PITKÄLLÄ SAKSALLA PÄRJÄÄ, MUTTA PÄRJÄÄKÖ SAKSA PITKÄLLÄ?

Keväällä laitoin blogini otsikoksi ”Pääseekö Saksa pitkälle?”, joka osittain liittyi kiekkoilun MM-kisoissa aluksi hyvin pelanneeseen Saksan joukkueeseen, mutta oli kuitenkin julkinen kutsu hallintojohtaja Saksalle iltakaljan merkeissä.

Nyt, kun riittävästi vettä on virrannut Vuoksesta ja tomu on laskeutunut, voin raportoida tuosta tapahtumasta, siis pitkästä Saksasta. Olin tapaamispaikassa hieman etuajassa ja odottelin Juhista. Oikeaan aikaan hän saapuikin naamioituneena lippalakkiin, joka toi mieleen Brian Johnsonin (AC/DC:n laulaja). Sanoimme oikein käsipäivää ennen pitkää.

Koska me molemmat olemme (ainakin omasta mielestämme) ns. luovia heppuja (siis kirjoitamme blogeja), niin siirryimme kirjallisuuden pariin. Blogikollega valitsi aluksi irlantilaista kirjallisuutta; pitkän, mutta nopealukuisen Guinnesin (siis ennätysten kirjan). Itse päädyin hyvin laakeroituun (ainakin mukissa luki lager) tsekkiläiseen teokseen, joka kertoi Urkupilleistä. Blogin kirjoittajana on syytä olla kiinnostunut kirjallisuudesta, koska pääosa ideoista on kuitenkin niistä prujattuja.

Sunnuntai-illan rauhallinen miljöö mahdollisti lukemisen kohtuullisen nopeasti, ei ollut musiikkia pauhaamassa. Siirryimme ulos terassille ja jatkoimme lukemista. Juhis siirtyi myös tsekkiläisen kirjallisuuden pariin. Tulevat blogiaihiot alkoivat mukavasti surrata päässä muutaman teoksen jälkeen.

Kahden tunnin lukemisen jälkeen palasimme vastuullisina miehinä takaisin perheellisiin rooleihimme ja läksimme kotiin. Miellyttävä lukuhetki oli päättynyt. Itse yllätin myönteisesti puolisoni kotiutumalla puoli tunti ennen ilmoittamaani saapumisaikaa.

Otsikosta sen verran, että entisajan keskikoulussa, jota itse taaplasin, opettajat suosittelivat usein pitkää saksaa. Aika hyvä ennakkoarvaus tai etiäinen heiltä. Kyllä se Saksakin pärjää pitkällä sen verran mukavasti, että voisi vaikka joku ehtoo jatkaa lukemista…