyssä, niin tämäkin dokumentti löytyy, vaikka sitä internetin pysyvyyttä tohdin toki epäillä.

Ensiksi soitetaan Mötley Cruen ”Kickstart my heart.” Vaikka peijaisia vietetäänkin, niin yritetään kerran vielä saada äijä (siis miut) tolpilleen. Jos se onnistuu, niin peijaiset perutaan (huomaa if-then tyyppinen ohjelmointilause). Muussa tapauksessa siirrytään eteenpäin.

Reijo Kallio (vai-kuka-ihme-se-nyt-oli) rallatteli aikoinaan vuosikaudet riipivää kappalettaan Elämän valttikorteista. Parempi on tässä kohtaa ampua kovilla ja vetäistä ässä hihasta Motörheadin ”Ace of Spades” rallilla, johon ei tarvita koko korttipakkaa. Seuraavana soittolistalla maallista vaellusta hyvin kuvaava esitys eli Sid Viciousin laulamana ”My way”.

Seuraava kronologinen vaihe sielunvaelluksella on evaluointi, joka kuulemma suoritetaan jossain portilla. Tähän sopii ”Knocking on the heaven´s door” ja tämä veto vain ja ainoastaan Guns & Roses versiona. Sitä alkuperäistä Dylanin vinkumista ei kuuntele muut kuin arkkihipit ja mie en ole yksi heistä.

Portilla suoritettavan evaluoinnin tulokseksi veikkaisin osoitteekseni kohdalleni alakertaa eli sitten ”Highway to hell” AC/DC-orkesterilta. Levytysvalinta luonnollisesti Barcelonan livelevyltä, jossa soitto kulkee hienosti. Jos sijoitus olisi kuitenkin yläkertaan, niin silloin Janis Joplinin ”Oh Lord, would you buy me a Mercedes Benz” olisi jatkona, tätä päätöspolkua kuitenkin vahvasti epäilen. Eivätköhän ne osaa asiansa siellä portilla? On siellä jo tähän mennessä sen verran porukkaa lappanut, että pitäisi olla homma jo hanskassa ja päätöskriteerit kunnossa. Vähänkö on noloa, jos homma ei pelitä? Kukapa sinne yläkertaan jaksaisikaan jäädä, kun sielläkin on kuulemma lämmintä: ”Heaven´s on fire” (KISS). Toisaalta Aerosmith esitti aikoinaan kappaleen ”The other side”, luultavasti tarkoittaen juuri tätä.

Pikatielle päästyäni matkan etenemistä voi arvioida äänistä. ”Hell´s bells” (AC/DC) ääniefektin kuuluessa ollaan jo lähellä. Mutta ei hätää, koska ”Hell ain´t no bad place to be” ja jälleen upea AC/DC. Hieno veto ja versio vielä If you want blood - liveltä legendaarisen Bon Scottin laulamana. Anguskin on tällä levyllä aivan liekeissä ja liekithän sopivat teemaan. Alakerrastakin löytynee kuitenkin jotain vihreää, ainakin Misfits bändin mukaan ”Green hell” on olemassa. Vaikka joku siihen mennessä tekisikin kappaleen nimeltä ”Green Campus”, niin ei sitten sitä, ettei tule työasiat mieleen viime metreillä.

Kun suunta on selvä, niin siirrytään käytännön järjestelyihin. Loistava Ramones-orkesteri loi klassikon ”Pet Sematary”, johon ei kannata tulla haudatuksi. Kyseiseen kappaleeseen on kuulemma mainiot suomenkieliset sanat Eläkeläiset yhtyeeltä. Kertosäe menee ”…kun humppa pääsee veriin, niin silloin hukka perii…” eikä siihen ole lisäämistä. Onhan se vähän niinkin…

Ihan lopuksi vielä Guns & Roses orkesterin ”Paradise City”, joka muuten kertoo arkielämästä Lauritsalassa. Tulipa tämäkin kirjattua. Tokkopa tälle listalle käyttöä tulee, ainakaan miun elinaikana.

Otsikon kappale oli, kuten huomasitte, oli taas Motörheadia. Riimityksen suhteen olen Lemmyn kanssa hieman eri mieltä; ei se kuolema tapa, vaan elämä.