Olen saanut viime aikoina paljon lahjuksia otsikolla ”nuoruutesi muistoa kunnioittaen”, kun täytin ns. pyöreitä vuosia syyskuun loppupuolella. Lahjukset ovat mukavia, mutta ikääntyminen ei. Mutta ei kai sille mitään mahda ja se ikääntyminen pitää hyväksyä annettuna reunaehtona.
Ystäväni Erkki V. (onko nimi muutettu?) oli kehitellyt mielenkiintoisen ja omaperäisen idean lahjaksi. Lähtökohtana toveripiirissämme tietysti on, ettei lahja saa olla millään tavalla hyödyllinen. Tältä ajatuspolulta hän päätyikin otsikon mukaiseen laitteeseen, kertalämpiävään puukiukaaseen, muttei ehtinyt rakentamaan sitä. Nimensä mukaisesti kyseinen laite on puusta valmistettu kiuas (ilmeisesti myös kivet puuta?), jolloin voidaan taata, ettei se tosiaankaan lämpene kuin kerran. Hellyyttävän nerokas idea lahjottavalle, jolla on jo lähes kaikkea.
Demonstraatiovaiheessa olisimme arvatenkin tuikanneet kiuaskomeuden tulille ja ryystäneet munasillaan saunakaljat sen lämmössä. Matkailun edistämiskeskus olisi ehkä saatu paikalle filmaamaan koko juttu todellisen Suomikuvan lanseeraamiseksi maailmalle. Ei lainkaan pöllömpi idea, hyvä veto!
Pääsin matkustelemaan, kävin ihan Helsingissä asti. Keskiviikkoaamuna lähdin palailemaan kohti Karjalan laulumaita Pasilan asemalta. Menin (mediasta oppineena) hyvissä ajoin asemalla lipunostoon. 25 minuuttia meni, enkä saanut lippua ostetuksi. Systeemi varsinaisessa lipunmyynnissä oli kuulemma kaatunut, lippuautomaatit samoin ja kaiken kukkuraksi kaikki aseman näyttötaulut putosivat pois päältä, eli kukaan ei nähnyt, miltä raiteelta tai milloin junat saattaisivat lähteä. Hip hurraa. Sain lopulta urkittua oikean laiturin ja juna saapui ajallaan ja lipunkin pystyi ostamaan konnarilta. Hitonmoinen sotku siellä asemalla silti oli, varsin kelpo suoritus tietoyhteiskunnan mallimaalta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti