En ole välttynyt potkupallon pelaamiselta. Olen kotoisin Valkeakoskelta, jossa kaikki pelasivat pentuna jalista. Jalkapallosta tuli sananmukaisesti kynnyskysymys, kun hain ensimmäistä kertaa töihin silloiselle Yhtyneet Paperitehtaat Oy:lle 15-vuotiaana. Olin täyttänyt henkilötietokaavakkeen ja jonotin työhönottajan luo. Ojensin paperin virkailijalle, joka aloitti tentin välittömästi. ”Onko vanhempas yhtiöllä töissä?” oli avaus. Vastasin myöntävästi ja ajattelin että tämähän etenee hyvin. Toinen kysymys oli pahempi: Pelaakko Hakassa? Vastasin tyhmän rehellisesti, että en, jolloin kolmas repliikki olikin ”seuraava!”
Tänä syksynä jalkapallo tuli taas mukaan kuvioihin, kun teollisen kiteytyksen BIWIC-konferenssi järjestettiin Lappeenrannassa. Jalkapallon peluu on kyseisen konferenssin traditio. Sponsoreilta saimme pelipaidat, joita oli neljää väriä ja nappasin mustan paidan päälleni. Värijako ei mennyt ihan tasan ja tuomari alkoi patistamaan pelaajia sanomalla, että ”we have too many blacks and too little whites” aitoon apartheid-henkeen. Tuomarin kehoitukset jatkuivat ”some blacks have to change to whites”. Sanoin tuomarille, että “Michael Jackson already tried it, but the result was not good”. Vaihdoin silti paitaa.
Peli meni surkeasti, olin maalivahtina ja pataan tuli. Oli muuten jännä seurata, miten hyvin sokea tuomari pärjäsi kentällä ilman opaskoiraa. Vähemmällä tuomarityöskentelyn seuraamisella olisin ehkä saanut jonkun pallon kiinnikin.
PS. Pääsin myöhemmin kesätöihin sinne Tervasaaren paperitehtaalle, jossa pätevöidyin pulpperimieheksi ja pituusleikkurin kakkosmieheksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti