Eilen, sunnuntaina 15.5 oli merkittävä päivä. Oli liputuspäivä ja äitini täytti 70 vuotta. Onnea äitelle vielä kerran! Eilen ei sitten paljon muuta tapahtunutkaan, paitsi että Suomi voitti kiekkokultaa.
Finaalipeli oli jännittävä. Historiallinen se oli siinä mielessä, että Suomi teki periaatteessa kaikki maalit (sen Ruotsin sattumasohaisunhan teki Pääjärvi). Historiallinen myös siksi, että ensimmäistä kertaa suomalainen valmentaja voitti MM-kultaa. Lisää historiaa voidaan raapia loppunumeroista (ei olis ikinä arvannnut) ja siitä, että kerrankin meidän pelaajilla pysyi pää ja peli koossa ilman paniikkia (toisin kuin niin usein finaaleissa aiemmin).
Jos vielä sitten sovittaisiin, että viikon saa voittoa hehkuttaa, mutta ihan oikeasti ei tarvii tehdä hehkutusta ihan niin pitkällä kaavalla kuin 1995. Jooko? Tai maksimissaan tämän vuoden juhannukseen…
Ja samalla on selvää, ettei tarvitse enää arpoa sitä, kuka on vuoden 2011 urheilija, 2011 urheiluteko tai muita kisailuja; ne voisi melkein tältä vuodelta skipata vai uskooko kukaan niissä yllätyksiin? Ja samalla voisi säästää rahaa ja lopettaa ensi vuoden MM-kisojen markkinoinnin, eiköhän ne liput mene kaupaksi muutenkin.
Otsikkoon liittyen; mie en ole koskaan ymmärtänyt, miksi se kuningatar lauloi, että olemme herkkusieniä. Mitä sekin oli vetänyt?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti