Kävin Halmeen Tapsan kanssa taannoin Tsadissa, siis maalaisittain äännettynä kotimaisessa pääkaupungissa, joka ei edes ole maantieteellisesti lähin nk. metropoli Lappeenrannan vinkkelistä (vrt. Pietari). Odottelun jälkeen saimme napattua taksin Helsingin rautatieasemalla.
Loikkasimme Volvon takapenkille ja yrmeän oloinen kuski kysyi haluamaamme osoitetta. Sanoimme osoitteeksi STX-telakka, Laivakatu 1. Äijä kääntyi ympäri ja ilmoitti kivan kohteliaasti, että ”pääsee sinne ratikallakin”. Ilmoitimme, että vai niin, mutta kun olemme kyydissä, niin voitaisiinko sinne kuitenkin ajaa. Äijä lähti niska punoittaen ajelemaan ja juputti, että ”tähän aikaan tää voi kestää tosi kauan, ratikka on varmasti nopeampi…” ja muuta kannustavaa. Jossain kohtaa Mannerheikintien länsipuolella, siis länteen Kolmen sedän patsaalta, joku onneton Saabisti vammaili risteyksessä odottaen oikealta tulevia autoja, vaikka heille oli tarjolla kärkikolmio.
Kuski sai kohtuulliset pultit, painoi torven pohjaan, kommentoi kovaäänisesti Saabin kuljettajan ominaisuuksia, hänen mahdollisen ajokortin myöntämisperusteitaan ja vastaavaa. Samalla taksi-Volvon vilkku hurahti vasemmalle ja sitten mentiin. Liiskauduimme V70:n takalasiin, automaatti mätti isompaa pykälää sisään mukulakivikadulla, vauhtia oli äkkiä 90 km/h ja kuski paineli kanttareita viistäen kuin Fangio. Ei paljoa puhuttu, kun ei uskallettu. Telakalle päästyämme kuski pysäytti ja kysyi ”onko tää oikea paikka?”. Vastasimme, ettei sillä ole väliä, me jäädään nyt pois kyydistä. Hieno alku aamulle, olimme tosi pirteitä kokouksessa, kun silmien rähmät jäivät Volvon takalasin sisäpuolelle. Kiva näin maalaisena tutustua pääkaupunkimme laadukkaaseen asiakaspalveluun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti